torstai 26. tammikuuta 2023

Perjantain pohjat:Keskeisen R&B-solistin esikoisalbumi

 Anita Baker:Songstress


Songstress on yhdysvaltalaisen R&B-solistin Anita Bakerin esikoissooloalbumi. Beverly Glen Music julkaisi mainitun pitkäsoiton toukokuun lopussa 1983 ja se oli artistin ainoa mainitulle yhtiölle työstämä albumi ennen kuin hän solmi levytyssopimuksen Elektra Recordsin kanssa ja työsti mainitun yhtiön artistina sarjan hittialbumeita. Vaikka Songstressistä ei muodostunut vielä suurta kaupallista menestystä, albumi saavutti kohtuullista suosiota R&B-listoilla. Elektra osti albumin oikeudet ja julkaisi sen uudella kansikuvalla marraskuussa 1991. Vuosien 1992 ja 2007 välillä Songstressiä meni Soundscanin mukaan Yhdysvalloissa kaupaksi 307 000 kappaletta. Billboardin Hot Black Singles-listalla mainitun albumin kappaleista No More Tears saavutti sijan 49., Angel sijan viisi ja You're the Best Thing Yet sijan 28. AllMusicin Alex Henderson antoi Songstressille kolme ja puoli tähteä viidestä mahdollisesta. Hän kehui albumin balladeita ja hitaita jameja, jollaisiin lukeutuivat kaikki pitkäsoitolta julkaisut singlekappaleet. Henderson piti myös pitkäsoiton nopeammasta tuotannosta, kuten Squueze Me, johon hän viittasi gospel-tyyppisenä funkina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti