sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Tiistain tukeva:Britannian 80-luvun suosituin naisartisti


18. marraskuuta 1960 syntynyt Kim Smith, joka tunnetaan taiteilijanimellään Kim Wilde, on brittiläinen poplaulaja, kirjailija, dj  ja tv-juontaja, joka nousi popsceneen vuonna 1981 artistin kotimaassa listakakkoseksi nousseella esikoissinglellään Kids in America. Viittä vuotta myöhemmin niin ikään sijalle kaksi nousi Wilden cover The Supremesin keskeisimpiin hitteihin lukeutuvasta kappaleesta You Keep Me Hanging On. Yhdysvalloissa Wilden näkemys nousi jopa listakärkeen vuonna 1987. Vuosien 1981 ja 1996 välillä Wilde saavutti 25 brittilistalla top 50:een noussutta singleä. Hänen muista suurmenestyksistään mainittakoon vuoden 1981 Chequered Love sekä vuonna 1988 ilmestyneet You Came ja Never Trust a Stranger. Vuonna 2003 Wilde teki yhteistyötä Nenan kanssa Saksan listojen kärkeen nousseella kappaleella Anyplace, Anywhere, Anytime. Maailmanlaajuisesti Wilde on myynyt 10 miljoonaa albumia ja 20 miljoonaa singleä.  Kim on 50-luvun rockia edustaneen Marty Wilden, oikealta nimeltään Reginal Smith, ja laulu- ja tanssiyhtyeeseen The Vernons Girls kuuluneen Joyce Bakerin vanhin lapsi. Hän syntyi Länsi-Lontoon esikaupunkialueeseen kuuluvassa Chiswickissä. Kimin ollessa yhdeksänvuotias perhe muutti Hertfordshireen, missä Kim opiskeli Waressa Tewinin ja myöhemmin Presdalesin koulussa. Kaksikymmentävuotiaana Kim viimeisteli taiteen ja muotoilun peruskurssin St. Albansin Collegessa. Mickie Most kiinnitti hänet Kim Wilden nimellä RAK Recordsille. Tammikuussa 1981 ilmestynyt Wilden debyyttisingle Kids in America oli välitön menestys. Viiden suosituimman joukkoon kyseinen single nousi esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Australiassa. Yhdysvalloissa kappale oli ainoastaan kohtuullinen menestys sijoittuessaan siellä sijalle 25. julkaisunsa aikaan vuonna 1982. Silti Kids in Americaa pidetään nykyisin Wilden tunnuskappaleena.

Artistin nimeä kantanut debyyttialbumi toisti esikoissinglen menestyksen. Sen muita hittejä olivat Britanniassa, Ranskassa, Australiassa ja Saksassa viiden suosituimman joukkoon noussut Chequered Love sekä ainoastaan Wilden kotimaassa singlenä julkaistu Water on Glass. Wilden vuoden 1982 kakkospitkäsoitto Select sisälsi singlemenestykset Cambodia ja View from A Bride, jotka molemmat nousivat Ranskassa listakärkeen ja sijoittuivat kymmenen suosituimman joukkoon Saksassa ja Australiassa. Wilden ensimmäiset konsertit syyskuussa 1982 olivat Tanskassa ja lokakuussa seurasi Britannian-kiertue. Vuonna 1983 ilmestynyt Wilden kolmas pitkäsoitto Catch as Catch Can osoittautui kaupallisesti pieneksi pettymykseksi. Albumilta poimittu ensimmäinen single Love Blonde oli menestys Ranskassa ja Skandinaviassa. Viimeisimmän pitkäsoittonsa heikohkon menestyksen vuoksi Wilde jätti RAK Recordsin ja solmi uuden sopimuksen MCA Recordsin kanssa kesällä 1984. Wilden ensimmäinen kyseiselle yhtiölle tekemä albumi Teases & Dares menestyi kotimaataan paremmin Skandinaviassa, Ranskassa ja Saksassa. Singlepoiminta The Second Time oli maista viimeksi mainitussa top ten – menestys ja se nousi 30 suosituimman joukkoon myös artistin kotimaassa. Kappaleen video pääsi myös mukaan The Knight Riderin vuonna 1985 esitettyyn jaksoon. Toinen single The Touch ei ollut menestys, mutta rockabillyhenkinen Rage to Love nousi Wilden kotimaassa top 20:een 80-luvun puolivälissä. Kaikki Wilden tähänastiset kappaleet, mukaan lukien singlehitit, olivat Kimin isän Martyn ja hänen veljensä Rickyn käsialaa. Teases & Daresille Kim kirjoitti itsenäisesti kaksi kappaletta. Vuonna 1986 ilmestyneelle viidennelle pitkäsoitolleen Another Step Wilde kirjoitti itse tai oli mukana kirjoittamassa valtaosaa albumin kappaleista. Ensimmäinen pitkäsoitolta poimittu single Schoolgirl ei menestynyt Euroopassa ja Australiassa, mutta toisena pikkulevynä julkaistu The Supremes-cover You Keep Me Hanging on palautti Wilden suosion. Britanniassa se nousi kakkoseksi ja Australian ja Kanadan jälkeen kappale kohosi listakärkeen myös Yhdysvalloissa vuonna 1987. Kyseisen hitin myötä Wildesta tuli viides Yhdysvaltojen Hot 100 – singlelistan kärkeen noussut brittiläinen naissooloartisti. Kim toisin sanoen seurasi Petula Clarkin, Lulun, Sheena Eastonin ja Bonnie Tylerin jalanjälkiä.

Samaisena vuotena Kim saavutti Britanniassa top ten-menestykset myös viimeisimmän pitkäsoittonsa Juniorin kanssa levytetyllä nimikappaleella Another Step (Closer to You) sekä koomikko Mel Smithin kanssa versioidulla Rockin’ Around the Christmas Treellä. Vuonna 1988 ilmestyneellä pitkäsoitollaan Close Wilde palasi kotimaassaan top teniin ja kyseinen albumi pysytteli brittien singlelistalla kahdeksan kuukauden ajan. Euroopassa albumin hittejä olivat Hey Mr Heartache, You Came, Never Trust a Stranger sekä Four Letter Word, joista kolme viimeksi mainittua nousivat Britanniassa kymmenen suosituimman joukkoon. Pitkäsoiton julkaisua seurasi kiertue Euroopassa, jolla Wilde toimi Michael Jacksonin Bad-kiertueen lämmittelijänä. Wilden seuraava pitkäsoitto, vuonna 1990 ilmestynyt Love Moves oli top ten-menestys Skandinaviassa. Siltä poimittiin kaksi singleä; It’s Here, joka nousi 20 suosituimman joukkoon Pohjois- ja Keski-Euroopassa ja Can’t Get Enough (of Your Love), joka oli artistin viimeinen top 20-hitti Ranskassa. Tämänkertaisella Euroopan-kiertueellaan Wilde toimi David Bowien lämmitelijänä. Vuonna 1992 ilmestyneen Wilden pitkäsoiton Love Is tuottajana oli Stevie Nicksin ja Belinda Carlislen kanssa hittejä työstänyt Rick Nowels. Kitaravetoista poppia edustanut single Love Is Holy nousi Britanniassa top 20:een ja myös toinen pikkulevy Heart Over Mind nousi 40 suosituimman joukkoon. Vuonna 1993 Wilde julkaisi ensimmäisen virallisen kokoelmansa The Singles Collection 1981–1993. Se oli menestys Euroopassa ja Australiassa ja cover The Bee Geesin Saturday Night Fever – elokuvaan kirjoittamasta ja Yvonne Ellimanin originaalina levyttämästä kappaleesta If I Can’t Have You muodostui artistin viimeiseksi top 20-hitiksi kotimaassaan ja nousi Australiassa kolmanneksi.

Kokoelma-albumin julkaisua seurasi suuri Greatest Hits – kiertue ympäri Eurooppaa ja Wilde konsertoi pidemmän tauon jälkeen myös Australiassa ja Japanissa. Vuonna 1995 ilmestynyt pitkäsoitto Now & Forever oli kaupallinen pettymys maailmanlaajuisesti, mutta singlet Breakin’ Away ja This I Swear olivat jonkinasteisia hittejä. Vuonna 1996 Wilde julkaisi singlen Shame. Helmikuusta 1996 seuraavan vuoden helmikuuhun Wilde oli mukana Lontoon West-Endin produktiossa musikaalista Tommy. Marraskuusta 2001 lähtien Wilde on konsertoinut kolmesti Britanniassa ja kerran Australiassa osana Here and Now – kiertuetta. Kyseessä on 80-luvun revival – konserttisarja esimerkiksi Paul Youngin, Human Leaguen, Belinda Carlislen, Howard Jonesin ja Five Starin kaltaisten artistien kanssa. Vuonna 2001 Wilde levytti uuden kappaleen Loved kokoelma-albumille, josta muodostui yllätyshitti Belgiassa. Vuonna 2002 Wilde levytti kappaleen Born to Be Wid ja seuraavana vuotena Nenan kanssa levytetty Anyplace, Anywhere, Anytime nousi jälkimmäisen kotimaassa Saksassa listakärkeen ja oli top ten-menestys myös Belgiassa, Itävallassa, Alankomaissa ja Sveitsissä. Vuonna 2006 Wilde solmi uuden levytyssopimuksen EMI Germanyn kanssa ja julkaisi kymmenenneltä studioalbumiltaan singlen monissa Euroopan, Skandinavian ja Aasian maissa. 

You Came 2006 nousi top 20:een suuressa osassa kyseisiä maita. Saksassa kyseessä oli Wilden suurin singlemenestys sitten vuoden 1988. Pitkäsoitto Never Say Never sisälsi kahdeksan uutta kappaletta ja viisi vanhojen hittien uusioversiota. Kyseinen albumi nousi listoille Belgiassa, Ranskassa, Sveitsissä, Itävallassa ja Saksassa. Marraskuussa 2006 albumilta julkaistu toinen ja artistin diggareiden kotisivulla äänestämä single Perfect Girl pysytteli Saksassa sadan suosituimman joukossa yhdeksän viikon ajan. Kolmas single Together We Belong julkaistiin maaliskuussa 2007 ja neljäs pikkulevy Baby Obey Me julkaistiin Saksassa remix-versiona, jolla oli mukana rappari III Inspecta. Vuodesta 2003 lähtien Wilde on esiintynyt Euroopassa useilla festivaaleilla ja konserteissa oman yhtyeensä kanssa. Syyskuun alussa 2009 Ruotsissa julkaistiin Wilden ruotsalaisen rockyhtyeen Fibes Oh Fibesin kanssa levyttämä single Run to You, joka nousi top 30:een. 2010 Wilde solmi uuden sopimuksen Sony Music Germanyn kanssa. Uusi pitkäsoitto Come Out and Play julkaistiin 17. elokuuta ja sitä oli edeltänyt single Lights Down Low. Pitkäsoitto nousi Saksassa kymmenenneksi ja sitä seurasi kiertue Euroopassa helmi-maaliskuussa 2011. Wilden 12. studioalbumi Snapshots ilmestyi 26. elokuuta 2011. Se koostuu coverkappaleista viimeisten viiden vuosikymmenen ajalta. Singlenä albumilta julkaistiin viikkoa aikaisemmin kaksi ykköspuolta sisältänyt pikkulevy It’s Alright/Sleeping Satellite. Uuden albuminsa tiimoilta Kim teki kiertueen Saksassa maaliskuussa 2012. Wilden seuraava pitkäsoitto on marraskuussa 2013 ilmestynyt Wilde Winter Songbook. 16. maaliskuuta 2018 ilmestyi Wilden 14. studioalbumi Here Come the Aliens ja kuudes elokuuta 2021 tuplakokoelma Pop Don't Stop. 17 Top 40:ään nousseen singlehittinsä ansiosta Kim Wilde on 80-luvun suosituin naisartisti Britanniassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti