Vuonna 1978 perustettu tamperelainen Sensuuri-yhtye sai alkunsa rippileirillä Petri "Pepe" Lempisen ja Vesa-Pekka "Costello" Hautamäen soittaessa rockklassikoita. Lempisen varhaisemmista yhtyeistä Lepakon Nuoruus oli soittanut jo muutaman keikan. Aloitteleva basisti Kari Larmila alkoi soittelunsa ohessa tehdä omia kappaleitaan, joten yhtyeen perustaminen vaikutti väistämättömältä. Virallisesti Sensuuri perustettiin 19. syyskuuta 1978 Sorsapuiston jalkapallokentällä. Rumpali Pasi Pakarinen tuli Lempiselle tutuksi hänen kotikulmiltaan Saukonmäestä. Kaksikko treenasi taloyhtiön pommisuojassa tässä vaiheessa ilman basistia. Sensuurin kvartettikokoonpano soitti ensin Costellon naapuritalon pommisuojassa, mutta ensimmäinen kunnon treenikämppä löytyi Tampereen keskustasta puolihylätystä tehtaasta, jonka paikalla tuli myöhemmin sijaitsemaan Työväenteatteri. Sensuuri sai pitää tehdassalin treenitilanaan talon purkutuomioon saakka. Pasi Pakarisen liityttyä mukaan Sensuurilla oli valmiina debyyttisinglen kappaleet Kirjoitan seinään ja Olet sokea, sekä ainoan julkaistun albuminsa nimikappale Hulinaa, joka tosin oli alkuperäiseltä nimeltään USA. Kolme viikkoa treenattuaan Sensuuri soitti debyyttikeikkansa Safety Pins -clubilla. Levytyssopimus Epe Heleniuksen kanssa solmittiin Tampereen YO-talolla, jolloin Sensuurilla oli takanaan jo useampi keikka. Basisti Kari Larmila vaihtui tässä vaiheessa Jaakko "Jaska" Oinoseen, joka oli tuttu Safety Pins -clubilta ja päätyi yhtyeeseen Larmilan hyväksynnästä. Oinosen soitettua Sensuurissa muutaman keikan yhtye levytti esikoissinglensä Kirjoitan seinään/Olet sokea. Vaikka Sensuurilla ei entuudesaan ollut kokemusta levyttämisestä, yhtyeen debyyttisinglestä tuli Pantse Syrjän ja Mika Sundqvistin ohjauksessa varsin kelvollinen. Singlen julkaisun myötä Sensuuri alkoi saada lisää esiintymistilaisuusia. Helmikuussa 1979 Sensuuri soitti Tampereella Hilse-konsertissa Kollaa Kestään, Se-yhtyeen ja Eppu Normaalin kanssa varsin onnistuneen keikan. Esikoispitkäsoitosta alkoi tulla ajankohtainen, mutta koska valmista materiaalia ei ollut tarpeeksi, Sensuuri pääsi treenaamaan uutta tuotantoaan Eppujen soittokämpälle. 12 kappaleesta koostunut ja Pantse Syrjän tuottama Sensuurin pitkäsoitto Hulinaa äänitettiin miksaamisineen neljässä, viidessä päivässä ja se sai julkaisunsa elokuussa 1979. Albumia on mennyt kaupaksi noin 3000 kappaletta. Kirjoitan seinään -kappaleesta oli mukana entistä nopeampi versio ja pitkäsoiton muista huippuhetkistä mainittakoon Termiitti, Raskas rock, Tulevaisuus on sensuroitu ja ainoa balladimaisempi kappale Fiilis puuttuu. Pitkäsoiton käännöskappale Vice Creemsin 01-01-212 otettiin mukaan Epe Heleniuksen kehotuksesta ja se sai nimekseen 682226. Originaalikappaleen otsikkona oli Melody Makerin ja Sensuurin näkemyksessä Soundin tuonaikainen puhelinnumero. Hilse-lp:llä Sensuuri oli mukana Beatles-coverilla Back in the U.S.S.R.
Hulinaa -pitkäsoiton julkaisua seurasi managerisopimus Jouko Karppasen kanssa ja Sensuurin keikkamäärät lisääntyivät entisestään. Maakunnissa Sensuuri soitti usein rockabilly-yhtyeiden kanssa, mutta teki toki myös yhteiskeikkoja virkaveljiensä kanssa. Esimerkiksi Pelle Miljoona & 1980:n kanssa Sensuuri soitti Nokialla elokuussa 1979. Yhtyeen coverohjelmissa olivat esimerkiksi Rolling Stonesin Connection, Sex Pistolsin Did You No Wrong, useampiakin poimintoja Ramonesin tuotannosta sekä Buzzcocksin What Do I Getin suomennos Mitä mä haluun. Vuonna 1980 ilmestyi Sensuurin seuraava single Kaupunki nukkuu/Katurock (ei kuole koskaan) Kappaleen paraatipuoli on Costello Hautamäen käsialaa ja siinä hyödynnetään myöhemmin Bon Jovin suosituksi tekemää suu-wahia. B-puolen kappaleesta Sensuuri taltioi myös liveversion tv:n Tuubi-ohjelmaa varten. Niin ikään vuonna 1980 julkaistun pikkulevyn Hengissä läpi Helsingin/Kesäduuniblues ykköspuoli oli reipas kuvaus senaikaisesta arkitodellisuudesta ja b-puolen Eddie Cochran -klassikon suomennos lukeutui Sensuurin keikkabravuureihin. Hellää terroria korville ep:llä Sensuurilta julkaistiin kappale Vaarallinen rakkaus. Muut kyseisellä ep:llä mukana olevat yhtyeet olivat Karanteeni, Widows ja Loose Prick. Jaska Oinosen ura Sensuurissa loppui näihin aikoihin. Yhtyekemia ei palannut entiselleen ja niinpä myös Lempinen päätti lähteä. Kokoonpanolla Hautamäki, Pakarinen, basisti Matti Hamppunen ja kosketinsoittaja Vesa Kujala julkaistiin vielä single Goodnight NYC/Kentucky Gentleman, jonka ykköspuoli lukeutuu Sensuurin tuotannon parhaimmistoon. Viimeiset keikkansa Sensuuri heitti lokakuussa 1981. Sensuuri sai valmiiksi myös kakkosalbuminsa, joka on edelleen vailla julkaisua. Sen kappaleista Goodnight NYC:in toinen versio julkaistiin Rock Disko- kokoelmalevyllä, Ei muusikoita koskaan Manserock-levyllä ja Tänään ja huomenna -kappaleen vuonna 2009 levytetty versio Sensuurin kokoelmacd:llä Enemmän kuin koko tuotanto. Myöhemmin muun muassa Pojat-yhtyeessä soittanutta Pakarista odottivat valtiolliset velvoitteet ja Hautamäkeä paria taukoa lukuun ottamatta edelleen jatkuva pesti Popedan kitaristina ja musiikillisena primus motorina. Costello on vieraillut myös Hanoi Rocksissa ja on mukana yhtyeen 2000-luvun alkupuolella julkaistulla 12 Shots on the Rocks-albumilla ja Sleepy Sleeperissä vuoden 1983 Almatädin illuusio -levyllä. Teatteritöissä ja opetusalan sekatyömiehenä toiminut Lempinen julkaisi vuonna 1982 soolosinglen Kun kellot soivat/Mä haluan aamun, jolla hän vastasi kaikista instrumenteista. Yliopistoaikanaan Lempinen oli solistina viitisen vuotta toimineessa UNI-yhtyeessä. Vuonna 2003 hän oli mukana Raivopäät featuring Friendsin albumilla Punkrock Jukebox Vol 3. Oinonen jatkoi soittamistaan Sensuurin jälkeen Kohu 63:n riveissä. Paluukeikat Sensuuri on soittanut ainakin maaliskuussa 2009 Tampereen Klubilla ja helmikuussa 2011 Pakkahuoneella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti