Maanantain mainio:The Whon viimeinen top ten-hitti Britanniassa

You Better You Bet on The Whon tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin ensimmäisenä singlenä yhtyeen vuonna 1981 ilmestyneeltä ja samalla ensimmäiseltä Kenney Jonesin rumpaloimalta albumilta Face Dances. Totuttuun tapaan Roger Daltreyn leadvokalisoimassa kappaleessa taustalauluista vastasivat kitaristi ja pääsäveltäjä Pete Townshend sekä basisti John Entwistle. Billboardin listalla You Better You Bet saavutti sijan 18. ja kohosi Britanniassa top teniin, tarkemin ilmaistuna yhdeksänneksi. Lisäksi kappale nousi Billboardin top tracks-listan kärkeen viiden viikon ajaksi huhtikuun 1981 alusta lähtien. Pete Townshendin mukaan kappaleen lyriikka oli varsin spontaani ja Roger Daltrey ylisti sen Elvis Presleystä muistuttavaa melodiaa. Kappaleen tekstissä tehtiin viittaus T. Rex-yhtyeeseen sekä The Whon omaan elokuussa 1971 ilmestyneeseen klassikkoalbumiin Who's Next. You Better You Bet vastaanotti lisäksi myönteisiä arvioita. Rolling Stonessa kappale rankattiin The Whon tuotannon 32:ksi parhaaksi ja arvion mukaan Towshendin kiinnostus punkrockia kohtaan oli tiukentanut hänen biisinkirjoitustaan. AllMusicin Mike DeGagden mukaan kyseessä o Face Dances-albumin laadukkain raita. Kappaleesta työstettiin lisäksi mustavalkoinen musiikkivideo, jossa The Who kosketinsoittaja John "Rabbit" Bundrickilla vahvistettuna nähtiin esiintymässä stagella. MTV:n aloitettua toimintansa elokuun ensimmäisenä 1981 You Better You Bet oli neljäs kanavalla esitetty musiikkivideo.

Sunnuntain extra:Keskeisen brittikitaristin ensimmäinen ja ainoa sooloalbumi

 Paul Kossoff:Back Street Crawler

16. marraskuuta 1973 Islandin julkaisemana ilmestynyt Back Street Crawler on ensisijaisesti brittiläisen hard- ja bluesrockin keskeisimpiin edustajiin lukeutuvan Free-yhtyeen kitaristiksi identifioituvan Paul Kossoffin esikois- ja samalla ainoa sooloalbumi. Mainitulla pitkäsoitolla vierailivat kaikki muut Freessä vaikuttaneet muusikot, eli solisti Paul Rodgers, rumpali Simon Kirke, basistit Andy Fraser ja Tetsu Yamauchi sekä kosketinsoittaja John "Rabbit" Bundrick. Back Street Crawler-albumin työstämiseen osallistuivat lisäksi brittiprogen keskeisiin yhtyeisiin lukeutuvan Yesin rumpali Alan White sekä Cat Stevensin kosketinsoittajana vaikuttanut Jean Roussel. Albumin kappaleista Molten Gold ei ole originaalin Free-kvartetin reunion. Kyseessä on sitä vastoin outtake toukokuussa 1972 ilmestyneen albumin Free at Last nauhoituksista päällekkäisäänitysten kera. Kappaleen Time Away nauhoituksiin Free-jäsenistöstä osallistuivat Kossoffin lisäksi Kirke ja Tetsu sekä laulaja/lauluntekijä/kitaristi John Martyn, joka kutsui Kossoffin vierailemaan omalle kiertueelleen. Yhteistyön tulokset ovat kuultavissa Martynin albumin Live at Leeds laajennetulla versiolla. Vuonna 2008 Backstreet Crawler -albumista ilmestyi kahdesta cd:stä koostuva Deluxe Edition. Sen jälkimmäiselle cd:lle sisältyy muun muassa 38 minuutin mittainen täyspitkä jamittelu kappaleesta Time Away.

Lauantain pitkä:Skotlantilais-brittiläisen ylpeyden studiolivetallenteita

 Stone the Crows:Transmissions 

Neljästä cd:stä ja kahdesta dvd:stä koostuva boxi Transmissions on todellinen aarreaitta skotlantilais-brittiläisen rockyhtyeen Stone the Crowsin musiikin ystäville. Kaikki mainitulla boxilla julkaistut kappaleet ovat live- tai studioliveversioita, eivätkä näin ollen edusta Stone the Crowsin vuosien 1970 ja 1972 välillä julkaisemaa virallista tuotantoa. Ensiksi Stone the Crows vieraili saksalaisessa Beat Club-ohjelmassa vuoden 1970 marras- ja joulukuussa esittäen kummallakin kerralla kaksi teosta; marraskuussa omaa tuotantoaan edustavat Danger Zonen ja Love 74:n ja joulukuussa bluescoverin Going Down sekä alun perin esikoisalbumiltaan löytyvän Blind Manin. Muilta osin Transmissionsin ensimmäisen levyn täyttää lokakuussa 1972 taltioitu ja Concert Work Beatshopissa seuraavan vuoden maaliskuussa ensiksi esitetty seitsemästä kappaleesta koostuva konsertti, jossa kitaristina tapaturmaisesti edesmenneen Leslie Harveyn tilalla oli aikaisemmin yhtyeessä Thunderclap Newman vaikuttanut ja etenkin Paul McCartneyn Wingistä muistettu, myös Small Facesin 70-luvun lopun reunioniin albumilla 78 in the Shade osallistunut Jimmy McCulloch. Kakkoslevy tarjoaa aluksi kaksi Pariisissa helmikuussa 1971 taltioitua biisiä, joista toinen on Bob Dylanin ohjelmistosta poimittu Ballad of Hollis Brown. 25. lokakuuta 1972 Pariisissa soitettu konsertti koostuu pitkälti samoista kappaleista, kuin Beat Workshopissa esitetty (esim. Niagara, Penicillin Blues ja Palace of the King ja Goodtime Girl), mutta ei sisällä erinomaista On the Highwayta. Kolmas cd sisältää Stone the Crowsin Montreuxin Jazz-festivaaleilla vuonna 1970 soittaman ja kuudesta kappaleesta koostuvan setin, joka päättyy pitkään ja vaikuttavaan Freedom Roadiin. Neljännen cd:n täyttää Montreuxissa vuonna 1973 soitettu kuuden biisin konsertti huippuhetkinään etenkin On the Highway ja Mr Wizard. Kaksi dvd:tä sisältävät kuvan kera edustavan otoksen cd:itten konserteista. Mukana ovat vuoden 1970 Beat Clubit, Beat Workshop, vuosien 1971 ja 1972 Pariisin-keikat, vuoden 1970 Montreux Jazz Festival sekä Rose d' Or-festivaali Montreuxissa vuonna 1973. Transmissions on vaikuttava ja vakuuttava live-biisien kimara Stone the Crows-diggareille ja Maggie Bell on solistina vedossa kaikissa konserteissa.

Perjantain pohjat:Problemsin vuoden 1982 pitkäsoitto

 Tumppi Varonen & Problems:Kaupungin valot

Vuonna 1982 Johannan julkaisemana ilmestynyt Kaupungin valot on Tumppi Varosen luotsaaman Problems-yhtyeen kolmas albumi. Mainittu pitkäsoitto julkaistiin nimellä Tumppi Varonen & Problems ja albumin työstämiseen osallistuivat vokalisoinnista, kitarasta ja rummuista vastanneen Tuomo Valokaisen itsensä lisäksi kitaristi Stefan Piesnack, rumpali Vando Suvanto, kitaristi/huuliharpisti Riku Mattila sekä kitarasta, Prophet 5-pianosta ja uruista vastannut Ari Taskinen. Tyylillisesti Kaupungin valot on melko monipuolinen albumikokonaisuus, jonka suorista punkrypistyksistä parhaiten toimii Stefan Piesnackin sävellystuotantoa edustava albumin kakkospuolen avauskappale Rotta. Mainitun biisin lisäksi albumin lähes klassikkotasoiseen tuotantoon lukeutuvat Tumpin upean laulusuorituksen kruunaama Kuu, lyriikassaan arkirealismin upeasti tavoittava Elämää ja lyriikassaan kliseinen, mutta melodisuudessaan varsin onnistunut Sen yön vibat. Pitkäsoiton päättää veikeä herra Tradin käsialaa oleva Kengitäppä poika. Problemsin kahden edellisen pitkäsoiton, vuosina 1980 ja 1981 ilmestyneiden albumien Katupoikia ja Yleisön pyynnöstä tavoin myös Kaupungin valot -longarille sisältyy muutamia todellisia kultahippuja, mutta myös mainittu pitkäsoitto kärsii kappalemateriaalinsa hienoisesta epätasaisuudesta. Vaikka Kaupungin valot on jäänyt Problemsin diskografiassa melko vähäiselle huomiolle, kyseessä lienee yhtyeen tuotannon laadukkaimmista pitkäsoitoista.

Torstain terävä:The Joe Perry Groupin ensimmäinen ja menestynein

 The Joe Perry Project:Let the Music Do The Talking

Maaliskuussa 1980 ilmestynyt Let the Music Do The Talking on ensimmäinen kolmesta The Joe Perry Projectin diskografiaan sisältyvästä albumista. Samalla kyseessä on mainitun yhtyeen menestynein pitkäsoitto, jota meni Yhdysvalloissa kaupaksi 250 000 kappaletta. Albumin nimikappaleen Aerosmith levytti uudelleen 80-luvun puolivälissä ilmestyneelle reunion-albumilleen Done with Mirrors hienoisesti eriävällä melodialla ja Steven Tylerin kirjoittamilla lyriikoilla. Joe Perry oli lähtenyt Aerosmithistä keväällä 1979 kyllästyneenä albumin Night in the Ruts hitaaseen levytysprosessiin. Perryn uuden yhtyeen solistiksi tuli aikaisemmin yhtyeesssä Warbux vokalisoinut Ralph Morman. The Joe Perry Projectin rytmiryhmän muodostivat basisti David Hull ja rumpali Ronnie Stewart. Yhtyeen tuottajana jatkoi myös Aerosmithin kanssa työskennellyt Jack Douglas. Let the Music puhui Perryn omien sanojen mukaan omasta puolestaan. Conflict of Interestin teemana oli levybisneksen pimeä puoli ja Rockin' Trainin kaltaisissa R&B-henkisissä kappaleissa Perryn voi todeta palanneen juurilleen. Life at Glance ja Ready on the Firing Line rakentuivat kuukausien ajan Perryn mielessä pyörineiden riffien varaan. Let the Music Do the Talking vastaanotti kutakuinkin myönteisiä arvioita. AllMusiciin albumista kirjoittaneen Greg Praton mukaan Perry halusi osoittaa tulevansa toimeen ilman yhtyetovereitaan ja niinpä The Joe Perry Projectin esikoisalbumilla esitykset olivat äärimmäisen inspiroituneita ja biisinkirjoitus terävää ja fokusoitunutta. Let the Music Do the Talking olisi voinut olla Aerosmithin työstämä klassikkoalbumi, elleivät huumeet olisi tuhonneet yhtyettä väliaikaisesti. Kanadalaisjournalisti Martin Popoff ylisti Perryn bluestulkintoja ja laadukasta riffittelyä. The Joe Perry Projectin menestynein albumi saavutti Billboardin listalla sijan 47.

Keskiviikon klassikko:Merkittävän uuden aallon yhtyeen vuoden 1986 singlemenestys

 Don't Get Me Wrong on brittiläis-yhdysvaltalaisen vaihtoehtorockyhtyeen The Pretendersin kappale, joka julkaistiin ensimmäisenä singlenä bändin vuonna 1986 ilmestyneeltä albumilta Get Close. Don't Get Me Wrong ilmestyi lisäksi The Pretendersin vuonna 1987 ilmestyneellä kokoelma-albumilla The Singles. Yhtyeen johtohahmo Chrissie Hynde on maininnut kirjoittaneensa kappaleen ystävälleen John McEnroelle. Don't Get Me Wrongissa hyödynnetään kalisevaa kitarasoundia ja kappaleen lyriikassa on kirjallisia viittauksia siitä huolimatta, että biisi sisältää popmusiikille melko tyypillisen ihmissuhdetekstin. Don't Get Me Wrong vastaanotti myönteisiä arvioita. Billboardilla kappaletta kuvattiin itsevarmaksi siitä huolimatta, että Don't Get Me Wrongin levytysvaiheessa Chrissie Hynde oli ainoa The Pretendersin lineupiin kuulunut originaalijäsen. Cash Boxissa ylistettiin sekä Chrissie Hynden laulusuoritusta että biisintekotaitoja. Classic Rockin Matt Wardlaw listasi Don't Get Me Wrongin The Pretendersin tuotannon kahdeksanneksi parhaaksi kappaleeksi. Kappale saavutti kymmenennen sijan sekä Billboardilla että Britanniassa. Billboardilla kappale sijoittui lisäksi kolmen viikon ajaksi Album Rock Tracks-listalle ilmestymisvuotensa marraskuussa. Australiassa Don't Get Me Wrong oli Kent Music Reportin listalla parhaimmillaan kahdeksantena. Don't Get Me Wrongista työstetty musiikkivideo oli tribuutti brittiläiselle 60-luvun tv:n vakoilusarjalle The Avengers. Siinä Chrissie Hynde esittää John Steediä etsivää Emma Peeliä.

Tiistain tukeva:Yhden albumin julkaissut keskeinen brittiläinen bluesrockyhtye

 Aikaisemmin nimeä Bakerloo Blues Line käyttänyt Bakerloo oli raskasta bluesrockia edustanut yhtye, jonka tunnetuimpiin jäseniin lukeutuivat Dave "Clem" Clempson ja Terry Poole. Bakerloohon keskeisimmin vaikuttaneita yhtyeitä olivat The Jimi Hendrix Experience ja Cream. Vaikka Bakerloon elinkaari oli varsin lyhyt, eli melko tarkalleen vuoden mittainen (1968-69), Bakerloossa soittaneiden muusikoiden ura liittyy lisäksi useisiin muihin keskeisiin yhtyeisiin, joista mainittakoon Humble Pie, Colosseum, May Blitz, Graham Bond, Vinegar Joe, Judas Priest ja Uriah Heep. David Clempson ja Terry Poole perustivat The Bakerloo Blues Linen helmikuussa 1968. Ennen Keith Bakeria yhtyeessä ehtivät vaikuttaa rumpaleina John "Poli" Palmer, Bill Ward ja John Hinch. Jim Simpsonin manageroima yhtye aloitti säännöllisen keikkailunsa Henry's Blueshousessa Birminghamissa. Simpsonin järjestämällä  UK 'Big Bear Ffolly' -kiertueella The Bakerloo Bluesline esiintyi tulevan Black Sabbathin, eli Earth-yhtyeen, sekä Locomotiven ja Tea and Symphonyn kanssa. Lisäksi Bakerloo Blues Line soitti Led Zeppelinin lämmittelijänä sen soittaessa debyyttikeikkansa Lontoon kuuluisassa Marquee-clubissa 18. lokakuuta 1968. Lyhennettyään nimensä Bakerlooksi yhtye solmi levytyssopimuksen Harvest Recordsin kanssa kesällä 1969. Ensiksi ilmestyi single Drivin' Backwards/Once Upon a Time. Sen a-puoli oli sovitus Johan Sebastian Bachin Boureesta ja mainittu single ilmestyi juuri hieman ennen elokuussa 1969 julkaistua Jethro Tullin kakkosalbumia Stand Up, joka niin ikään sisältää sovituksen samaisesta sävellyksestä nimellä Bouree. Bakerloon singlen a-puoli pääsi lisäksi mukaan marraskuussa 1969 ilmestyneelle Bakerloon ainoaksi jääneelle pitkäsoitolle. Sen uusintajulkaisu sisälsi perusalbumin lisäksi bonuskappaleenaan hitaan bluesnumeron This Worried Feeling, joka sisältyi myös vuonna 1970 ilmestyneelle sampler-albumille  Picnic - A Breath of Fresh Air. Gus Dudgeonin tuottaman albumin ydintuotantoon lukeutuvat raskas rock Last Blues sekä metalbluesiksi luokiteltavissa oleva pitkäsoiton päätöskappale Son of Moonshine. Muut albumin kappaleista sisälsivät elementtejä progressiivisesta rockista ja osittain myös jazzista. Vaikka Bakerloon albumi vastaanotti myönteisiä arvioita, yhtye oli sen ilmestymisaikaan hajoamaisillaan. Clempsonin suunnitelmissa oli uusi blueshenkinen voimatrio, jossa mm. rumpali Cozy Powell olisi ollut mukana. Clempson päätyi kuitenkin ottamaan James Litherlandin paikan Colosseum-yhtyeessä ja vuonna 1971 hän siirtyi Steve Marriottin johtamaan Humble Piehin soolouralleen siirtyneen Peter Framptonin tilalle. Poole ja Baker muodostivat yhtyeen May Blitz solisti/kitaristi Jamie Blackin kanssa. Poolen myöhäisempiin yhtyeisiin ovat lukeutuneet muun muassa Graham Bond's Organisation ja Vinegar Joe ja Baker on niin ikään soittanut useissa bändeissä Supertrampista Uriah Heeppiin.

Maanantain mainio:Suositun brittiyhtyeen ensimmäinen livealbumi

 Queen:Live Killers

22. kesäkuuta 1979 Euroopassa EMI/Parlophonen ja Yhdysvalloissa Elektran julkaisemana ilmestynyt Live Killers on Queenin tuplalivealbumi, joka on taltioitu yhtyeen edellisen studioalbuminsa Jazzin tiimoilta tekemällä kiertueella tammikuun 26:n ja maaliskuun ensimmäisen 1979 välisenä aikana. Live Killers oli Queenin itsenäisesti tuottama ja yhtyeen pitkäsoitoista ensimmäisenä mainittu albumi miksattiin yhtyeen omissa Mountain- studioissa Montreuxissa, Sveitsissä. Myöhemmin kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat paljastaneet olleensa tyytymättömiä Live Killersin miksaukseen. Yhdysvaltojen, Euroopan ja Kanadan ulkopuolella Elektra Records julkaisi Live Killersistä 80-luvun puolivälissä lyhyemmän version nimellä Queen Live. Live Killers nousi brittilistalla kolmanneksi ja Billboardin listalla albumin paras sijoitus oli kuudentenatoista. Yhdysvalloissa albumi saavutti tuplaplatinaa. Ilmestymisaikanaan Live Killers vastaanotti myös negatiivisia arvioita, mutta albumista myöhemmin laaditut arviot ovat olleet positiivissävyisempiä. AllMusicin Greg Praton mukaan albumi on erinomainen dokumentti Queenistä 1970-luvun areenarockvoimissaan. Tupla-albumin kesto on melkoisen tarkasti 90 minuuttia ja sen 22 kappaleen kattaukseen sisältyy luontevasti melko runsaasti tuotantoa tuohon mennessä tuoreimmilta Queenin studioalbumeilta News of the World ja Jazz, mutta myös iäkkäämpiä huippuhetkiä tyyliin Tie Your Mother Down, Keep Yourself Alive, Now I'm Here ja Brighton Rock. Vuonna 1975 ilmestyneen klassikkoalbumin Night at the Opera edustus on melko runsas; Bohemian Rhapsodyn lisäksi Live Killersille mainitulta pitkäsoitolta sisältyvät I'm in Love with My Car, Death on Two Legs, You're My Best Friend, Love of My Life sekä 39.

Sunnuntain extra:Otis Reddingin revittelevämpää tuotantoa edustava kappale

Hard to Handle on soulvokalisti Otis Reddingin vuoden 1968 tuotantoa edustava kappale, jonka hän kirjoitti yhteistyössä Al Bellin ja Allen Jonesin kanssa. Singleformaatissa Hard to Handle julkaistiin kappaleen Amen b-puolella alkuvuodesta 1968 pian Reddingin tapaturmaisen kuoleman jälkeen. Kappale on lisäksi mukana albumilla The Immortal Otis Redding. Singleformaatissa Hard to Handle saavutti Billboardin R&B-listalla sijan 38. ja poplistalla sijan 51. Yhdysvaltalainen rockyhtye The Black Crowes levytti Hard to Handlesta coverinsa vuonna 1990 ilmestyneelle esikoisalbumilleen Shake Your Moneymaker. Mainittu versio saavutti sijan 45. sekä Billboardin Hot 100-listalla että Britanniassa. Sitä vastoin Billboardin Album Rock Tracks-listalla Black Crowesin Hard to Handle-cover nousi aina kärkeen. Shake Your Moneymakerin 30-vuotisjuhlapainoksella kappaleesta kuultiin puhallinsektiolla ryyditetty remix-versio. Originaali albumiversio julkaistiin Britanniassa singleformaatissa elokuussa 1990 ja Yhdysvalloissa myöhemmin samaisena vuonna. Singlejulkaisujen osalta Hard to Handle seurasi Black Crowesin ensimmäistä top 40 -hittiä She Talks to Angels. Hard to Handle nousi toistamiseen Billboardin listalle elokuussa 1991 saavuttaen tällä kertaa sijan 26., mikä on singlejen osalta Black Crowesin paras sijoitus. Samassa kuussa Hard to Handle julkaistiin singlenä uudelleen myös Britanniassa ja se menestyi myös siellä hienoisesti originaalia julkaisuaan paremmin saavuttaen sijan 39.

Lauantain pitkä:Haastattelussa Ängry Gentlemen

Kitararockia esimerkiksi Motörheadin ja Peer Güntin hengessä tarjoavan ja vuonna 2021 perustetun Ängry Gentlemen -yhtyeen solisti/basisti Tuomas saapui haastatteluun Johnnyn kadulle.

Lyhyt Ängry Gentlemen-historia yhtyeen perustamisesta eteenpäin? Originaalin lineupin muototuminen?

-Ajatus Ängryjen perustamisesta iski koronakurimuksessa 2021. Itselle tuli mieleen, että olisi hauska perustaa bändi mitä haluaisi itse mennä katsomaan. Trio- pohjalta ja tiukalla tatsilla oleva raskasta rockia soittava trio. Olen aina diggaillut Peer Günttiä ja Motörheadiä ja sitä tiukkaa soittoa, mitä molemmat bändit ovat myös livenä. Güntti on nähty lukemattomia kertoja livenä ja Motörheadkin kerran.
Itse päätin ottaa basso/laulutontin haltuun, vaikka kummastakaan ei juurikaan ollut aiempaa kokemusta. Soittajia rupesin sitten haalimaan ja muutaman kanssa käytiinkin testailemassa. Lopullinen line-up syntyi puolivahingossa, kun siskonmieheni Mikko ilmoitti kiinnostuksesta ja edellinen kitaristi oli kadonnut tekemään “omaa äänitaideteostaan”. Mikon kanssa ruvettiin sitten meikäläisen makuuhuoneessa testailemaan ja riffittelemään ensimmäisiä omia biisejä. Kun saatiin parit “demot” kasaan, pistettiin rumpali hakuun. Rumpaliksi valikoitui Matti- niminen kaveri ja muutamat treenit saatiin Korson treeniksellä soitettua. Valitettavasti Matin ajan veivät muut velvoitteet ja taas oltiin ilman rumpalia. Tuttavapiiristä löytyi sitten Veli joka olikin kannuissa jonkun aikaa.
Ekat keikat ja Why so serious?-EP soitettiin tuolla kokoonpanolla, mutta Velin reissuduuni hankaloitti tekemistä ja Veli joutui jättäytymään pois kokoonpanosta. Tämän jälkeen kävi testisoitossa muutama ehdokas ja lopuksi Juha kiinnitettiin rumpuihin keväällä -22. 

Kuinka biisinne syntyvät ja onko lyriikoistanne löydettävissä vakavampia teemoja?

-Aihepiirit biiseissä pyörii luonnollisesti hauskanpidon, bensankäryn ja täysillä elämisen ympärillä. Biisien teko lähtee yleensä mulla jostain tosielämän tapahtumasta tai hyvästä riimistä tms. Monesti biisin kuulee päässään ja sitten vaan äkkiä paperille, ettei unohdu.
Hirveän vakavia tekstejä tuskin tulee Ängryille tehtyä, poikkeuksena ehkä “Break me”- biisi. Sen sanoma on pähkinänkuoressa se, että kenenkään ei tarvitse ottaa paskaa vastaan keneltäkään ja huonoista ihmissuhteista voi sekä pitää hankkiutua eroon. Pääsääntöisesti teen sanat ja sitten Mikon kanssa rakennellaan joku riffiajatus ja sen jälkeen Juhan kanssa viimeistellään koko paketti Ängryille sopivaksi poljennoksi. 

Ensimmäinen levyjulkaisunne oli lokakuussa 2021 ilmestynyt ep Why So Serious?

-Joo, Why so serious? Vedettiin kasaan aika raivolla, että saatiin jotain millä pääsee myymän bändiä keikalle. Livesoitto on ollut aina Ängryjen perustamisen perimmäinen tarkoitus. Biisit tuli kasaan aika vauhdilla ja aika suoralla paahdolla kulkevat. Edelleen keikkasetissä on tuon tuotoksen biiseistä Break me ja One shot of whiskey. Hyviä keikkajyriä molemmat!
Nauhoitukset tehtiin Tattarisuon treenikämpällä yhden viikonlopun aikana Kunnaksen Karin jeesaamana ja sitten vaan suoratoistopalveluihin julkiseksi. 

Lineupissanne on tapahtunut yksi miehistön- tarkemmin sanottuna rumpalin vaihdos?

-Joo, rumpaleita on itseasiassa ollut parikin kappaletta ennen Juhaa. Mutta kokoonpano on vakiintunut ja homma toimii hyvin. Line-up tällä hetkellä:
Tuomas Patanen Laulu/Basso
Mikko Henriksson Kitara
Juha Virolainen Rummut

Seuraava ep Fast and Loud oli vuorossa maaliskuussa 2023?

-Fast and Loud! tehtiin sitten seuraavaksi ja sehän kulkee jossain määrin moottoripää osastolla Need for speed ja 200mph biisien osalta. Lisäksi löytyy vanha blues tarina pirun kanssa tehdystä sopparista ja Another, mikä taas avaa kuulijalle näkymää keikkaelämän ihanuuksiin ja pakettiautossa istuttuihin kilometreihin… Need for speediin idea lähti kun katselin Man saaren kuuluisia moottoripyörä kisoja, missä jätkillä on pallit terästä kun ajetaan katuradalla todella kovaa. 200mph on sitten taas ammennettu omista kiihdytyskilpailukokemuksista.
Nauhoitukset tehtiin Keravalle muutetulla treenikämpällä ja Juha veteli rummut himassa narulle. Kurkelan Jukka hoiti miksaukset ja sitten taas julkaisuun ja lisää keikkaa bändille. 

Tuoreimmat biisijulkaisunne Lawbreaker ja Red Tight Skirt ovat nyt loppukesältä. Taustaa mainituille kappaleille. Kuinka runsaasti uutta biisimateriaalia on tällä hetkellä olemassa ja olisiko seuraavaksi jossakin vaiheessa luvassa debyyttipitkäsoiton julkaiseminen?

-Joulukuussa -23 pakkauduttiin Järvenpään rajalla sijaitsevaan Lammaskallion studioon ja hanoihin tuli Juho Salaterä. Ajatus oli, että tehdään nyt sitten pari niin kovaa lekaa mihin pystytään ja hoidetaan mahdollisimman ammattimainen tuotanto näille sinkuille, että ei jää ainakaan siitä kiinni. Juhon kanssa oli hyvä tehdä nauhoituksia, kun ei tarvinnut itse keskittyä muuhun kuin soittamiseen.
Red tight skirt on meidän mittapuun mukaan rakkauslaulu. Biisi kertoo siitä hetkestä kun näet jotain niin kaunista, että kroppa halvaantuu ja mieli lähtee laukalle. Toki sitten todellisuus iskee märällä nahkahanskalla naamaan ja palauttaa jalat maan pinnalle. Jokainen lienee jossain kohtaa elämäänsä kohdannut vastaavat fiilikset, niin sitä voi sitten kertosäkeen mukana huutaa keikoilla!
Lawbreaker on sitten semmoinen junttabluesrock- biisi, mikä nitoo kolme erilaista tarinaa saman aihepiirin alle. Laittomasta katukaahailusta pankkiryöstön kautta mafiapomon muistelmiin ja kaikkia yhdistää lain väärällä puolella oleminen. Sopivan raskas poljento alle, niin sillä reseptillä tuo syntyi.
Studiossa päätettiin, että kaikki ylimääräinen kikkailu pois ja biisien pitää kuulostaa siltä miltä tämä bändi kuulostaa myös livenä. Ei nauhoitettu ylimääräisiä rytmikitaroita, kun niitä ei livenäkään ole. Muutamat tuplaukset tehtiin soundin tukevoittamiseksi ja lauluihin, mutta muuten hyvin suoraviivaisesti vedetty livenä purkkiin. Julkaisukanavaksi löytyi Inverse Records, mikä huolehti näiden sinkkujen jakelusta ja promootiosta.
Tällä hetkellä on teossa uutta musaa ja kyllähän meillä bändinä on suunnitelmissa pitkäsoiton teko. Se onko se tänä päivänä järkevää on toinen juttu, mutta bändille se olisi hyvä virstanpylväs. Aihioita on ihan kivasti olemassa ja nyt sitten keikkailun ohessa koitetaan tehdä ahioista ihan oikeita biisejä. Katsotaan missä kohtaa sitten mennään studioon ja pistetään hommaa narulle. 

Ängry Gentlemenin suunnitelmat keikkailun ym. osalta? Onko urallanne ollut tähän mennessä  keskeisiä lämppäyskeikkoja?

-Keikkaa on saatu tehtyä kohtuullisen mukavasti. Enemmänkin saisi olla, mutta välillä tuntuu keikkamyynti melko haastavalta. Lisähartioita kaivattaisiin keikkamyyntiin, esimerkiksi sopivilla kontakteilla olevan ohjelmatoimiston tai keikkamyyjän kanssa. Kotimaassa on Uudenmaan alueella soitettu useita keikkoja ja Baltiassa on käyty yksi reissu Petrolbreathin kanssa. Kyseisen orkesterin kanssa on tehty muitakin yhteiskeikkoja. Tuntuu helpommalta myydä pari bändiä aina kerralla keikalle, yksittäisen sijaan.
Ensisijaisesti meillä on bändissä diili, että keikka on keikka ja kaikki mitä pystyy hoidetaan kunnialla maaliin. Eli kannattaa rohkeasti kysyä, on sitten kyseessä tallikeikka, tapahtuma tai ihan vaan baarikeikka. Jos vaan aikataulu sopii, niin me lähdetään viemään rokin ilosanomaa kansalle!
Lämppärikeikkoja isommille nimille ei vielä ole päästy tekemään, mielellämme lähdettäisiin vaikka PG:n lämppäriksi. Myös festari ja muut tapahtumat kiinnostavat ja niitä tehdään mielellään.

Olette maininneet keskeisiksi musiikillisiksi esikuviksenne mm. Motörheadin ja Peer Güntin. Millainen historia  teillä on mainittujen yhtyeiden musiikkiin? Todensitteko Güntin keikalla useasti jo 80-luvulla? Mitkä ovat Motörheadin kolme parasta levyä ja miksi?

-Molemmat sekä PG ja Motörhead on olleet meikäläisen levylautasella pitkään. Eka kontakti PG:n oli kun faija soitti autotallissa olisko ollu Backseat of the trans am biisiä kun se oli tullut ulos oliko vuosi -86 vai -87? Mulla oli ikää joku 6 tai 7 vuotta ja olin juuri aloittanut rumpujen soiton. Kyllähän se Twist Twistin soitto oli jotain mikä syöpyi takaraivoon. Sen jälkeen onkin sitten tuon suuntaista musaa diggailtu. Ja jos joskus on Motörheadiä kuunnellut, niin ei sitä varmaan tarvitse selittää miksi se on yhtenä esikuvana. Anteeksipyytelemättä, kovaa ja kohti. Varmaan kuulee joitain yhtymäkohtia myös Ängryjen biiseissä.
PG:tä olen käynyt katsomassa useasti kun on osunut lähistölle ja aina tykännyt hyvästä lavameiningistä ja tarkasta soitosta. Motörheadiä oli monesti tarkoitus lähteä katsomaan, mutta aina tuli jotain eteen, mikä esti menemisen. Onneksi pääsin kuitenkin näkemään bändin vikan keikan Helsingissä, ennen kuin Lemmy siirtyi ajasta ikuisuuteen. Itse olen enemmän biisidiggari kuin levyjen, mutta laitetaan nyt jonkunlainen järjestys kun sitä pyydettiin.
Kolmannelle sijalle tulee Ace of Spades, toiseksi Inferno ja ykköspaikan meikäläisen listalla saa Bastards -levy. En mä osaa tuota listaa perustella sen kummemmin. Mulle Bastards edustaa ehkä sitä Motörheadia mistä tykkään eniten. Kaikki noi on hyviä, kuunnelkaa ja tehkää omat johtopäätöksenne.

Perjantain pohjat:Roger Watersin ydintuotantoon lukeutuva sooloalbumi

 Roger Waters:Amused to Death

Seitsemäs syyskuuta 1992 Columbian julkaisemana ilmestynyt Amused to Death on Pink Floydin johtohahmoksi identifioituvan Roger Watersin kolmas sooloalbumi. Hänen itsensä sekä Patrick Leonardin tuottama pitkäsoitto miksattiin Q-Soundilla ja useissa sen kappaleista kitaristina kuultiin Jeff Beckiä. Pitkäsoiton otsikkoa oli inspiroinut Neil Postmanin 80-luvun puolivälissä ilmestynyt teos Amusing Ourselves to Death. Vuonna 2015 albumi remasteroitiin ja se julkaistiin useissa eri formaateissa uuden kansitaiteen kera mukaan lukien 5.1. surround sound-miksaus, josta vastasivat originaali insinööri James Guthrie ja Joel Plante. Waters aloitti työskentelyn Amused to Deathin parissa vuonna 1987, jolloin hän kirjoitti kappaleen Perfect Sense. Kyseessä on Watersin soolotuotannon ainoa albumi, jonka tiimoilta hän ei tehnyt soolokiertuetta. Jotkin Amused to Deathin kappaleista pääsivät sitä vastoin mukaan kiertueille The Flesh ja Us+Them ja The Bravery of Being Out of Range kuultiin This is Not a Drill-kiertueella. Esimerkiksi AllMusicissa ja Record Collectorissa albumi vastaanotti varsin myönteiset arviot. Brittien albumilistalla Amused to Death sijoittui kahdeksanneksi ja Billboardilla sijalle 21. Vuonna 2016 albumi palkittiin Grammy Awardseissa parhaana Surround Sound-albumina.

Torstain terävä:Suomen The Jamin tarina

 Lola Ego-yhtye sai alkunsa Helsingissä aivan vuoden 1980 alussa. Sen kokoonpanon muodostivat kitaristi ja taustavokalisti Pekka Hakala, aikaisemmin Päät-yhtyeessä soittanut rumpali Kaj Fuhrman sekä basisti/solisti Hannu "Hande" Virkki. Lola Egolle tarjottiin pian levytyssopimusta ja vuonna 1980 ilmestyneellä ja melko legendaarisen maineen omaavalla kokoelma-albumilla Kolme vuotta myöhemmin, jonka muihin yhtyeisiin lukeutuvat esimerkiksi Hassisen Kone ja Lama, Lola Ego on mukana varsin vahvaa biisimateriaalia edustavilla kappaleillaan Maailman ihmisiä ja En asu täällä enää. Lola Ego ei itse ollut kappalemateriaalin selkeästä vahvuudesta huolimatta tyytyväinen lopputuloksiin. Maaliskuussa 1980 yhtye nauhoitti ainoaksi jääneen singlensä, jolle sisältyvät kappaleet Kaupungin tyttö, Eedenistä itään sekä Kaikki nuoret modit. Etenkin kappaleista ensiksi mainittu on varsin tarttuva voimapopbiisi, jonka verrokiksi valikoituu vaivattomasti The Jam. Turkulaisen Selecta-yhtiön julkaiseman singlen ykkösbiisi pääsi lisäksi mukaan kokoelma-albumille Vaahtopäät. Wouden ja Oone Proot-yhtyeen tavoin Lola Ego oli lisäksi mukana Spartakiadit-ep:llä. Mainitulla levyllä yhtye esittää kappaleen Yksi joukosta poissa, joka on suomennos The Jamin originaalituotantoa edustavasta Away from the Numbersista. Lola Egon toiminta loppui kuitenkin jo niinkin varhain, kuin alkuvuodesta 1981. Taiteilijanimen Jay Havanna ottanut Pekka Hakala on sittemmin toiminut tuottajana muun muassa Pelle Miljoonalle ja soittanut esimerkiksi yhtyeissä Päät, Suurlähettiläät sekä Jay & the Miracles. Virkki liittyi Shadowplay-yhtyeeseen, jossa hän onkin vaikuttanut aktiivisesti. Raivopäät on levyttänyt coverit En asu täällä enää-biisistä sekä Yksi joukosta poissa-kappaleesta albumeille Punkrock Jukebox 1 ja Punkrock Jukebox 2. Ensiksi mainitussa solistina vierailee Veltto Virtanen ja jälkimmäisessä Timo Ranta.

Keskiviikon klassikko:Keskeisen brittiyhtyeen vuoden 1982 joutsenlaulualbumi

 The Jam:The Gift

12. maaliskuuta 1982 Polydorin julkaisemana ilmestynyt The Gift on brittiläisen vaikutusaikanaan retro- ja modhenkisen rockyhtyeen The Jamin kuudes ja samalla joutsenlauluksi jäänyt pitkäsoitto. Edeltäjiään sofistikoituneempaa soundia edustanut albumi muodostui erääksi The Jamin tuotannon menestyksekkäimmistä ja se kohosi Britanniassa albumilistan kärkeen. Mainitun pitkäsoiton tuotannosta kappaleesta Carnation levyttivät coverversionsa Oasiksen Liam Gallagher ja Ocean Colour Scenen Steve Cradock. Vuonna 2012 The Giftin originaalijulkaisusta oli kulunut 30 vuotta ja vuosijuhlaa muistettiin albumista ilmestyneellä, kahdesta cd:stä koostuneella deluxe edition- versiolla.  Tyylillisesti The Gift toi esiin The Jamin johtohahmon Paul Wellerin northern souliin kohdistamaa diggausta. Funkahtavia bassolinjoja ja wah wah-kitarointia on kuultavissa läpi koko albumin, ja hienoisia jazzelementtejä The Giftillä tarjoavat puhallinsektiot saksofonisooloineen etenkin kappaleessa Precious. The Giftillä julkaistusta tuotannosta Trans-Global Express perustuu The World Columnin northern soulia edustavaan hittiin So is the Sun. The Giftin tuotannosta suurimmaksi singlehitiksi osoittautui Town Called Malice. Sen otsikko viittaa novelliin A Town Called Alice ja kappaleen lyriikka on suruvalittelu työväenluokan elämän katoavista aspekteista Margaret Thatcherin Britanniassa. Alankomaissa The Giftiltä julkaistiin singleformaatissa lisäksi kappale Just Who is the 5 o' Clock Hero? The Giftin nimikappaleen riffin inspiraation lähteenä oli Small Facesin vuonna 1968 ilmestynyt kappale Don't Burst My Buble. Paul Wellerin kokeilut The Giftillä eri musiikkityylien parissa osoittautuivat hankaliksi The Jamin kahdelle muulle jäsenelle; basisti Bruce Foxtonille ja rumpali Rick Bucklerille. The Jam lopetti toimintansa yhdeksän kuukautta The Giftin ilmestymisen jälkeen Trans-Global Express-kiertueen aikana albumin saavuttamasta huomattavasta menestyksestä huolimatta.

Tiistain tukeva:Haastattelussa Jani Virolainen

 Johnnyn katu tapasi 90-luvun alkuvuosina joensuulaisessa punkskenessä vaikuttaneen Äänensärkijä-yhtyeen solisti/basisti Jani Virolaisen ja kyseli kuulumisia.

Katsaus varhaiseen musiikilliseen uraasi ajalta ennen
Äänensärkijä-yhtyeen perustamista? Milloin oma soittamisesi alkoi ja
nimeäisitkö keskeisiä musiikillisia vaikuttajia ja diggauksesi
kohteita.

- Seiskaluokalla yläasteella aloin opettelemaan basson soittoa
Joensuun musiikkiopistossa. 80-luvulla Kiss, Wasp, Iron Maiden, Mötley
Crüe olivat kovia. 90-luvulla sitten iski aikaa kovaa punk. Ramones,
Sex Pistols, Dead Kennedys, Sielun Veljet, Problems? ja Pelle
Miljoona. Onneksi nuo kaikki on tullut nähtyä livenä, pois lukien
Ramones. Tosin 80-luvun suosikit näin vasta 2000-luvulla.

Äänensärkijän kokoonpanon muotoutuminen? Yhtyeen työstämät demot ja
keskeisimmät soittamat keikat? Soititteko koskaan minkään nimekkään
kotimaisen yhtyeen lämppärinä?

- Asuttiin lapsena Joensuussa vuosi kerrostalossa, kun vanhemmat
rakensivat omakotitaloa. Naapuritalossa asuivat Janne ja Leo. Janne
soitti rumpuja, Leo kitaraa. Meidän perhe muutti omakotitaloon.
Saatiin sinne varastoon treenikämppä ja perustettiin bändi. Leo
lopetti soittamisen, Janne vaihtoi kitaraan ja veljeni Juha tuli
rumpuihin. Tästä oikeastaan alkoi Äänensärkijä. Taisin olla
ysiluokalla. Loppuvaiheessa Jippo tuli bassoon ja itse vain
lauloin/huusin. Tuossa samaisen, vanhempieni omistaman, talon kämpässä
on myös joensuulainen Pool-yhtye treenannut alkuaikoinaan.

- Olin kesätöissä Jokiaudiolla ja siellähän oli studio. Saatiin
kahtena kesänä käyttää studiota ja tehtiin pari demoa. Jälkimmäisestä
tehtiin sitten viiden biisin vinyyli EP, Vialline. Niitä muuten on
minulla vieläkin jonkun verran jäljellä.

- Aika vähän niitä keikkoja oli, ehkä parikymmentä. Eka keikka oli
vuonna 1992 Ilosaarirockin punk-perjantaissa Ilosaaressa. Töminässäkin
tuli pari kertaa soitettua sekä Lahden 8-salilla. Apulannan ja
Tehosekoittimen kanssa ollaan oltu useampia kertoja samoilla
keikoilla. Eiväthän ne vielä 90-luvun alussa olleet kovin suuria
nimiä, mutta myöhemmin toki.

Millaisia musiikillisia intressejä/yhtyeitä sinulla on ollut
Äänensärkijän jälkeen ja onko niiden tiimoilta tehty keikkoja ja/tai
demoja?

- Parikymmentä vuotta olin soittamatta, bassotkin oli myyty. Viitisen
vuotta sitten kuitenkin innostuin uudestaan soittamisesta ja ostin
basson sekä menin vapaaopiston bassotunnille. Sitten sattui
muusikoiden.netistä silmään ilmoitus, jossa helsinkiläinen punk-bändi
Hermopalo etsi basistia. Kuuntelin biisejä ja kuulosti hyvältä.
Laitoin heille videonpätkän, jossa soitan yhtä Hermopalon biisiä.
Tunnin päästä tuli vastaus "Sen verran vakuuttava esitys, että
basistin paikka on sun." Se oli sitä korona-aikaa. Keikkoja olisi
ollut parikymmentä joista sitten 15 peruttiin. Soittelin pari vuotta
Hermopalossa ja nyt on taas pari vuotta ollut hiljaista
soittorintamalla. Juha soittaa nykyään rumpuja Ängry Gentlemenissä ja Jippo nykyään kitaraa Subliminal Modessa.

Mitkä ovat keskeisimmät suosikkiyhtyeesi 70-luvun punkrockista ja miksi?

- Problems? ja Sex Pistols. Täysin mahdotonta sanoa miksi. Jotenkin ne
vaan kuulostaa hyvältä. Yksi syy on varmaan se, kun alkuun
Äänensärkijällä ei ollut montaakaan omaa biisiä ja jotain piti
soittaa, niin soittelimme Pistolsia ja Problemsia. Tavallaan helppoja
biisejä ja yksinkertaisia rakenteita. Kivaa, hauskaa ja mukavaa
soittaa itse. Eikä varsinkaan liian pitkiä biisejä. Ei mitään progee
:)

Mikä on kaikkien aikojen punkbiisi, se kappale, johon maailma voisi loppua?

- Sellaista ei ole vielä tehty. Aina tulee uusia parempia ja parempia
biisejä vaikka loppujen lopuksi vanhat tutut biisit ovat kuitenkin
parhaita. Vastaan kuitenkin Dead Kennedys - Holiday in Cambodia ja Sex
Pistols - Holidays in the sun.

Jos hyvin käy, niin Äänensärkijä saatetaan vielä joskus nähdä
vanhan Kerubin illassa.

Maanantain mainio:Van Morrisonin vuoden 1972 merkkialbumi

 Van Morrison:Saint Dominic's Preview

Heinäkuussa 1972 Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt Saint Dominic's Preview on irlantilaisen laulaja/lauluntekijän Van Morrisonin kuudes studioalbumi. Ilmestymisaikanaan Rolling Stone kuvasi mainittua pitkäsoittoa Morrisonin tuotannon siihen mennessä parhaiten tuotetuksi ja kunnianhimoisimmaksi albumiksi. Tyylillisesti kyseessä on monipuolinen pitkäsoitto, jolla Morrison operoi onnistuneesti niin kelttiläisen folkin, R&B:n, bluesin, jazzin kuin laulaja/lauluntekijä-genren parissa. Jackie Wilson Said (I'm in Heaven When You Smile) ja albumin nimikappale yhdistivät soulia ja folkia albumin tuntemattomampaan tuotantoon lukeutuvien kappaleiden Gypsy ja Redwood Tree kuvatessa lyriikoissaan luonnon kauneutta. Pitkäsoitolle sisältyy lisäksi kaksi pitkää kappaletta; Listen to the Lion sekä Almost Independence Day, jotka tarjoavat Morrisonilta alkukantaiset, katharttiset ja intensiiviset laulusuoritukset. Tyylillisesti mainitut kappaleet muistuttivat Morrisonin vuonna 1968 ilmestyneen klassikkoalbumin Astral Weeks tuotantoa. Ilmestyessään Saint Dominic's Preview saavutti Billboardin listalla sijan 15. Se oli Morrisonin paras listasijoitus aina vuoteen 2008 saakka, jolloin artistin pitkäsoitto Keep It Simple saavutti samaisella listalla kymmenennen sijan.Saint Dominic's Previewin nauhoitukset ajoittuivat syksyn 1971 ja seuraavan vuoden kevään väliseen aikaan Pasific Highlla ja Wally Heiderilla San Franciscossa. Morrison vastasi albumin tuotannosta Ted Templemanin kanssa. Listen to the Lionia oli kaavailtu sisällytetäväksi jo artistin edelliselle albumille Tupelo Honey, mutta sen paikan otti viimeisenä mainitun albumin nauhoituksissa taltioitu You're My Woman. Listen to the Lionista tehtiin kaksi ottoa, joista albumille päätyi Gary Mallaberin rumpalointia sisältävä versio. Almost Independence Day taltioitiin albumin ensimmäisissä nauhoituksissa Pasific Highlla syksyllä 1971. Kitaristi Ron Elliott sekä basistit Leroy Vinnegar ja Bernie Krause ottivat albumin kappaleista ainoana osaa mainitun biisin levytykseen. Nauhoitukset Pasific Highlla jatkuivat 29. tammikuuta 1972, jolloin nauhalle tarttuivat Jackie Wilson Said (I'm in Heaven When You Smile) sekä Gypsy. Viimeiset nauhoitukset tehtiin Wally Heider-studioilla San Franciscossa huhtikuussa 1972, jolloin nauhalle tarttuivat albumin nimikappale, I Will Be There sekä Redwood Tree. Toisin kuin kahden edellisen albuminsa tapauksissa, Saint Dominic's Prewiesta Morrison kertoi avoimesti elämäkerturi Richie Yorkelle. Saint Dominic's Preview on yleisesti tunnustettu lukeutuvaksi Van Morrisonin kaikkein laadukkaimpien albumien joukkoon. Colin Larkinin teoksen All Time Top 1000 Albums kolmannessa painoksessa mainittu pitkäsoitto äänestettiin sijalle 71.