perjantai 28. huhtikuuta 2017

Lauantain pitkä:Jethro Tullin kolmas pitkäsoitto

Jethro Tull:Benefit

Huhtikuussa 1970 julkaistu Benefit on Jethro Tullin kolmas studialbumi. Se on yhtyeen pitkäsoitosta ensimmäinen John Evanille, joka ei tosin vielä tuossa vaiheessa ollut yhtyeen pysyvä jäsen ja viimeinen perustajäseniin lukeutuneelle originaalibasistille Glenn Cornickille. Edeltäjänsä, vuonna 1969 ilmestyneen pitkäsoiton Stand Up tavoin Benefit oli äänitetty Morgan-studioilla Lontoossa, mutta kyseisellä albumilla hyödynnettiin studiotekniikkaa aikaisempaa runsaammin. Johtohahmo, solisti/huilisti Ian Andersonin mukaan Benefit oli edeltäjäänsä synkkäsävyisempi albumi, ja kyseiseen seikkaan vaikuttivat raskas Yhdysvaltain-kiertue ja turhautuminen musiikkibisnekseen. Kitaristi Martin Barre piti Benefitiä äänityksiltään edeltäjäänsä helpompana levynä. Ian Andersonin mielestä John Evanin lisääminen yhtyeen kokoonpanoon teki hänen kirjoitustyöstään vapaampaa. Glenn Cornick painotti Benefitin livemäisempää tunnelmaa kylmäsoundiseen edeltäjäänsä verattuna. Musiikilliselta tyyliltään Anderson piti Benefitiä kitarariffivetoisena albumina. Se julkaistiin aikana, jolloin esimerkiksi Jimi Hendrixin, Creamin ja Led Zeppelinin läpimurrosta ei ollut kulunut kovin runsaasti aikaa. Vaikka Benefit ei Andersonin mielestä ollut yhtä vivahteikas albumi kuin Stand Up, hän piti sitä luonnollisena osana yhtyeen kehitystä. Benefitin kappaleista To Cry You a Song oli Martin Barren mukaan vastaus Blind Faithin kappaleelle Had to Cry Today. Kyseisessä kappaleessa taustaraidoilla kitaroista vastasivat niin Barre kuin Anderson. Anderson soitti Barren Gibson SG:tä ja Barre Les Paulia. Benefitin brittiläinen ja amerikkalainen painos eroavat toisistaan. Jenkkiversiolla albumin kakkospuolelle on sijoitettu instrumentaatiossaan huilun sisältävä Teacher ja kappale Alive and Well and Living in jätetty pois. Yhtyeen kotimaassa Teacher julkaistiin ainoastaan singlen Witch's Promise b-puolella ja kyseinen versio kappaleesta ei sisältänyt huilua. Vuonna 2013 Benefitistä julkaistiin Collector's Edition, joka sisälsi Steven Wilsonin miksaamia bonuskappaleita. Lisäksi mukana oli mono- ja stereomiksaukset harvinaisista ja ennenjulkaisemattomista versioista kyseisen pitkäsoiton kappaleista ja singlebiiseistä. Lisäksi mukana oli pelkän audion sisältävä dvd, joka sisältää surround sound-miksauksen originaalista albumista. Lisäksi mukana on Martin Webbin kirjoittama 8000 sanaa sisältävä essee, yhtyeen jäsenten haastatteluja ja valokuvia, joista osa on ennenjulkaisemattomia. Ilmestymisaikanaan Benefitin saamat arvostelut olivat ristiriitaisia, mutta esimerkiksi Village Voicen Robert Christgau ylisti riffejä, joiden ympärille pitkäsoiton kappaleet oli rakennettu. Myöhemmin Benefitin ansiot on tiedostettu aikaisempaa voimakkaammin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti