Vaikkei Suzi Quatro ollutkaan ensimmäinen kova naisrockin edustaja, voinee häntä pitää ensimmäisenä yhtyeen johtajana, joka solistin tehtävien lisäksi hallitsi myös instrumenttinsa. 1970-luvulla Suzi saavutti supertähtiaseman, vaikka olikin suositumpi Englannissa kuin kotimaaassaan Yhdysvalloissa. Susan Kay alias Suzi Quatro syntyi Detroitissa, Michiganissa kolmas kesäkuuta 1950. Hänen isänsä Art Quatro soitti paikallisessa jazzyhtyeessä. Suzi toimi silloin tällöin yhtyeen perkussionistina ja opiskeli pianon ja rumpujen soittoa. Art Quatro soitti myös bassoa ja esitteli tyttärelleen vuoden 1957 Fender Precisionin, jota tämä oli tuleva soittamaan keikkakontekstissa. Rockinnoituksen alkusysäyksenä Suzille olivat lukuisten muiden tavoin Elvis Presleyn tv-esiintyminen ja Beatlesin vastaava Ed Sullivan showssa. Suzi ja hänen sisaruksensa Patti ja Arlene perustivat yhtyeen nimeltä The Pleasure Seekers, joka heitti keikkoja Detroitin alueen yökerhoissa ja teiniclubeissa. Yhtyeen esikoissinglestä What A Way to Die muodostui keräilijöiden himoitsema aarre. Myöhemmin The Pleasure Seekers solmi sopimuksen Mercury Recordsin kanssa ja levytti myös sille yhden singlen Light of Love/Right Kind of Hurt. Vuonna 1969 Pleasure Seekersistä muotoutui yhtye Cradle, jonka keskeisimmäksi keikka-alueeksi muodostui Keskilänsi. Vuonna 1971 tunnettu englantilainen levytuottaja Mickie Most saapui Detroitiin Jeff Beckin kanssa. Suzin veli ja myös Cradlen managerina toiminut Michael Quatro pyysi Mostia tulemaan tsekkaamaan Cradlen keikan. Most ei kuitenkaan ollut kiinnostunut Cradlesta yhtyeenä; häntä kiinnosti soolodiili Suzin kanssa. Quatro solmi sopimuksen Mostin RAK Recordsin kanssa. Debyyttisingle Rolling Stonen b-puolen kappaleessa Brain Confusion kuultiin kitaristina Peter Framptonia, mutta Suzin esikoinen menestyi ainoastaan Portugalissa.
Vuonna 1972 Suzi oli mukana brittikiertueella, jonka muina esiintyjinä olivat Thin Lizzy ja pääesiintyjänä Slade. Lopullisesti tilanne muuttui, kun mukaan kuvaan astui biisintekijäkaksikko Nicky Chinn ja Mike Chapman, joka oli tehtaillut hittejä esimerkiksi The Sweetille ja Mudille. Kaksikon käsialaa olleesta Can the Canista tuli ykköshitti Britanniassa ja sitä seurasivat esimerkiksi sellaiset glamrockin klassikot kuin 48 Crash, Devil Gate Drive, The Wild One ja I Bit off More than I Could Chew. Seuraavien viiden vuoden aikana Suzi loi varsin suositun uran. Tuonaikaisten pitkäsoittojen osalta parhaimmistoa edustanevat vuonna 1973 ilmestynyt debyyttialbumi sekä vuoden 1975 Your Mama Won't Like Me. Kotimaassaan Yhdysvalloissa Suzin voi todeta nousseen todella suosituksi vasta vuonna 1978. Vuosien 1977-78 aikana Suzi oli mukana suositussa tv-sarjassa Happy Days. Vuonna 1978 RSO Recordsille tehty pitkäsoitto If You Knew Suzi nousi Yhdysvalloissa sijalle 38. Smokie-yhtyeen johtohahmon Chris Normanin kanssa levytetty sinkku Stumblin' In nousi Yhdysvalloissa aina neljänneksi. Seuraavana vuonna ilmestynyt albumi Suzi and Other Four Letter Words ei menestynyt yhtä hyvin. Single She's in Love with You nousi silti Englannissa sijalle 11 ja missasi Yhdysvalloissa juuri ja juuri top 40:än. Mike Chapmanin perustettua oman Dreamland Recordsinsa vuonna 1980 Suzi oli yksi kyseisen yhtiön ensimmäisistä kiinnityksistä. Samana vuonna ilmestynyt Rock Hard oli yhtiön menestyneimpiä albumeita. Dreamland Recordsin lopetettua toimintansa Suzin seuraava pitkäsoitto, vaikutteita uudesta aallosta ottanut Main Attraction ei menestynyt erityisen hyvin ja Suzin ura hittilistoilla oli siltä erää ohi.
Suzi löysi itsensä uudelleen näyttelijänä ja vuonna 1986 hän esiintyi Lontoon East Endissä musikaalissa Annie, Got Your Gun. Show oli menestys ja Suzin tähti loisti jälleen. Hän emännöi Gas Street-nimistä chatohjelmaa, näytteli brittitelevisiossa, oli mukana toisessa, Talullah Bankheadista kertovassa West End -musikaalissa, toimi dj:nä BBC:llä, esitteli sarjan musiikkidokumentteja BBC tv:lle, kirjoitti elämäkertansa ja juonsi omaa showtaan. Kaiken tämän lisäksi hän levytti silloin tällöin samantyyppistä hardrockia, jolla oli 70-luvun alkupuolella lyönyt itsensä läpi. Hänen 2000-luvusta eteenpäin julkaistuja pitkäsoittojaan edustavat vuoden 2003 What Goes Around, vuoden 2006 Back to the Drive ja vuoden 2011 In the Spotlight . Viime vuosina edelleen menestyksekkäästi Englantia, Australiaa ja Japania kiertävä Suzi juhlisti 50-vuotiasta uraansa rockin parissa julkaisemalla vuonna 2014 neljän cd:n boxin Girl from Detroit City. Ajallisesti se kattaa musiikkinäytteitä ensimmäisestä Pleasure Seekersin singlestä viimeisimpiin levytyksiin. Huhtikuussa 2013 Quatro esiintyi ensi kertaa Yhdysvalloissa yli 30 vuoteen Detroit Music Awardsissa. Mainitussa tilaisuudessa Suzi vastaanotti palkinnon elämäntyöstään sisareltaan Pattilta. Vuonna 2017 Suzi julkaisi albumin Quatro, Scott & Powell, joka oli työstetty yhteistyössä The Sweetin kitaristin Andy Scottin ja Sladen rumpalin Don Powellin kanssa. Quatron tuorein albumi on vuonna 2021 ilmestynyt The Devil in Me. Suzin ovat tärkeäksi esikuvakseen nimenneet esimerkiksi The Pretendersin Chrissie Hynde ja The Runawaysin jäsenet; erityisesti Joan Jett.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti