torstai 10. marraskuuta 2016

Perjantain pohjat:Neil Youngin ensimmäinen mestariteos

Neil Young & Crazy Horse:Everybody Knows This Is Nowhere


Reprise Recordsin julkaisemana toukokuun puolivälissä 1969 ilmestynyt Everybody Knows This Is Nowhere on Neil Youngin toinen albumi. Se on samalla hänen ensimmäinen pitkäaikaisen taustayhtyeensä Crazy Horsen kanssa työstämänsä pitkäsoitto. Billboardin listalla albumi saavutti sijan 34. ja on myynyt platinalevyksi. Lisäksi Everybody Knows This Is Nowhere on päässyt mukaan arvostettuun teokseen 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Pitkäsoiton kappaleista kolme; Cinnamon Girl, Down by the River sekä Cowgirl in the Sand, ovat muodostuneet standardeiksi Neil Youngin keikkaohjelmistossa. Kaikki mainitut klassikot Neil kirjoitti yhden päivän aikana 39, 5 asteen kuumeessa. Vuonna 2003 Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Everybody Knows This Is Nowhere saavutti 208. sijan. Albumin nimikappaleen leadvokaalin Young lauloi miksauspöydällä olleeseen huonolaatuiseen mikrofoniin. Hän mieltyi kyseisen äänityksen kontrastiin muuhun levytykseen verrattuna ja kyseisen kappaleen leadvokaalit saivat jäädä levylle. Jo ilmestymisaikanaan Everybody Knows This Is Nowhere saavutti suhteellisen myönteiset arviot, mutta myöhäisemmät arviot ovat olleet vielä varhaisempia positiivisempia. Allmusicin William Ruhlmannin mukaan mainitun albumin voi jopa todeta luoneen musiikillisen mallin, jota sekä itse Young että monet hänen jälkeläisensä ovat seuranneet. Everybody Knows This Is Nowhere on osaltaan vaikuttanut musiikkiin eteenpäin jopa vuosikymmenien ajan. Pitcfork Mediaan kirjoittaneen Mark Richardsonin mukaan Cinnamon Girlin avaava riffi hävittää täysin Neil Youngiin liitetyn muiston viidessä sekunnissa. Vastaavasti laulusuoritusten osalta Youngin monipuolinen äänenkäyttö on muuttunut kyseisen albumin jälkeen varsin vähän 40 vuoden aikana. Lisäksi Richardson mainitsee Everybody Knows This Is Nowheren olleen Youngille eräänlainen suuri pamaus, luovan räjähdyksen runsas hetki, jonka myötä hänen mahdollisutensa laajenivat kaikkiin suuntiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti