lauantai 6. kesäkuuta 2015

Sunnuntain extra:Princen kirjoittama klassikkohitti


Manic Monday on amerikkalaisen poprockyhtye The Banglesin ensimmäinen single yhtyeen toiselta, vuonna 1986 ilmestyneeltä pitkäsoitolta Different Light. Kappale on Princen käsialaa; hän tosin kirjoitti sen  salanimeä Christopher käyttäen. Kyseessä oli Princen roolihahmon nimi elokuvassa Under the Cherry Moon. Alkuaan Prince suunnitteli kappaletta Apollonia 6-yhtyeen levytettäväksi vuonna 1984, mutta hän perui aikeensa ja kahta vuotta myöhemmin Manic Monday ilmestyi The Banglesin levytyksenä. Prince oli kuitenkin ehtinyt tehdä biisistä duettona demoversion Apollonia 6:n kanssa. Kappaleen teksti kertoo naisesta, joka nousee maanantai-aamuna toivoen, että olisi yhä sunnuntai. Kappale julkaistiin singlenä 27. tammikuuta 1986, joka sattui olemaan maanantai. Single keräsi myönteisiä arvioita, ja sitä verrattiin jopa The Mamas and The Papasin klassikkohittiin Monday Monday. Kappaleesta muodostui Banglesin ensimmäinen suuri hitti ja se nousi listakakkoseksi niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassa. Sama listasijoitus saavutettiin Itävallassa, Kanadassa, Saksassa ja Irlannissa. Viiden suosituimman joukkoon kappale sijoittui Uudessa Seelannissa, Norjassa ja Sveitsissä. British Phonographic Industry myönsi singlelle myöhemmin hopealevyn. Prince oli pitänyt Banglesin debyyttialbumista All Over the Place ja erityisesti sen singlekappaleesta Hero Takes A Fall. Hän otti yhteyttä yhtyeeseen ja ilmoitti tarjoavansa sille muutamaa kappaletta. Yksi kyseisistä kappaleista oli juuri Manic Monday. Banglesit pitivät Princen äänittämästä demosta ja halusivat ilman muuta levyttää kappaleen. Kuitenkin heidän mielestään kyseessä oli ainoastaan hyvä biisi, eivätkä he levyttäneet sitä suuri singlehitti mielessään. Manic Mondayn tekstin ensimmäisessä säkeistössä viitataan näyttelijä Rudolph Valentinoon. Kappale saavutti myönteisiä arvioita. Sen todettiin eroavan myönteisesti Banglesin varhaisemmasta tuotannosta ja kappalen bridge sai osakseen ihailua. Manic Mondaysta tehdyistä covereista mainittakoon Leningrad Cowboysin vuonna 2006 albumilleen Zombies Paradise levyttämä versio. Vuonna 2014 brittiläinen solisti Sophie Ellis-Baxtor versioi kappaleen ITV:n ohjelmassa Weekend. Pianistina kyseisessä näkemyksessä kuultiin Ed Harcourtia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti