lauantai 28. tammikuuta 2023

Sunnuntain extra:Ensimmäinen Steve Marriottin ja Ronnie Lanen käsialaa oleva Small Faces-kappale

 I've Got Mine on brittiläisen rockyhtyeen The Small Facesin tuotannon järjestyksessään toinen ja edeltäjänsä What'cha Gonna Do Aboutin tavoin vuonna 1965 ilmestynyt single. Kyseessä on ensimmäinen yhtyeen biisintekijäparivaljakon Steve Marriott ja Ronnie Lane yhteistyötä edustava kappale. Vaikka I've Got Minen vastaanottamat arviot brittiläisessä musiikkilehdistössä olivat myönteisiä, kappale jäi vaille listamerkintää. I've Got Mine on särmikäs R&B-henkinen kappale, jossa Marriott on luontevasti leadvokalistina. I've Got Mine pyrittiin julkaisemaan samaan aikaan rikoselokuvan Dateline Diamonds kanssa. Elokuva kertoi timanttien salakuljettajista ja Small Faces nähdään siinä esittämässä kyseistä biisiä. Elokuva julkaistiin lopulta huomattavasti myöhemmin kuin I've Got Mine-single ja samalla Small Faces tavallaan menetti biisille oletettua julkisuutta. Yhtyeen jäsenet aavistivat kappaleessa piilleen potentiaalin ja mainitusta biisistä vuonna 1968 levytetystä instrumentaaliversiosta tuli Small Facesin samana vuonna ilmestyneen ja Britanniassa listakärkeen kohonneen albumin Ogden's Nut Gone Flake nimikappale. I've Got Minen julkaisun jälkeen Small Facesin originaali kosketinsoittaja Jimmy Winston jätti yhtyeen ja hänen paikkansa otti aikaisemmin yhtyeessä The Muleskinners vaikuttanut Ian McLagan. I've Got Minen b-puolella julkaistu ja niin ikään varsin laadukas kappale It's Too Late edusti Small Facesin tuotannossa harvinaislaatuisesti Marriottin, Lanen ja Winstonin yhteistyötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti