Big Country on Dumferlinessa, Fifessä vuonna 1981 perustettu skotlantilainen rockyhtye. Vaikka sen suosion huippukausi ajoittuu 80-luvun puoliväliin saakka, yhtye saavutti kulttisuosiota vielä useita vuosia myöhemmin. Musiikissaan Big Country hyödynsi elementtejä skotlantilaisesta folkista ja yhtye rikasti kitaravetoista soundiaan säkkipilleillä, huiluilla ja muilla traditionaalisen folkin instrumenteilla. Big Countryn originaalikokoonpanon muodostivat aikaisemmin yhtyeessä Skids vaikuttanut solisti/kitaristi/kosketinsoittaja Stuart Adamson, kitarasta, mandoliinista, sitarista ja vokalisoinnista vastannut Bruce Watson, basisti/solisti Tony Butler ja rumpali/perkussionisti/solisti Mark Brzezicki. Ennen mainitun rytmiryhmän mukaan liittymistä Big Country oli ollut viisimiehinen ja sen kokoonpanossa olivat olleet mukana myöhemmin yhtyeessä Runrig vaikuttanut kosketinsoittaja Peter Wishart, bassossa hänen veljensä Alan ja rummuissa yhtyeissä Spizz Energi/Athletico Spizz vaikuttanut Clive Parker. Heistä viimeksi mainittu oli Skidsin toiminnan loputtua lähestynyt Adamsonia ja ilmaissut kiinnostuksensa liittyä hänen uuteen yhtyeeseensä. Vuonna 1980 Adamson koesoitatti Parkeria The Members-yhtyeen treenikämpässä Ladbroke Grovessa, Lontoossa ja seuraavana päivänä häntä pyydettiin soittamaan rumpuja CBS Recordsia varten nauhoitetuilla demoilla Whitfield Streetillä sijainneissa studioissa. Adam Sieffin tuottamilla demoilla soittivat ainoastaan Adamson, Parker ja Watson. Adamson oli pyytänyt Gang of Four-yhtyeen Dave Allenia liittymään yhtyeeseen, mutta tämä oli kieltäytynyt tarjouksesta. Adamson pyysi Parkeria liittymään yhtyeeseen ja seurauksena oli kahdeksan kuukautta treenausta Dunfermlinessa. Keskeisiksi muodostuivat Glen Pavilionissa soitettu konsertti ja BBC Radio Scotlandille annettu haastattelu, jossa kuultiin CBS Recordsia varten nauhoitettuja demoja. Vuonna 1982 yhtye pääsi soittamaan kaksi konserttia Alice Cooperin Special Forces-kiertueen lämmittelijänä Brighton Centressä. Nimellä Rhythm for Hire työskennelleet Butler ja Brzezicki kutsuttiin soittamaan Big Countryn debyyttisinglelle Harvest Home ja he saivat yhtyeeseen pysyvän kiinnityksen. Big Countryn vuonna 1983 ilmestynyt toinen single Fields of Fire (400 Miles) nousi brittilistalla jo top teniin, vaikka sen edeltäjä oli kohtuullisesta menestyksestään huolimatta jäänyt vaille listamerkintää. Sitä seurasi nopeasti Big Countryn esikoisalbumi The Crossing, joka nousi Yhdysvalloissa Billboardin Hot 100-listan top 20:een. Kappaleesta In a Big Country muodostui yhtyeen ainoa Yhdysvalloissa top 40:ään kohonnut single. Kappaleella Adamson ja Watson saavuttivat jousia muistuttavan kitarasoundin soittamalla instrumenttejaan magneetin kanssa. Britanniassa The Crossing myi yli miljoona kappaletta ja saavutti myös Yhdysvalloissa kultalevyn puolen miljoonan kappaleen myynnillään. Big Country esiintyi Grammy Awardseissa ja Saturday Night Livessä. Ollessaan maailmankiertueella Big Country julkaisi vuonna 1984 albumilta löytymättömän singlen Wonderland. Kriitikot ovat kohottaneet sen yhtyeen parhaimmistoon ja brittilistalla mainittu kappale nousi kahdeksanneksi. Yhdysvalloissa se joutui tyytymään sijaan 86., ja siellä kyseessä oli Big Countryn viimeinen listoille noussut single. Vuonna 1984 ilmestynyt Big Countryn toinen albumi Steeltown nousi suoraan brittilistan kärkisijalle. Britanniassa siltä poimittiin kolme top 30:een noussutta singleä ja albumi saavutti myönteiset arviot Atlantin molemmin puolin. Silti sen listasijoitukseksi Yhdysvalloissa jäi 70. Jouluna 1984 neljä Big Countryn jäsentä oli mukana Band Aidin hyväntekeväisyyssinglellä Do They Know It's Christmas? Kyseinen nelikko oli myös niiden suhteellisen harvojen artistien joukossa, jotka vastasivat puhutusta viestistä singlen kakkospuolella. Vuosien 1984 ja 1985 aikana Big Country esiintyi Britanniassa, muualla Euroopassa ja vähemmässä määrin myös Yhdyvalloissa sekä pääesiintyjänä että Queenin ja Roger Daltreyn lämmittelijänä. Big Country nauhoitti myös musiikin vuonna 1985 valmistuneeseen skotlantilaiseen independent-elokuvaan Restless Natives. Se julkaistiin tosin vasta vuonna 1998 ilmestyneellä yhtyeen kokoelma-albumilla Restless Natives and Rarities. The Big Country oli soittanut taustat Roger Daltreyn 80-luvun puolivälissä ilmestyneellä albumilla Under the Raging Moon ja Tony Butler vastasi bassosta ja taustalaulusta Pete Townshendin vuonna 1980 ilmestyneellä singlellä Let My Love Open the Door. Big Countryn rytmiryhmä oli mukana Townshendin vuonna 1985 ilmestyneellä albumilla White City:A Novel. Brzezicki oli mukana The Cultin 80-luvun puolivälissä ilmestyneellä albumilla Love ja sen videobiisillä She Sells Sanctuary.
Vuonna 1986 ilmestynyt Big Countryn kolmas albumi The Seer oli niin ikään suuri menestys, joka nousi brittilistan kakkossijalle. Pitkäsoitolta poimittiin kolme top 30:een noussutta singleä, joista Look Away nousi Irlannissa listakärkeen ja oli listasijoituksellaan seitsemän myös yhtyeen suurin hitti Britanniassa. Kate Bushia kuultiin taustavokalistina albumin nimikappaleessa ja se vastaanotti myönteisiä arvioita musiikkilehdistössä. Yhdysvalloissa The Seer menestyi hieman Steeltownia paremmin ja saavutti Billboardin listalla sijan 59. Big Countryn seuraava, vuonna 1988 ilmestynyt albumi Peace in Our Time levytettiin Los Angelesissa Peter Wolfin tuottamana. Se nousi brittilistalla yhdeksänneksi, mutta menestyi Yhdysvalloissa vaatimattomammin. Albumin julkaisua seurasi kiertue Venäjällä. Peace in Our Timen tiimoilta tehdyllä maailmankiertueella Big Counrya lämmittelivät Diesel ParkWest ja Cry Before Dawn. Vuonna 1991 ilmestynyt albumi No Place Like Home liki pitäen hajotti yhtyeen. Brzezicki palasi studioon sessiorumpalina jätettyään yhtyeen. Mainitulla albumilla Big Country yritti löytää itsensä uudelleen ja siirtyä pois 80-luvun imagostaan. Pitkäsoitosta ei muodostunut menestystä, eikä sitä julkaistu lainkaan Yhdysvalloissa. Kaksi albumin kappaleista ilmestyi tosin uudelleen nauhoitettuina versioina Big Countryn vuonna 1993 ilmestyneellä albumilla The Buffalo Skinners. Vuonna 1991 Mercury ja sen jakelijana toiminut Phonogram, jotka olivat julkaisseet kaiken Big Countryn materiaalin vuodesta 1983 lähtien, pudottivat yhtyeen. Myöhäisemmillä albumijulkaisuillaan Big Country saavutti Britanniassa ja muualla Euroopassa alempia listasijoituksia. Niistä ainoastaan vuonna 1993 ilmestynyt The Buffalo Skinners sai julkaisun suuremman levy-yhtiön, eli Chrysalis Recordsin kautta. Albumi merkitsi yhtyeelle myös jonkinasteista suosiollista paluuta, sillä se nousi Britanniassa top 25:een ja albumilta poimittiin kaksi top 30:een noussutta singleä; Alone ja Ships. Myös albumista laaditut arviot olivat myönteisiä. Stuart Adamsonin vuosia kestänyt kamppailu alkoholismia vastaan tuli ilmi. 90-luvun puolivälissä hän muutti Nashvilleen, missä tapasi countrymuusikko Marcus Hummonin. Neljä kuukautta ennen Adamsonin kuolemaa kaksikko julkaisi yhteisen albumin nimellä The Raphaels. Vuonna 1995 Big Countrylta ilmestyi albumi Why The Long Face. Vuonna 1999 ilmestynyt Driving to Damascus oli Big Countryn viimeinen albumi Stuart Adamsonin kanssa. Yhdysvalloissa se julkaistiin nimellä John Wayne's Dream. Albumin vähäinen menestys oli pettymys Adamsonille. Hän hävisi joksikin aikaa ja ilmoitti palattuaan tarvinneensa lepoaikaa. Adamson palasi Big Countryn Final Fling -jäähyväiskiertueelle, joka huipentui toukokuun viimeisenä vuonna 2000 Glasgowssa, Barrowland Ballroomissa soitettuun loppuunmyytyyn konserttiin. Viimeiseksi jääneen konserttinsa yhtye soitti Kuala Lumpurissa, Malesiassa mainitun vuoden lokakuussa. Marraskuussa 2001 Adamson katosi jälleen. Big Countryn kotisivulle laitettiin useita vetoomuksia, joissa häntä pyydettiin olemaan yhteydessä yhtyeen jäseniin, managementtiin tai ex-vaimoonsa. Myös Adamsoniin mahdollisesti yhteydessä olleita diggareita pyydettiin ottamaan yhteyttä managmenttiin ja kertomaan hänen sijainnistaan. Big Countryn rytmiryhmän mukaan yhtye oli pysynyt toiminnassa niin kauan, koska sen jäsenet eivät muilta osin olleet tekemisissä toistensa kanssa. He eivät kuitenkaan olleet tietoisia Adamsonin ongelmien laajuudesta. Adamson löydettiin kuolleena hotellihuoneesta Honolulusta, Havaijilta 16. joulukuuta 2001.
Adamsonin muistotilaisuus pidettiin Dumferlinessa, Carnagie Hallissa tammikuussa 2002 ja sitä seurasi muistokonsertti Glasgow Barrowlandsissa samaisen vuoden toukokuussa. Se toi yhteen Big Countryn ja The Skidsin jäljelle jääneet jäsenet, Adamsonin teini-ikäiset lapset Callumin ja Kirstenin sekä Steve Harleyn, Runrigin, Simon Townshendin, Midge Uren ja Bill Nelsonin. Vuonna 2007 perustajajäsenet Watson, leadvokalistina toiminut Butler sekä Brzezicki muistivat Big Countryn 25 vuotta aikaisemmin ajoittunutta perustamista tekemällä kiertueen Britanniassa ja soittamalla lisäksi keikkoja Skotlannissa ja yhden konsertin Colognessa, Saksassa. Track Records julkaisi yhtyeeltä uuden albumin Twenty Five Live. Juhlallisuuksien jälkeen yhtye palasi viettämään hiljaiseloa. Joulukuussa 2010 ja seuraavan vuoden tammikuussa jäljelle jääneet Big Countryn originaalijäsenet konsertoivat jälleen kokoonpanolla, jonka täydensivät The Alarm-yhtyeestä tuttu Mike Peters ja Brucen poika Jamie Watson. Mainittu miehistö alkoi keikkailla säännöllisemmin ja kirjoitti myös uutta materiaalia mahdollista julkaisua varten. Yhtye aloitti yhteistyön tuottaja Steve Lilywhiten kanssa. Tuloksena oli 11 vuoden tauon jälkeen uutta tuotantoa edustanut Big Countryn single Another Country. Syyskuussa 2012 antamassaan lehdistötiedotteessa Bruce Watson ilmoitti Butlerin jättäneen yhtyeen viimeisimmän kiertueen jälkeen. Hänen paikkansa otti aikaisemmin Simple Mindsissa bassotellut Derek Forbes. Hän olisi ollut Adamsonin alkuperäinen valinta Big Countryn basistiksi, mutta tämä oli ollut liian ujo kysyäkseen Forbesia yhtyeeseen. Samoihin aikoihin Butlerin lähdön kanssa ajoittui yhtyeen yhteistyön loppuminen pitkäaikaisen managerinsa Ian Grantin kanssa. Forbesin kanssa yhtye nauhoitti loppuvuodesta 2012 ja seuraavana vuonna Walesissa, Wrexhamissa uuden albuminsa The Journey. Forbes vastasi kaikista basso-osuuksista albumilla, mutta Butler vastaanotti silti suuren osan kirjoituskrediiteistä. Myös Forbes oli osallistunut joidenkin albumin kappaleiden kirjoitustyöhön. Cherry Red Recordsin vuonna 2013 julkaisemasta albumista muodostui Big Countryn ensimmäinen studiolevy sitten vuoden 1999. Yhtye keikkaili läpi vuoden soittaen muun muassa kuukauden mittaisen kiertueen Yhdysvalloissa heinä-elokuussa. Mike Peters jätti Big Countryn yhdeksäs marraskuuta 2013. Hän ei pystynyt sitoutumaan Big Countryyn täysipainoisesti, sillä myös The Alarm ja sooloprojektit vaativat oman aikansa. Yhtye jatkoi toimintaansa nelimiehisenä ja kaikki kappaleet palautuivat originaaleihin sävellajeihinsa. Petersin syvän äänialan vuoksi kappaleet oli nimittäin soitettu matalammissa sävellajeissa. Big Countryn palatessa joulukuussa 2013 yhtyeen kokoonpanoa täydensi kuitenkin myös huuliharpusta ja ajoittaisesta kitarasta vastannut brittiläinen solisti Simon Hough, joka lauloi leadia suurimmassa osassa kappaleista. Maaliskuussa 2014 lähetetyssä podcastissa Bruce Watson vahvisti Houghin olevan yhtyeen viides jäsen. Lisäksi hän mainitsi yhtyeen olevan työstävässä Houghin kanssa uutta tuotantoa mahdollista tulevaisuudessa tapahtuvaa julkaisua varten. Yhdeksäs heinäkuuta 2015 Big Country ilmoitti Facebook-sivullaan, ettei Derek Forbes ollut enää yhtyeen basisti. Hänen paikkansa on ottanut Scott Whitley ja Big Country on jatkanut konsertointiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti