Lauantain pitkä:Rockin ensimmäinen kuningatar

Teksasin Port Arthurissa syntynyt Janis Joplin (19. tammikuuta 1943- 4. lokakuuta 1970) oli huomattavat bluesvalmiudet omannut laulajatar. Vaikean nuoruusiän jälkeen hän siirtyi hengenheimolaistensa pariin San Franciscoon, missä teki demonauhoituksia muun muassa Jefferson Airplanen kitaristin Jorma Kaukosen kanssa. Niiden joukossa oli muun muassa varhainen näkemys kappaleesta Turtle Blues. Joplinin solistin kyvyt herättivät paikallistasolla ansaitsemaansa huomiota ja vuonna 1966 hän liittyi psykedeelistä rockia edustaneeseen yhtyeeseen Big Brother and the Holding Company. Yhtyeen seuraavana vuonna ilmestynyt debyyttialbumi ei vielä ollut kovin suuri menestys, eikä Janis vaikuttanut siinä vielä leadvokalistina kaikilla raidoilla. Tyylisuuntansa edustajana pitkäsoitto oli kuitenkin varsin pätevä ensinäyttö ja sen keskeisistä kappaleista mainittakoon Light is Faster than Sound sekä Joplinin sovittama traditionaali Down on Me. Monien muiden keskeisten rockin tekijöiden tavoin Montereyn popfestivaalit merkitsivät lopullista läpimurtoa myös Big Brother and the Holding Companylle. Yhtyeen seuraavana vuonna ilmestynyt kakkospitkäsoitto Cheap Thrills nousi kotimaassaan listakärkeen. Sen tunnetuimpaan tuotantoon lukeutuvat coverkappaleet Piece of My Heart, Summertime ja Ball and Chain. Myös Turtle Blues pääsi Cheap Thrillsillä mukaan levytysohjelmistoon. Myöhemmin julkaistuista Big Brotherin konserttitaltioinneista mainittakoon Winterland Ballroomissa huhtikuussa 1968 taltioitu Live at Winterland, joka sisältää varsin onnistuneita näkemyksiä yhtyeen kummankin pitkäsoiton kappaleista.

Big Brotherin jätettyään Joplin muodosti uuden yhtyeen The Kozmic Blues Band. Sessiomuusikoiden lisäksi siihen kuuluivat Big Brother & The Holding Companyn kitaristi Sam Andrew sekä tuleva Full Tilt Boogie Bandin basisti Brad Campbell. Kyseinen kokoonpano esiintyi Woodstockin mammuttifestivaaleilla 16. elokuuta 1969, mutta monien paikalla olijoiden mukaan Joplinin esiintyminen ei ollut Montereyn veroinen. The Kozmic Blues Bandin kanssa työstetty pitkäsoitto I’ve Got Dem All Kozmic Blues Again, Mama! ilmestyi kyseisen vuoden syyskuussa. Se saavutti kultalevyn, mutta albumista laaditut arviot olivat ristiriitaisia. Pitkäsoitolla on vaikutteita soulmusiikista ja puhallinsektio värittää useita albumin kappaleista. Levyn huippuhetkiin kuuluvat ainakin Try (Just A Litte Bit Harder), cover The Chantells-yhtyeen 60-luvun alun hitistä Maybe sekä sielukkuutta huokuva päätösraita Work Me, Lord. Big Brotherin kanssa Joplin heitti onnistuneet paluukeikat huhtikuussa 1970  San Franciscon Fillmore Westissä sekä Winterlandissä. Uusi yhtye Full Tilt Boogie Band aloitti keikkailun samaisen vuoden toukokuussa. Kesä-heinäkuussa Joplin yhtyeineen oli mukana ympäri Kanadaa kiertäneessä Festival Expressissä, jonka muista esiintyjistä mainittakoon Grateful Dead, The Band, Ten Years After  sekä Delaney and Bonnie. Joplinin viimeisiin keikkoihin lukeutui kaksi esiintymistä Dick Cavett Showssa 25. kesäkuuta sekä 3. elokuuta. Viimeinen keikka oli 12. elokuuta Harvard Stadiumilla Bostonissa. Elo-syyskuussa 1970 Full Tilt Boogie Band harjoitteli ja myös levytti uutta tuotantoa ensisijaisesti The Doorsin kanssa tekemästään yhteistyöstä tutuksi tulleen Paul A. Rothchildin kanssa. Vaikka Joplin menehtyi heroiinin yliannostukseen 4. lokakuuta, valmiiksi oli saatu tarpeeksi materiaalia täyspitkää uutta albumia varten. Levyn kappaleista ainoastaan Buried Alive in the Blues jäi vaille vokaaliosuuksia. Postuumisti julkaistusta pitkäsoitosta Pearl muodostuikin Joplinin suurin menestys. Cover Kris Kristoferssonin Me and Bobby McGeestä nousi singlenä aina listakärkeen ja albumin klassikoihin lukeutuvat lisäksi ainakin Sladen vuotta myöhemmin onnistuneesti coveroima avausraita Move Over sekä Cry Baby. Joplinin viimeiseksi levytykseksi jäi lokakuun ensimmäisenä nauhoitettu Mercedec Bentz. Hänen jättämänsä musiikillinen perintö ja vaikutuksensa useisiin artisteihin ja yhtyeisiin on kiistaton.