sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Maanantain mainio:Peter Framptonin soolouraa edistänyt pitkäsoitto

Peter Frampton:Frampton

Maaliskuussa 1975 ilmestynyt Frampton on Peter Framptonin neljäs sooloalbumi. Se sisältää muun muassa studioversiot kappaleista Baby I Love Your Way ja Show Me the Way, jotka Frampton levytti uudelleen kyseisen pitkäsoiton jälkeisellä kiertueellaan suureksi menestykseksi osoittautuneelle tupla-albumilleen Frampton Comes Alive. Jo sitä edeltänyt studioalbumi oli kohtuullinen menestys, sillä se saavutti Billboardin listalla 32. sijan. Frampton oli jättänyt Steve Marriottin luotsaaman Humble Pie -yhtyeen, sillä sen musiikillinen ilmaisu oli siirtynyt kovaääniseen hardrocktyyliin, joka hukutti alleen ne tekniset taidot, joiden eteen Frampton oli kitaristina tehnyt paljon työtä. Niinpä hän panosti voimakkaasti kyseiseen melodiseen ja keskitempoiseen rockalbumiin. Framptonin taustayhtye koki miehistönvaihdoksia, sillä kosketinsoittaja/rytmikitaristi Andy Bown valitsi vuoden jälkeen soolouraansa ja basisti Rick Wills lopetti keikkailun keskittyäkseen perhe-elämään. Frampton-pitkäsoiton kappaleet Frampton kirjoitti kolmessa viikossa. Lokakuun 1974 ja seuraavan vuoden helmikuun välille ajoittuneet  äänitykset tapahtuivat Cloucestershiren Clearwell Castlessa. Sekä musiikillisesti että laulusuorituksiltaan kyseessä oli varsin monipuolinen pitkäsoitto. Day's Dawning käynnistää albumin suhteellisen rivakasti jopa hienoisessa stadionrockhengessä One More Timen ollessa tyylitajuinen melodinen popraita. Akustisvoittoinen The Crying Clown on todellinen kaunokki upealla kitarasoololla kruunattuna. Fanfare edustaa onnistuneesti rullaavaa poprockia ja Nowhere's Too Far on pitkäsoiton toinen stadionrockiin päin kallistuva menopala. Mukana on kaksi lyhyttä instrumentaaliraitaa; Nassau ja akustinen pikkuhelmi Penny for Your Thoughts. Apple of Your Eye jatkaa jo totutussa genressä silti lähes pitkäsoiton iskevimpään antiin lukeutuen.  Päätöskappale I'll Give You Money on ehkäpä albumin tiukin rypistys. Peter Framptonin uralla Frampton-pitkäsoittoa voi pitää varsin keskeisenä, sillä se edisti voimakkaasti hänen mainettaan sooloartistina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti