Torstain terävä:The Holliesin solisti ja yksi perustajajäsenistä

Viides huhtikuuta 1942 Salfordissa, Lancashiressa syntynyt Allan Clarke on brittiläinen solisti, joka oli yksi The Hollies-yhtyeen perustajajäsenistä. Hän lopetti esiintymiset vuonna 1999 ja pääsi vuonna 2010 Rock and Roll Hall of Fameen The Holliesin jäsenenä. Koulutoverit Clarke ja Graham Nash alkoivat laulaa yhdessä vielä koulussa ollessaan. The Holliesin mainittu kaksikko perusti joulukuussa 1962 soolokitaristi Vic Steelen ja basisti Eric Haydockin kanssa. Huhtikuussa 1963 Tony Hicks korvasi Steelen yhtyeen soolokitaristina ja Bobby Elliott Don Rathbonen rumpalina. Vuonna 1966 Bernie Calvert siirtyi yhtyeen basistiksi. Vokalisointinsa lisäksi Clarke soitti The Holliesissa ajoittain kitaraa ja huuliharppua. Britanniassa yhtye sai listoille 30 singleä ja lisäksi kaksi uudelleenjulkaisua. Kyseisistä pikkulevyistä top teniin nousi 17 ja listakärkeen vuonna 1965 I'm Alive ja vuonna 1988 alun perin vuonna 1969 ilmestyneen He Ain't Heavy He's My Brotherin uudelleenjulkaisu.  Yhdysvalloissa The Hollies sai listoille 23 singleä, joista kuusi nousi kymmenen suosituimman joukkoon. Useat Holliesin hiteistä olivat Clarken, Hicksin ja Nashin yhteistyötä, kunnes viimeksi mainittu erosi yhtyeestä joulukuussa 1968. Aluksi he käyttivät salanimeä L. Ransford, mutta kesästä 1966 eteenpäin säveltäjät esiintyivät oikeilla nimillään. Vuonna 1966 The Everly Brothersilta ilmestyi useita The Hollies-covereita sisältänyt albumi Two Yanks in England. Sen työstämiseen osallistui useita The Holliesin jäsenistä Clarke mukaan lukien. Clarke, Nash ja Hicks vastasivat The Holliesin parhaimmistoon lukeutuvien albumien For Certain Because, Evolution ja Butterfly sävellyksistä. Niistä ensin mainittu ilmestyi vuonna 1966 ja kaksi muuta seuraavana vuonna. Elokuussa 1968 yhtyeen hittikokoelma The Hollies' Greatest Hits nousi briteissä albumilistan kärkeen. Graham Nashin jätettyä yhtyeen samaisen vuoden joulukuussa Clarkesta muodostui The Holliesin eräänlainen johtohahmo. Vuonna 1969 yhtyeeltä ilmestyi Dylan-covereista koostunut ja brittilistalla kolmanneksi noussut albumi The Hollies Sing Dylan. Sillä Clarke esittäytyi yhtyeen ainoana leadvokalistina. Graham Nashin tilalle The Holliesiin tulleen Terry Sylvesterin kanssa Clarke kirjoitti myös kappaleita. Vuonna 1971 Clarke siirtyi soolouralle ja julkaisi vuosina 1972 ja 1973 albumit My Real Name is Arold ja Headroom. Pitkäsoitoista ensimmäisen julkaisijana oli Epic ja jälkimmäisen EMI. Clarken vokalisoima The Hollies-single Long Cool Woman in a Black Dress nousi Yhdysvalloissa kakkossijalle ollen siellä yhtyeen suurin menestys ja Britanniassa kappale saavutti sijan 32. Clarke palasi The Holliesiin heinäkuussa 1973 paikkansa ottaneen ruotsalaissolisti Mikael Rickforsin tilalle. Clarke jatkoi myös soolouraansa. Vuonna 1974 ilmestyi hänen nimikkoalbuminsa ja kahta vuotta myöhemmin pitkäsoitto I've Got Time. Vuonna 1977 Clarke oli solistina Alan Parsons Projectin kappaleessa Breakdown albumilla I Robot. Clarke jätti The Holliesin toistamiseen maaliskuussa 1978. Samana vuonna häneltä ilmestyi albumi I Wasn't Born Yesterday, jonka kappaleet oli kirjoitettu laulaja-lauluntekijä Gary Bensonin kanssa. Yhdysvalloissa albumilta poimittiin singlemenestys (I Will Be) Your Shadow in the Street. Clarke palasi jälleen The Holliesiin jo samaisen vuoden elokuussa. Vuonna 1980 häneltä ilmestyi originaalimateriaalista koostunut sooloalbumi Legendary Heroes. Britanniassa albumi julkaistiin eroavalla biisijärjestyksellä ja saarivaltakunnassa pitkäsoiton nimenä oli The Only One. Vuonna 1981 seurasi Auran Clarken soolotuotannosta kasaama Best of -kokoelma. Vuonna 1990 Saksassa Polydorin julkaisemana ilmestyi Clarken sooloalbumi Reasons to Believe. Britanniassa ja Yhdysvalloissa mainittu albumi jäi vaille julkaisua. Vuosien 1974 ja 1978 välillä Clarke vastasi suurimmasta osasta originaalikappaleita, jotka The Hollies julkaisi mainittuna aikana ilmestyneillä albumeillaan lineupilla, johon kuuluivat lisäksi Hicks ja Sylvester. Vuonna 1982 Clarke julkaisi Forever Recordsilla harvinaisen singlen Someone Else Will/Castles in the Wind. Hän levytti coverit Bruce Springsteenin Born to Runista, Blinded by the Lightista ja If I Were the Priestistä. Clarke hyödynsi levytysmateriaalinaan myös esimerkiksi Lindsey Buckinghamin ja Randy Newmanin sävellyksiä. Vuonna 1993 Clarke menestyi The Holliesin riveissä Nik Kershawin käsialaa olleella singlellä The Woman I Love. Vuonna 1996  The Hollies Clarke mukaan lukien levytti uuden version Buddy Hollyn kappaleesta Peggy Sue Got Married Hollylle työstetylle tribuuttialbumille. Jätettyään The Holliesin vuonna 1999 Clarke aloitti biisinkirjoittamisen ja levytykset jälleen vuonna 2017. Vuonna 2018 hän soitti huuliharppua Carla Olsonin yhtyeessä The Textones. Syksyllä 2019 BMG julkaisi Clarkelta uuden sooloalbumin Resurgence. Hänen tuorein sooloalbuminsa on seitsemäs huhtikuuta 2023 ilmestynyt I'll Never Forget. Sen 11 kappaleesta seitsemässä harmoniavokalistina kuullaan Graham Nashiä.