Lontoolainen The Who kuuluu ehdottomasti brittiläisen rockin
peruskoplaan Beatlesin, Stonesin, The Kinksin ja muutaman muun harvan ja
valitun kanssa. Kitaristi Pete Townshendin, basisti John Entwistlen (9.
lokakuuta 1944–27. kesäkuuta 2002), rumpali Keith Moonin (23. elokuuta 1946-7.
syyskuuta 1978) ja solisti Roger Daltreyn muodostama kvartetti aloitti
modyhtyeenä ja sen 60-lukuisesta tuotannosta muistetaan ensisijaisesti joukko
legendaarisia singlehittejä, joista mainittakoon Can’t Explain, Anyway Anyhow
Anywhere, kaikkien aikojen ensimmäiseksi punkbiisiksikin tituleerattu,
todellinen anthem My Generation, Substitute, I Can See For Miles sekä Magic
Bus. Yhtyeen varhaisista pitkäsoitoista debyytti My Generation edusti onnistuneesti
rhythm and bluesia ja vuoden 1967 The Who Sell Out oli rakennettu
radio-ohjelman muotoon. Vuonna 1969 ilmestyi The Whon ensimmäinen rockooppera,
Tommy, joka leimasikin yhtyeen uraa seuraavat puolitoista vuotta. Tuplan
keskeisimpiin kappaleisiin lukeutuvat Pinball Wizard, See Me Feel Me sekä I’m
Free. Vuoden 1970 helmikuussa The Who äänitti kaikkien aikojen livelevyihin
kevyesti kuuluvan Live at Leedsin. Alkuperäinen kuudesta kappaleesta koostuva
vinyyli sisältää runsaasti liitteitä. 70-lukua voinee kuitenkin pitää The Whon keskeisimpänä
vuosikymmenenä. Vuonna 1971 ilmestyi yhtyeen useasti parhaaksi kohotettu
studioalbumi Who’s Next, jonka klassikkokappaleista mainittakoon
balladiklassikko Behind Blue Eyes, uljas päätösraita Won’t Get Fooled Again, lähes
yhtä komea avaus Baba O’ Riley sekä John Entwistlen käsialaa oleva rockrypistys
My Wife. Entwistle julkaisi myös Whon jäsenistä ensimmäisenä sooloalbumin Smash
Your Head Against the Wall samaisena vuonna. Townshendin debyyttisoolo ilmestyi
vasta seuraavana vuonna, vaikka se oli harhaanjohtavasti nimetty Who Came
Firstiksi. Vuonna 1972 ilmestyi niin ikään Entwistlen kakkossoolo Whistle
Rhymes, joka on ehkä hänen parhaansa.
Vuonna 1973 julkaistiin täysin Pete Towshendin käsialaa ollut
The Whon toinen rockooppera Quadrophenia. Sen aiheena olivat modit, jotka
hieman vajaata kymmentä vuotta aikaisemmin olivat olleet The Whon suurimpia
diggareita. Quadrophenia koostui edeltäjäänsä selkeämmin itsenäisistä
kappaleista ja tupla-albumin klassikoista mainittakoon The Real Me, The Punk
and the Godfather, singlebiisiksi valikoitunut 5.15, Bell Boy, Dr. Jimmy sekä
suorastaan majesteetillinen päätöskappale Love Reign O’er Me. Vuonna 1975
ilmestynyt Who by Numbers koostui ensisijaisesti vahvasta kitararockista, ja
sen huippuhetkiin lukeutuivat Dreaming from the Waistin, How Many Friendsin ja
Entwistlen käsialaa olleen Success Storyn kaltaiset raidat. Vuonna 1977
ilmestyi Pete Townshendin ja Small Facesin toisen johtohahmon Ronnie Lanen
erinomainen yhteinen albumi Rough Mix. Vuoden 1978 Who-pitkäsoitosta Who Are
You muodostui yhtyeen kyseisen vuosikymmenen suurin menestys, mutta tähän
vaikutti osaltaan Keith Moonin kuolema. Vuonna 1979 Whosta valmistui erinomainen dokumenttielokuva The Kids Are Alright. Moonin tilalle otettiin Small Facesissä
ja Facesissä aikaisemmin vaikuttanut Kenny Jones. Hänen aikaisistaan The Whon
pitkäsoitoista vuoden 1981 Face Dances onnistui vielä mainiosti ja sisälsi myös singlehitin You Better, You Bet. Sen
seuraajalla, seuraavana vuonna ilmestyneellä It’s Hardilla oli silläkin vielä
hetkensä. Tuoreempia Who-julkaisuja edustavat esimerkiksi vuoden 1989 boxi Join
Together, jolla yhtyettä edustavat enää Townshend, Entwistle ja Daltrey.
Viimeisin The Who-albumi on vuoden 2006 Endless Wire. Townshendin ja Daltreyn
lisäksi yhtyeen myöhäisemmässä kokoonpanossa ovat vaikuttaneet esimerkiksi Ringo Starrin poika
Zak Starkey rummuissa ja koskettimissa muun muassa legendaarisessa
Free-yhtyeessä sen loppuvaiheesssa mukana ollut kosketinsoittaja John ”Rabbit”
Bundrick. Roger Daltrey on viimeksi tehnyt menestyksekkään yhteislevyn Going Back Home Dr.
Feelgoodin legendaarisimman kitaristin Wilko Johnsonin kanssa. Erityisesti The
Whon 70-luvun keskeisimmät työt edustavat brittiläistä rockmusiikkia lähes
laadukkaimmillaan ja yhtyeen vaikutus huomattavaan joukkoon myöhäisempiä rockyhtyeitä on huomattava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti