keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Torstain terävä:Sekä keskeisen brittiyhtyeen että yhdysvaltalaisyhtyeen levytysohjelmistoon kuuluva kappale

 Going Down to Liverpool on Kimberley Rewn yhtyeelleen Katrina & The Wavesille kirjoittama kappale, joka julkaistiin ensiksi kyseisen yhtyeen ep:llä Shock Horror vuonna 1982 sekä seuraavana vuonna ilmestyneellä esikoisalbumilla Walking on Sunshine. Ep:n aikaan yhtyeen nimi oli tosin ainoastaan The Waves. Molemmat levytysversiot olivat Rewn leadvokalisoimia. Kun yhtye solmi levytyssopimuksen Capitol Recordsin kanssa, Going Down to Liverpoolista levytettiin Katrina Leskanichin leadvokalisoima versio, joka ilmestyi vuonna 1985 Katrina & The Wavesin nimikkoalbumilla. Se ilmestyi lisäksi mm. Walkin' on Sunshine-singlen b-puolella. Yhdysvaltalaisyhtye The Bangles levytti Going Down to Liverpoolin vuonna 1984 ensimmäiselle täyspitkälle albumilleen All Over the Place Debbi Petersonin leadvokalisoimana. Ystävä oli esitellyt kappaleen Vicki Petersonille, joka piti siitä välittömästi. Britanniassa Banglesin versio saavutti sijan 79. huhtikuussa 1985. Yhtyeen kakkosalbumi Different Lightin menestyksen myötä kappale julkaistiin singleformaatissa uudelleen ja tällä kertaa sijoitus Britanniassa oli 56. ja Irlannissa niinkin korkea, kuin 21. Originaalin Bangles-singlen kakkosbiisinä oli niin ikään yhtyeen esikoisalbumilta löytyvä Dover Beach (12-tuumaisella maxilla julkaistiin lisäksi kolme kappaletta Banglesin debyyttiep:ltä) ja uusintajulkaisulla Different Lightilta löytyvä Let It Go. The Bangles työsti Going Down to Liverpoolista Susanna Hoffsin äidin Tamar Simon Hoffsin ohjaaman musiikkivideon, jossa autonkuljettana nähtiin yhdysvaltalaisnäyttelijä Leonard Nimoy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti