lauantai 21. tammikuuta 2023

Sunnuntain extra:Sekä originaaliversiona että coverina menestynyt klassikkokappale

 Cry Baby on alun perin Garnet Mimms and the Enchantersin vuonna 1963 levyttämä kappale, josta Janis Joplin työsti vuonna 1970 coverversionsa. Kyseessä on Bert Bernsin ja Jerry Ragowoyn käsialaa oleva biisi. Garnet Mimms and the Enchantersin version julkaisijana oli United Artists. Yhtyeen levytys nousi Billboardin R&B-listan kärkeen ja oli myös Billboardin Hot 100-listalla parhaimmillaan neljäntenä. Garnet Mimms and the Enchantersin levytys raivasi tietä esimerkiksi Aretha Franklinin ja Otis Reddingin soulhiteille. Syys-lokakuussa 1970 Janis Joplin nauhoitti Cry Babysta versionsa, joka julkaistiin hänen postuumisti tammikuussa 1971 ilmestyneellä albumillaan Pearl. Joplinin selkeämmin bluesrocktyylisen  levytyksen tuotannosta vastasi ensisijaisesti The Doorsin kanssa tekemästään yhteistyöstä muistettu Paul A. Rotchild. Joplinin Cry Baby -cover julkaistiin lisäksi singleformaatissa ja se saavutti Billboardilla sijan 42. ja Cash Boxilla sijan 20. Singlen kakkospuolella ilmestyi niin ikään myös Pearlilla julkaistu Mercedez Bentz. Cry Baby lukeutuu myös Joplinin repertuaarissa melko tunnnettuun tuotantoon ja sittemmin mainittua kappaletta ovat esittäneet Joss Stone,  Allison Iraheta ja Magdolna Rúzsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti