lauantai 26. marraskuuta 2016

Sunnuntain extra:Suomirockin ikonin tuotannon edustava kattaus uuden yhtyeensä kera



Uuden Pölyä, hiuksia, risuja – pitkäsoittonsa julkaissut Pauli Hanhiniemi saapui Retkue-kokoonpanonsa kanssa konsertoimaan Joensuun Kerubiin jo uutukaisensa tiimoilta tehtävän kiertueen alkuvaiheessa. Kiitettävän pitkäksi osoittautunut setti käynnistyi  kolmella uutuuslevyltä tarjotulla näytteellä. Niistä radiohitti Suru teki lähtöään kuultiin jo toisena. Perunateatterin ohjelmistosta ensimmäisenä poimittu Heinäkuu huhtikuu sai osakseen uutta tiukkaa sovituksellista ilmettä. Kolmannen naisen tuoreempaa ja harvinaisempaa tuotantoa edustava Tuli vain mieleen lukeutui koko konsertin huippuhetkiin ja harvinaislaatuisiin kylmien väreiden nostattajiin. Perunateatterin varhaistuotantoon lukeutuva Kaikille joskus käy niin ja Hanhiniemen repertuaarin populäärimpää siipeä edustava Muutkin mokaa saivat seurakseen artistin kirkkaimpiin timantteihin lukeutuvan Siipen jos sain – raidan. Tuoreelta pitkäsoitolta tarjoiltiin seuraavaksi kolmen kappaleen rypäs, jonka muodostivat vakuuttavasti rokannut  Käteni oli kerran vakaa, Mä en koskaan sekä jo vuoden 1992 harvinaisuustuotantoon alun perin kuulunut slovari Joutilas.  Kolmannen naisen klassikkotuotantoa tarjoiltiin Valehtelisin jos väittäisin – kappaleen jo totutusti osittain ranskankielisen version myötä ja uutuusalbumin nimikkoraita Pölyä hiuksia risuja kruunautunee ajan mittaan niin ikään uudeksi klassikoksi. Perunateatterin Hopealuoti lukeutuu yhtyeen ydintuotantoon, ja varsinaisen setin päätöskappale Kolmannen naisen Äiti pojasta pappia toivoi tarjoiltiin suorastaan viiltävänä bluesina. Encoreiden päätteeksi kuultiin onnistuneena valintana oivasti versioitu  On kun ois syksy. Retkueen kokoonpanosta erityisesti kitaristi Riku Kettunen esitti koko konsertin ajan varsin inspiroitunutta soitantaa, eikä rytmiryhmän; basisti Ville Rauhalan ja rumpali Juppo Paavolan työskentelylle jäänyt moitteen sijaa. Rauhala on tosin joissakin yhteyksissä kohotettu ensisijaisesti kontrabasson taitajaksi.  Maestro Hanhiniemi oli itse totutunlaisessa vedossa. Kokonaisuutena kyseessä voi todeta olleen ohjelmistoltaan monipuolinen ja tarpeeksi kattava katsaus Hanhiniemen tuotantoon. Vaikka livemusiikkitarjontaa olisi ollut myös useammassa muussa paikallisessa ravintolassa, oli Kerubi ansaitusti lähes täynnä.

Pauli Hanhiniemen Retkue Kerubissa 25. 11. 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti