Maaliskuussa 1964 ilmestynyt Pain in My Heart on Otis Reddingin esikoisalbumi, jonka merkittävä soulartisti levytti Stax Recordsin alamerkille, Memphisissä, Tennesseessä sijainneelle Volt Recordsille. Voltin pitkäsoittojen julkaisijana oli silti Atco-yhtiö ja ainoastaan singlejen itse Volt. Reddingin esikoisalbumin nimikappale oli Allan Toussaintin salanimellä Naomi Neville kirjoittama ja sovittama. Sen lisäksi pitkäsoitolta julkaistiin singleformaatissa menestyksekkäästi kappaleet These Arms of Mine, That's What My Heart Needs ja Security. Loppuvuoden 1963 ja alkuvuoden 1965 välisenä ajanjaksona Billboard ei julkaissut R&B-singlejensä listaa ja niinpä Securityn ja Pain in My Heartin listasijoituksista ei ole saatavilla tietoa. Pain in My Heart sisältää Otis Reddingin vuosien 1962-1963 välisenä ajanjaksona työstämiä levytyksiä. Staxin alamerkki Volt julkaisi lokakuussa 1962 hänen esikoissinglensä These Arms of Mine/Hey Baby, jonka paraatipuoli nousi listoille seuraavan vuoden maaliskuussa. Yli 800 000 kappaleen myynnillään kyseessä on eräs Reddingin suosituimmista singleistä. Kesäkuussa 1963 nauhoitettiin kappaleet That's What My Heart Needs ja Mary's Little Lamb, joista ensiksi mainitusta tuli Reddingin toinen Staxin julkaisema single. Syyskuussa 1963 nauhoitettu albumin nimikappale saavutti muutamaa kuukautta myöhemmin Billboardin singlelistalla sijan 60. Huhtikuussa 1964 julkaistu viimeinen single Security nousi samaisella listalla sijalle 97. Pain in My Heart -albumin loput kappaleet ovat covereita tunnetuista biiseistä, eli Rufus Thomasin Walking the Dogista, Little Richardin Lucillesta, The Kingsmenin levytyksenä parhaiten menestyneestä Richard Berryn sävellyksestä Louie Louie ja Ben E Kingin Stand by Mestä. Atco Recordsin julkaisemana 17. maaliskuuta 1964 ilmestynyt pitkäsoitto saavutti Billboardin R&B-listalla sijan 20. ja Billboard Hot 100 -listalla sijan 85. Pain in My Heart vastaanotti myönteisiä arvioita sekä tuoreeltaan että retrosti. Albumin tuottajana toiminut Jim Stewart ylisti etenkin Reddingin tulkintaa kappaleesta These Arms of Mine.
Maybe Baby on Buddy Hollyn ja tuottaja Norman Pettyn käsialaa oleva ja Hollyn yhtyeensä The Cricketsin kanssa vuonna 1957 nauhoittama, tyylillisesti rockabillyä edustava kappale. Originaalin julkaisunsa jälkeen mainittu biisi pääsi mukaan George Lucasin ohjaamaan elokuvaan American Graffiti sekä sen MCA Recordsin julkaisemalle ja triplaplatinaa myyneelle soundtrack-albumille 41 Original Hits from the Soundtrack of American Graffiti. Mainittu albumi saavutti Billboardin listalla parhaimmillaan kymmenennen sijan. Maybe Babyn paras sijoitus brittilistalla oli neljäntenä ja Billboardin listalla sijalla 17., Billboardin R&B-listalla kahdeksantena ja Kanadassa yhtä sijaa alempana. Maybe Babyn nauhoitukset tapahtuivat Oklahomassa 29. syyskuuta 1957. Samaisena päivämääränä The Crickets esiintyi Oklahoman Municipal Auditoriumissa The Show of Stars '57:n kanssa. The Cricketsin jäsenistä rumpali Jerry Alison muistaa Maybe Babyn ja kolme muuta biisiä nauhoitetun Oklahoman Tinker Air Force Basessa. Oklahoma Cityn alueelta kotoisin oleva Buddy Holly-tutkija Graham Pugh on nähnyt lentolippuja, jotka dokumentoivat Buddy Holly and the Cricketsin laskeutuneen Oklahoma Cityn lentokentälle 28. syyskuuta 1957. Paul McCartney on levyttänyt Maybe Babystä Jeff Lynnen tuottaman coverin, joka kuultiin vuonna 2000 valmistuneessa samannimisessä komediaelokuvassa. Muista kappaleesta työstetyistä coverversioista ovat vastaneet Esquerita vuonna 1959, Don McLean, Connie Francis, Waylon Jennings ja The Crickets, Bobby Vee, Jimmy Gilmer, Jackie DeShannon, Skeeter Davis, The Hollies, Brian May, The Nitty Gritty Dirt Band, Tommy Allsup, Susie Allanson, (jonka versio nousi seitsemänneksi Billboardin countrylistalla vuonna 1978), Mike Berry ja Hank Marvin. Vuonna 1978 valmistuneessa ja jossakin määrin romantisoidussa elokuvassa Buddy Holly Story Maybe Babyn esitti Gary Pusey. Vuonna 2018 ilmestyneellä albumilla True Love Ways Maybe Babysta on mukana versio, jonka esittäjäksi on kreditoitu Buddy Holly with the Royal Philharmonic Orchestra.
Talk of the Town on Chrissie Hynden kirjoittama ja The Pretendersin levytystuotantoon lukeutuva kappale, joka julkaistiin ensiksi singleformaatissa, seuraavaksi vuonna 1981 ilmestyneellä ep:llä Extended Play ja hienoisesti lyhennettynä versiona The Pretendersin järjestyksessään toisella pitkäsoitolla The Pretenders II. Kappaleen inspiraation lähteinä olivat samanniminen Lontoossa sijainnut yökerho sekä yhtyeen diggari, joka nähtiin kuuntelemassa The Pretendersin soundcheckejä yhtyeen ensimmäisellä kiertueella. Chrissie Hynde ei milloinkaan keskustellut hänen kanssaan, mutta kirjoitti kappaleen eräänlaisena tribuuttina diggarille, jonka hän joka tapauksessa muisti. Talk of the Townista muodostui radiohitti ja kappaleen paras sijoitus brittilistalla oli parhaimmillaan kahdeksantena. Kriitikot ovat pitäneet Talk of the Townista ja kohottaneet sen The Pretendersin kakkosalbumin huippuhetkeksi. Talk of the Town oli eräs ensimmäisistä kappaleista, jonka Chrissie Hynde kirjoitti yhtyeensä esikoisalbumin ilmestymisen jälkeen. Message of Loven, juuri Talk of the Townin ja I Go to Sleepin kaltaisilla kappaleilla The Pretenders saavutti radiosoittoa esikoisalbuminsa menestyksen jälkeen. Talk of the Town -singlen b-puolena julkaistiin useimmissa maissa Cuban Slide, mutta Yhdysvalloissa kakkosbiisiksi valikoitui The Pretendersin edellisen single paraatipuoli, The Kinks-cover Stop Your Sobbing. Talk of the Townin lyriikka on kirjoitettu sekä jätetyn tytön että uudelleen paikkansa löytäneen pojan perspektiivistä. AllMusicin Martin Greenwaldin mukaan Talk of the Town säilyttää asemansa Chrissie Hynden klassikkona. Pop Mattersin Sean Murphy ylistää kaikkia Pretenders II -albumilta poimittuja singlejä; Talk of the Townin lisäksi kappaleita Message of Love ja Day After Day. Classic Rockin Matt Wardlaw on listannut Talk of the Townin The Pretendersin tuotannon viidenneksi parhaaksi kappaleeksi. Talk of the Towniin tehdään viittaus Garbage-yhtyeen kappaleessa Special. Solisti Shirley Manson pyysi lupaa biisin mainintaan Hyndeltä ja vastaanotti häneltä myönteisen vastauksen, vaikkei Hynde ollut tuossa vaiheessa vielä kuullut Special-kappaletta.
Huhtikuussa 1989 Selectan julkaisemana ilmestynyt Anna Hanski on samannimisen turkulaislaulajattaren onnistunut esikoisalbumi. Sen originaalituotantoa edustavista kappaleista vastasivat ensisijaisesti Jukka Alihanka ja Ilpo Murtojärvi sekä lisäksi Aarni Varjonen. Pitkäsoiton covereista suosituimmaksi osoittautui Pekka Kaasalaisen kanssa duetoitu Lee Hazlewoodin ja Nancy Sinatran Summer Wine nimellä Kotiviini. Rivakkana rocksovituksena Hanskin debyytillä versioituu Kaasalaisen pätevästi kitaroimana Nancy Sinatran These Boots Are Walking nimellä Saappaat. Varsin laadukasta lainatuotantoa edustavat lisäksi kummankin levypuoliskon päätöskappaleet; näkemykset Kaseva-yhtyeen riipaisevasta balladista Tyhjää sekä Tasavallan Presidentti-yhtyeen upeasta I Love You Teddybearista, joista viimeksi mainittu versioituu nimellä Nallekarhu. Hanskin esikoissingle Tule poika uimaan edustaa venäläistä alkuperää, eli kyseessä on Sofija Rotarun kappaleen Bylo No Proshlo suomennos. Laadukkaisiin popkappaleisiin Hanskin esikoisalbumilla lukeutuvat vähäisemmästä tunnettuudestaan huolimatta raidat T-Paita, Tahdon löytää kuun sekä Matkalaukku, joista viimeksi mainittu ilmestyi ensiksi artistin ensisinglen kakkosbiisinä. Saappaat-coverin ohella hienoista revittelevyyttä on annosteltu lisäksi Kiltit tytöt pääsee taivaaseen -biisiin. Anna Hanskin esikoisalbumi on kestänyt aikaa lähes erinomaisesti. Loppuvuodesta 1990 ilmestyneelle artistin toiselle pitkäsoitolle Syksyiset unet sisältyvät esimerkiksi onnistuneet suomennokset Paul Simonin soolotuotannon kirkkaisiin helmiin lukeutuvista kappaleista 50 Ways to Leave Your Lover (50 tapaa jättää rakas) sekä Kodachrome (Kameramies). Albumin veikeimpään coverosastoon lukeutuu nimellä Verhon takana levytetty näkemys Fishbone-yhtyeen originaalituotantoa edustavasta biisistä Ma and Pa.
The Hellacopters on ruotsalainen garagerockyhtye, jonka perustivat vuonna 1994 solisti/kitaristi Nicke Andersson, kitaristi Andreas Tyrone "Dregen" Svensson, basisti Kenny Håkansson ja rumpali Robert Eriksson. Andersson oli vaikuttanut rumpalina deathmetal-yhtyeessä Entombed ja Svensson piti taukoa pääbändistään Backyard Babiesista. Dregen ja Eriksson olivat toimineet Entombedin roudareina ja Håkansson oli Anderssonin lapsuudenystävä. The Hellacoptersia pidettiin aluksi Anderssonin ja Dregenin sivuprojektina, mutta yhtyeestä muodostui keskeinen kanava Anderssonin biisinkirjoitukselle ja esiintymiselle. The Hivesin tavoin The Hellacopters on yleisesti tunnustettu keskeisimpien ruotsalaisten rockyhtyeiden ja tärkeimpien niin kutsutun garage rock revivalin edustajien joukkoon kuuluvaksi. Yhtyeen vuonna 1996 ilmestynyt esikoisalbumi Supershitty to the Max voitti ruotsalaisen Grammyn. Juuri ennen kuin The Hellacopters aloitti kiertueen Kissin lämmittelijänä, yhtyeen kokoonpanon täydensi osa-aikaisesti kosketinsoittaja/perkussionisti Anders Lindström, josta tuli Hellacoptersin täysaikainen jäsen vuonna 1999. Yhtyeen vuonna 1998 ilmestyneen toisen albumin Payin' the Dues jälkeen Dregen jätti Hellacoptersin ja palasi täysaikaisesti Backyard Babiesin jäseneksi. Mattias Hellberg ja Danne Andersson täydensivät Hellacoptersin kiertuekokoonpanon. Vuonna 1999 ilmestyneellä yhtyeen kolmannella albumilla Grande Rock kitaroivat sekä Hellberg että Andersson. Samana vuonna Robert Dahlqvistista tuli Hellacoptersin täysaikainen soolokitaristi. Yhtyeen lineup oli nyt vakiintunut ja siltä ilmestyi kolme albumia, yksi coverlevy, ep:itä sekä rajoitettuna painoksena ilmestyneitä levyjulkaisuja.Vuonna 2008 Hellacopters lopetti toimintansa ystävällisissä väleissä sen jäsenten keskittyessä muihin projekteihin. Kahdeksan vuotta myöhemmin yhtye kokosi rivinsä soittaen Sweden Rock Festivaalilla pitkän konsertin, jolla se juhlisti esikoisalbuminsa Supershitty to the Max 20 vuotta aikaisemmin ajoittunutta julkaisua. Lokakuussa 2021 yhtye ilmoitti solmineensa levytyssopimuksen Nuclear Blastin kanssa ja julkaisevansa uuden albumin keväällä 2022. Pitkäsoitto Eyes of Oblivion näki päivänvalon huhtikuun ensimmäisenä mainittuna vuonna.
Ensimmäiset treeninsä, jotka olivat puhdas jamisessio, The Hellacopters soitti neljäs marraskuuta 1994. Ainoastaan kaksia harjoituksia myöhemmin yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä Killing Allan tammikuussa 1995 omalla Psychout Recordsillaan. Julkaistuaan toisen singlensä "1995" The Hellacopters solmi levytyssopimuksen White Jazz Recordsin kanssa. Esikoisalbumi Supershitty to the Max ilmestyi kesäkuussa 1996. Livenä ainoastaan 26 tunnissa nauhoitettu albumi voitti ruotsalaisen Grammyn. Vuotta myöhemmin The Hellacopters soitti Kissin lämmittelijänä Skandinavian keikoilla. Tässä vaiheessa yhtyeen lineupin oli täydentänyt aikaisemmin ruotsalaisessa rockyhtyeessä The Diamond Dogs vaikuttanut kitaristi Anders Lindström. Helmikuussa 1997 ilmestynyt kakkosalbumi Payin' the Dues kohosi yhtyeen kotimaassa top 20:een ja Suomessa top 30:een. Andersson erosi Entombedista keskittyäkseen täysipainoisesti The Hellacoptersiin. Ruotsin-kiertueellaan Hellacopters soitti keikan Hultsfred-festivaalin toiseksi suurimmalla lavalla ja kuuluisan salakeikan backstagella. Vuonna 1998 yhtye teki kiertueen Euroopassa Glueciferin kanssa. Yhtyeet työstivät myös split-albumin Respect the Rock. Pian tämän jälkeen Dregen palasi Backyard Babiesiin. Hän oli jättänyt Hellacoptersin kesken intensiivistä kiertuetta ja Skandinaviassa ja Yhdysvalloissa sekä Kanadassa soittamilleen kiertueille yhtye kiinnitti mukaan kitaristit Chuck Pounderin ja Mattias Hellbergin. Yhdysvaltain-kiertueellaan Hellacoptersille tarjoutui tilaisuus jammailla legendaaristen Detroitin rokkareiden; MC 5:n Wayne Kramerin ja Sonic Rendezvous-Bandin Scott Morganin kanssa. Yhtye loi pitkän työskentelysuhteen molempien kanssa. Syyskuussa 1998 The Hellacopters nauhoitti kolmannen albuminsa Grande Rock. Kakkoskitaristin puuttumisen vuoksi Lindstömiä ja Hellbergiä kuultiin molempia kitaran varressa. Albumilla kuultiin Hellacoptersin varhaisempia levyjä voimakkaammin 70-lukuhenkistä rocksoundia esimerkiksi detroitilaisyhtyeiden hengessä. Albumi nauhoitettiin vanhassa studiossa Ruotsin metsissä ja iäkkäämpi ääni-insinööri tiesi, kuinka luoda yhtyeen toivoma 70-lukuhenkinen vintage-soundi. Grande Rock nousi The Hellacoptersin albumeista ensimmäisenä Ruotsissa viikon ajaksi top teniin. Robert Dahlqvistista tuli Dregenin täysaikainen korvaaja ja Hellacopters teki kiertueen Wayne Kramerin, The Nomadsin ja Powder Monkeysin kanssa.Vuonna 2000 Hellacopters palasi studioon levyttämään seuraavaa albumiaan High Visibility, joka oli yhtyeen ensimmäinen useiden ruotsalaisten rockyhtyeiden kanssa työskennelleen Chips Kiesbyen tuottama. Hänestä tuli sittemmin The Hellacoptersin pysyvä tuottaja. High Visibility pysytteli Ruotsissa listoilla 12 viikon ajan ja myi kultaa. Albumin tiimoilta Hellacopters teki kiertueen Skandinaviassa ja Euroopassa lämmittelybändinään tuossa vaiheessa vielä melko tuntematon The Hives. High Visibility julkaistiin myöhemmin myös Yhdysvalloissa ja kiertueesta työstettiin dokumentti Goodnight Cleveland. Sen otsikko on napattu elokuvasta The Spinal Tap ja mainittua lausahdusta Andersson käytti yhtyeensä Agora Ballroomissa soittaman konsertin lopussa. Alkuvuodesta 2002 Hellacopters julkaisi ensimmäisen kokoelmalevynsä Cream of the Crap Vol 1. tuohon mennessä albumiformaatissa julkaisemattomista kappaleistaan. Pitkäsoiton kansikuvassa nähtiin ensimmäinen osa Anderssonin suunnittelemasta posterista ja jälkimmäinen osa toki Cream of the Crap Vol 2.-albumin kansikuvassa. Polar-studioilla Tukholmassa Hellacopters nauhoitti 20 kappaletta viidettä albumiaan varten. Niistä 13 päätyi mukaan pitkäsoitolle By the Grace of God. Siitä muodostui Hellacoptersin suoituin. Mainittu albumi debytoi Ruotsissa toisena ja Suomessa kahdeksantena ja saavutti kultalevyn ensiksi mainitussa maassa. Sen nimikappale pysytteli Ruotsin singlelistalla seitsemän viikon ajan ja saavutti huomattavasti soittoa radiossa ja tv:ssä. Tukholmassa ja Helsingissä Hellacoptersille tarjoutui tilaisuus soittaa ZZ Topin ja Rolling Stonesin lämmittelijänä. Ennen seuraavan albuminsa nauhoittamista Hellacopters piti taukoa voidakseen keskittyä muihin projekteihin. Nicke Andersson työskenteli Scott Morganin kanssa yhtyeessä Solution, joka julkaisi albumin Communicate! Vuonna 2004 häntä kuultiin taustavokalistina The Cardigansin albumilla Long Gone Before Daylight. Dahlqvist aloitti sivuprojektinsa Thunder Express, jonka nimeksi vaihtui Dundertåget. Ruotsalaisen laulaja/lauluntekijän Stefan Sundströmin kanssa hän nauhoitti albumin Fula Gubben Hitler, jonka tiimoilta tehdylle kiertueelle otti osaa myös Mattias Hellberg. Vuonna 2005 ilmestyi Hellacoptersin seuraava albumi Rock & Roll is Dead, jonka otsikko on yhtyeen mielipide musiikkiteollisuuden tilasta. Ruotsin albumilistalla se nousi kolmanneksi ja myös Suomessa top 20:een. Maaliskuussa 2006 Hellacopters teki ensimmäisen kiertueensa Yhdysvalloissa kolmeen vuoteen. Ruotsissa yhtye osallistui Where The Action Is-kiertueelle The Hivesin, Backyard Babiesin , The Soundtrack of Our Livesin ja Millencollinin kanssa. E Street Bandin Steve Van Zant nimesi kappaleen Nothing Terribly New useaan otteeseen kaikkien aikojen suosikkeihinsa garagerockin saralla. 12. lokakuuta 2007 Hellacopters ilmoitti lopettavansa toimintansa julkaistuaan seitsemännen albuminsa Head Off!, joka koostui coverbiiseistä. Yhtye päätti hajota ollessaan vielä huipulla. Head Off! esiteltiin aluksi perinteisenä Hellacopters-albumina, jotta yhtyeen diggarit suhtautuisivat musiikkiin avoimin mielin. Håkanssonin mielestä oli merkittävää, että diggarit pääsivät Hellacoptersin hajoamisen jälkeen tutustumaan 11 upean yhtyeen tuotantoon. Albumi debytoi Ruotsissa neljäntenä ja Suomessa ja Norjassa top 20:ssä. Viimeiset konserttinsa Hellacopters soitti Debaser Medisissä, Tukholmassa 25. ja 26. lokakuuta. Ne kuvattiin ja striimattiin suorana yhtyeen MySpace-sivulla. Yleisössä oli jäseniä esimerkiksi Sahara Hotnightsista, Entombedista ja kiertueen lämmittelybändinä soittaneesta Demonsista. Hellacoptersin tauon aikana johtohahmo Nicke Andersson jatkoi työskentelyä kakkosbändissään Death Breath, joka oli ollut hänen sivuprojektiyhtyeensä jo Hellacoptersin aktiiviaikana. Andersson perusti myös yhtyeen Cold Ethyl, jolla ei kuitenkaan ollut aikomuksia levyttää mitään. Robert Dahlqvist palasi Dundertågetiin, mutta menehtyi kolmas helmikuuta 2007 kotonaan epileptiseen kohtaukseen. Hän oli lähes ehtinyt viimeistellä sooloalbuminsa pseudonyymillä Strängen. Maaliskuussa 2016 Rudy Charis julkaisi ensimmäisen Hellacoptersista kirjoitetun ja ranskankielisen biografian The Hellacopters, du kerosene de dans les veines. Huhtikuussa 2016 Hellacopters ilmoitti, että yhtyeen originaali lineup soittaisi Roskilden festivaaleilla juhlistaen esikoisalbuminsa Supershitty to the Max 20 vuotta aikaisemmin tapahtunutta ilmestymistä. Lisäksi julkaistiin 12-tuumainen vinyylisingle, joka sisälsi kappaleet My Mephistophelean Creed ja Don't Stop Now. Ne oli kirjoitettu jo Supershitty to the Maxin nauhoitusten aikaan, mutta äänitetty vasta 2016. Vuosien 2016 ja 2017 aikana Hellacopters soitti useilla keskeisillä festivaaleilla, kuten Roskildessa. Vuosien 2017 konserteissa Hanoi Rocksin, Jetboyn, New York Dollsin ja Michael Monroen basisti Sami Yaffa korvasi originaalijäsen Kenny Håkanssonin. Huhtikuun alussa 2022 ilmestynyt Eyes of Oblivion on Hellacoptersin ensimmäinen uudesta tuotannosta koostuva albumi 14 vuoteen ja ensimmäinen, jolla Dregen on mukana sitten vuonna 1997 ilmestyneen Payin' the Duesin. Andersson kuvasi albumin kuulostavan siltä kuin Beatles kohtaisi Judas Priestin tai Lynyrd Skynyrd kohtaisi Ramonesin. Parhaiten albumia kuvaa silti se, että se kuulostaa Hellacoptersilta tänä päivänä. Eyes of Eblivionin ensimmäinen single Reap a Hurricane ilmestyi seiskatuumaisena vinyylisinglenä neljäs huhtikuuta 2022. Single ja sen musiikkivideo olivat ilmestyneet 17. joulukuuta 2021. Kuukautta myöhemmin albumin nimikappale julkaistiin sen toisena singlenä ja kolmas single So Sorry I Could Die ilmestyi neljäs maaliskuuta 2022. The Hellacoptersin yhdeksäs pitkäsoitto Overdriver ilmestyi tammikuun viimeisenä 2025.
Vuonna 1997 ilmestynyt The Professionals on samannimisen brittiläisen rockyhtyeen toinen pitkäsoitto. Nauhoitustensa osalta kyseessä on mainitun yhtyeen esikoisalbumi, joka Virgin Recordsin oli tarkoitus julkaista vuonna 1980. Basisti Andy Allan ryhtyi oikeudellisiin toimenpiteisiin maksamatta jääneistä rojalteista ja niinpä mainittu albumi jäi tuolloin julkaisematta ja sen sijaan The Professionalsin ensimmäisenä albumina julkaistiin vuonna 1981 ilmestynyt I Didn't See It Coming. Vuonna 1991 Limited Edition Records julkaisi The Professionalsin nimikkoalbumista bootleg-version hienoisesti eroavan biisilistan kera. Siinä kappale Just Another Dream oli jätetty pois, vaihtoehtoinen versio biisistä All the Way lisätty ja muiden kappaleiden otsikoissa esiintyi hienoisia kirjoitusvirheitä. Mainitusta bootlegversiosta julkaistiin tuhannen kappaleen painos sekä vinyylinä että cd:nä. Vuonna 1997 Virgin Records julkaisi mainitun albumin uudelleen hienoisesti erilaisella biisilistalla, jossa pois oli jätetty singlen b-puolena alun perin ilmestynyt Rockin' Mick ja lisätty kaksi myöhemmin nauhoitettua kappaletta, eli biisit Join The Professionals ja Has Anybody Got an Alibi.
Wild Child on Blackie Lawlessin ja Chris Holmesin käsialaa oleva kappale, joka julkaistiin kaksikon luotsaaman shockrockyhtye W.A.S.P.:in kolmantena singlenä ja lisäksi yhtyeen toisella albumilla, loppuvuodesta 1985 ilmestyneellä pitkäsoitolla The Last Command. Brittien singlelistalla Wild Child saavutti sijan 71. Kappaleesta työstetyssä ja Rick Friedbergin ohjaamassa musiikkivideossa nähdään autiomaan maantiellä moottoripyörällä ajava Blackie Lawless. Kallionkielekkeellä nähdään punaiseen toppiin pukeutunut kaunotar, joka häviää välittömästi Blackien havaittua hänet. Seuraavaksi nähdään kallion huipulla kyseistä kappaletta esittävä yhtye. Loppukuvassa Blackie havaitsee uudelleen samaisen pimun, joka haihtuu ilmaan havaittuaan Blackien. Lawless ajaa moottoripyöränsä samaisen polun läpi, jolle nainen katosi jättäen jälkeensä liekkejä. Tyylillisesti Wild Child edustaa W.A.S.P.:in selkeästi melodisempaa tuotantoa ja kappale sisältää Blackien upean laulusuorituksen, kaivattavaa tartuntapintaa omaavan kertosäkeen sekä laadukkaan kitarasoolon. Onkin kummallista, ettei biisistä kehkeytynyt yhtyeen uralla sen suurempaa singlemenestystä. Sinkun kakkospuolella julkaistiin onnistunut cover varhaisen yhdysvaltalaisen hardrockin keskeisimpiin edustajiin lukeutuvan Mountain-yhtyeen suurimmista hitistä Mississippi Queen. Liveversio Wild Childista julkaistiin W.A.S.P.:in vuonna 1987 ilmestyneellä konserttitaltioinnilla Live in the Raw.
