sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Maanantain mainio:Alice Cooper Bandin kitaristiässä


Kymmenes marraskuuta 1947 syntynyt ja 19. lokakuuta 1997 menehtynyt Glen Edward Buxton oli amerikkalainen kitaristi ja biisintekijä, joka muistetaan ensisijaisesti pestistään originaalissa Alice Cooper Bandissa. Vuonna 2003 Rolling Stonen sadan kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla Buxton saavutti 90. sijan. Vuonna 2011 hän pääsi postuumisti Rock and Roll Hall of Fameen Alice Cooper Bandin jäsenenä. Akronissa, Ohiossa syntynyt Buxton muutti Phoenixiin, Arizonaan ja päästyään vuonna 1964 Cortez High Schooliin hän teki debyyttiesiintymisensä rockyhtyeessä nimeltä The Earwigs. Siihen kuuluivat myös samassa high schoolissa opiskelleet Dennis Dunaway ja Vincent Furnier. Yhtye saavutti suosiota paikallistasolla. Vuonna 1965 sen nimeksi vaihtui Spiders ja kahta vuotta myöhemmin The Nazz. Koska myös Todd Rundgren johti Nazz-nimistä yhtyettä, Furnierin, Buxtonin ja Dunawayn yhtye vaihtoi nimekseen Alice Cooper. Biisintekijänä Buxton osallistui Schools Outin, I’m Eighteenin ja Electedin kaltaisten Alice Cooperin hittikappaleiden kirjoittamiseen. Soolokitaristina Buxton vaikutti kaikkiaan seitsemällä Alice Cooperin pitkäsoitolla. Niiden joukossa olivat klassikkoalbumit Love It to Death, Killer, Schools Out sekä Billion Dollar Babies, joista viimeksi mainittu nousi listakärkeen. Viimeinen Alicen albumi, jolla Buxtonin kitarointia kuultiin, oli vuoden 1973 lopussa ilmestynyt Muscle of Love. 1970-loppupuolesta eteenpäin Buxton piti suhteellisen matalaa profiilia. Hän soitti silloin tällöin clubikeikkoja yhtyeissä Shrapnel sekä Virgin. 1990-luvulla Buxton asui Clarinonissa, Iowassa ja soitti paikallisten artistien kanssa. Muutamaa viikkoa ennen 50-vuotispäiväänsä Buxton menehtyi keuhkokuumeen aiheuttamiin komplikaatioihin lähellä Iowan Mason Cityä sijainneessa sairaalassa. Hieman aikaisemmin hän oli pitkästä aikaa viettänyt aikaa vanhojen yhtyetovereidensa Michael Brucen ja Neal Smithin kanssa. Buxton on haudattu Evergreenin hautausmaalle Clarionissa, Iowassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti