keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Perjantain pohjat:Keskeisen brittibluesin edustajan esikoisalbumi

 Ten Years After:Ten Years After


Syyskuussa 1967 Deccan studioilla Lontoossa nauhoitettu ja 27. lokakuuta samaisena vuonna ilmestynyt Ten Years After on samannimisen brittiläisen bluesrockyhtyeen esikoisalbumi. Kyseessä on eräs ensimmäisistä brittimuusikoiden julkaisemista bluesi edustavista pitkäsoitoista. Vaikka Ten Years Afterin debyytillä on mukana myös yhtyeen originaalia tuotantoa, sitä on suhteellisesti vähemmän kuin Ten Years Afterin myöhäisemmillä albumeilla, jotka koostuivat ensisijaisesti yhtyeen johtohahmon kitaristi/solisti Alvin Leen sävellyksistä. Albumin yhdeksästä kappaleesta neljä (Adventures of a Young Organ, Feel it for Me, Love Until I Die ja Don't Want You Woman) edustaa silti Ten Years Afterin omaa tuotantoa. Covereista tunnetuimmat ovat Sonny Boy Williamsonin  Help Me ja Howlin Wolfin Spoonful, joista jälkimmäisen brittiläinen supertrio Cream versioi sekä vuonna 1966 ilmestyneelle esikoisalbumilleen Fresh Cream että liveversiona tupla-albumilleen Wheels of Fire kahta vuotta myöhemmin. Vuonna 2002 Ten Years Afterin esikoisalbumista julkaistiin kuusi bonusbiisiä sisältänyt versio. Niistä Portable People ja The Sounds ovat monosingleversioita. Niiden tavoin muista bonuskappaleista myös Rock Your Mama, Spider in My Web ja Hold Me Tight edustavat Alvin Leen sävellyksiä. Niinpä bonuksista ainoa cover on lähes kahdeksanminuuttinen (At the) Woodchopper's Ball.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti