Perjantain pohjat:HDTV:n laadukas setti omaa tuotantoa

 Joensuulaislupaus HDTV soitti varsin onnistuneen keikan Grand Old Rockers of Joensuun järjestämässä GOR-illassa juuri 15 vuotta nykyisissä toimitiloissaan täyttäneessä Ravintola Kerubissa. Setti käynnistyi rivakampaa tuotantoa edustavalla kappaleella Lost Control, jonka jälkeen siirryttiin nyanssikkaampaan kappalemateriaaliin. Sen ensimmäinen huippuhetki oli yhtyeen ydintuotantoon jo tässä vaiheessa laskettavissa oleva Flower Pot. Neljäntenä soitettu instrumentaalikappale Project # 1 on HDTV:n diskografian kaikkien aikojen ensimmäinen biisi. Do You Wanna Know edustaa onnistuneesti vauhdikkaampaa tuotantoa ja sen jälkeen setissä oli jälleen vuorossa maalailevampia, ajoittain jopa hienoisesti psykedeliavivahteisia kappaleita. Niistä More Than ja Hyrbid kuulostavat jo varsin lupaavilta, mutta keikan huippuhetkiksi osoittautuivat varsinaisen setin päättäneet Rain ja People Hurry, joiden aikana basisti/solisti Usva ja kitaristi Akseli vaihtoivat instrumentteja. Varsinainen setti päättyi revittelevämpään osastoon lukeutuvaan Stuck on the Flooriin. Melko vähälukuinen, mutta sitäkin valveutuneempi yleisö tahtoi lisää ja encorena kuultiin Johnny Kidd and the Piratesin ikiklassikko Shakin’ All Over. HDTV:n keikkasetit koostuvat ansaitusti pääosin omasta tuotannosta, mutta bändin soittamiin lainabiiseihin lukeutuvat lisäksi ajoittain esimerkiksi The Jimi Hendrix Experiencen Fire ja Blondie-yhtyeen One Way Or Another. Laadukkaita retrohenkisiä rockyhtyeitä ei  maassamme ole liikaa, joten toivotetaan HDTV:lle pitkää ja valoisaa tulevaisuutta. Ainesta yhtyeessä totisesti on.

HDTV Kerubissa 11. 2. 2026.

Torstain terävä:Vuonna 1974 listaykkösen saavuttanut brittiläinen soulyhtye

Sweet Sensation oli kahdeksasta jäsenestä koostunut brittiläinen soulyhtye, joka saavutti jonkinasteista menestystä 70-luvun puolivälin tienoilla. Parhaiten se muistetaan vuonna 1974 brittilistan kärkeen kohonneesta singlestään Sad Sweet Dreamer. Manchesterissa vuonna 1971 perustettu yhtye saavutti tunnettuutta esiinnyttyään ITV:n kykykilpailussa New Faces. Panelisti Tony Hachin kehotuksesta yhtye solmi levytyssopimuksen Pye Recordsin kanssa. Sweet Sensationin esikoissingle Snowfire ei noussut listoille, mutta toinen pikkulevy Sad Sweet Dreamer oli listaykkönen Britanniassa lokakuussa 1974. Seuraavana keväänä mainittu kappale saavutti myös Billboard Hot 100 -listalla 14:n sijan. Sitä seurannut single Purely by Coincidence oli brittilistalla parhaimmillaan sijalla 11. tammikuussa 1975. Molemmat kappaleista olivat David Partonin kirjoittamia. Seuraavien kahden vuoden aikana ilmestyneistä singleistä Hide Away from the Sun, Mr Cool, Sweet Regrets ja Mail Train yksikään ei noussut listoille. Vuonna 1977 yhtye osallistui kilpailuun A Song for Europe pyrkimyksenään edustaa Britanniaa Euroviisuissa. Sen esittämä kappale You're My Sweet Sensation päätyi kahdeksannelle sijalle. Pye pudotti Sweet Sensationin ja yhtye lopetti toimintansa pian tämän jälkeen. Sweet Sensation oli kuitenkin pioneeriasemassa monille saman tyylisuunnan yhtyeille The Real Thingistä Imaginationiin. Solisti Marcel King aloitti soolouransa. 1980-luvun puolivälissä hän levytti A Certain Ration Donald Johnsonin ja New Orderin Bernard Sumnerin kanssa Factory Recordsille omaa käsialaansa olevan kappaleen Reach for Love, joka ei noussut listoille. ZYX:ille King levytti kappaleen Hollywood Nights. Hän menehtyi viides lokakuuta 1995 38 vuoden ikäisenä. Basisti Barry Johnson liittyi Quando Quangohun ja myöhemmin Aswardiin. Sweet Sensationin perustajajäsen Leroy Smith menehtyi Manchesterissa tammikuun puolivälissä 2009 56 vuoden ikäisenä.

Keskiviikon klassikko:Carole Kingin 1970-luvun tuotannon viimeinen huipputyö

Carole King:Thoroughbred

13. tammikuuta 1976 ilmestynyt Thoroughbred on yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijän Carole Kingin seitsemäs studioalbumi. Kyseessä on artistin viimeinen Ode Recordsille levyttämä pitkäsoitto ja samalla viimeinen albumi, jonka tuotannosta vastasi Kingin kanssa vuoden 1971 klassikkoalbumista Tapestry lähtien työskennellyt Lou Adler. Tämän jälkeen King vastasi itse muutamien Capitolin ja Atlantic Recordsin julkaisemien albumiensa tuotannosta. Adler palasi Kingin tuottajaksi artistin vuonna 1984 ilmestyneellä pitkäsoitolla Speeding Time. Ensimmäisenä singlenä Thoroghbrediltä julkaistusta kappaleesta Only Love is Real muodostui Kingin neljäs ja samalla viimeinen Billboardin Adult Contemporary-listan kärkeen kohonnut single. Toisena singlenä albumilta julkaistiin David Crosbyn ja Graham Nashin taustavokalisoima High Out of Time. Kappaleessa There’s a Space Between Us harmoniavokalisoinnista vastasi James Taylor. High Out of Timea Cash Box kuvasi sieväksi balladiksi, joka on kuorrutettu Kingin odotustenmukaisilla, mutta aina jännittävillä melodiakoukuilla. Record Worldin arviossa samaista kappaletta kuvattiin ajattelemisen aihetta antavaksi ja liikkuvaksi tarinaksi, jonka ainoastaan sen työstänyt laulajatar voisi kertoa. Throoughbredin paras sijoitus Billboardin albumilistalla oli kolmantena ja albumi myi kultalevyyn oikeuttavan määrän. Kanadan RPM-albumilistalla Thoroughbred sijoittui parhaimmillaan yhdeksänneksi.

Tiistain tukeva:Vuonna 1970 perustettu ja useita hittejä saavuttanut soul ja R&B-yhtye

The Real Thing on 1970 luvulla perustettu brittiläinen soulyhtye, jonka tuotannosta kappale You to Me Are Everything menestyi kansainvälisesti ja nousi brittilistan kärkeen. The Real Thingin muihin brittihitteihin lukeutuvat Can’t Get Buy without You ja Can You Feel the Force? Paluuta valtavirran suosioon tuli merkitsemään vuonna 1986 työstetty Decade Remix You to Me Are Everythingistä. Levymyyntinsä osalta The Real Thing oli 1970-luvun aikana suosituin tummaihoinen rock/soul -yhtye Britanniassa. Musiikkilehti Mojon perustaja ja journalisti Paul Du Nouer antaa The Real Thingille Deaf School-yhtyeen kanssa kunnian Liverpoolin musiikillisen maineen palauttamisesta 1970-luvulla menestyksensä ansiosta. The Real Thingin perustivat vuonna 1970 Chris Amoo, Dave Smith, Kenny Davis ja Ray Lake. Yhtyeen progressiiviset, soulvaikutteiset tulkinnat aikakauden yhdysvaltalaisista hiteistä saivat osakseen siinä määrin huomiota, että yhtye varmisti itselleen levytyssopimuksen EMI:n kanssa. Mainitun levy-yhtiön julkaisemina vuosina 1972 ja 1973 ilmestyneet singlet, kuten Vicious Circle olivat varsin laadukkaita, mutta ne eivät menestyneet. Mitään mainitun aikakauden kappaleita The Real Thingin tuotannosta ei ole sisällytetty millekään yhtyeen kokoelma-albumeista. Yhtye jatkoi toimintaansa Kenny Davisin lähdöstä huolimatta. The Real Thing oli mukana tv:n kykykilpailussa Opportunity Knocks. Menestyksen alkua yhtyeelle tuli merkitsemään yhteistyö David Essexin ja Pye Recordsin kanssa. The Real Thing teki Essexin kanssa kansainvälisen kiertueen ja levytti hänen kanssaan suosittuja singlejä, joista ei kuitenkaan muodostunut todella suuria listahittejä. Chris Amoon veljen Eddien liityttyä The Real Thingin jäseneksi yhtye saavutti viiimein menestystä popsoulsinglellään You to Me Are Everything. Mainittu kappale nousi brittilistan kärkeen, Billboardin R&B-listalla sijalle 29. ja poplistalla sijalle 66. Single saavutti hopealevyn 250 000 kappaleen myynnillään. Sen seuraaja Can’t Get By without You ei saavuttanut Yhdysvalloissa listasijoitusta, mutta nousi yhtyeen kotimaassa kakkossijalle. The Real Thingin esikois- ja samalla nimikkoalbumi ilmestyi vuonna 1976. Mainitulle pitkäsoitolle sisältyivät molemmat yhtyeen siihenastiset singlemenestykset sekä kolmas hitti You’ll Never Know What You’re Missing, joka saavutti brittilistalla sijan 16. Vuonna 1977 ilmestyi seuraava albumi Four from Eight, vuonna 1978 pitkäsoitto Step into Our World, joka julkaistiin seuraavana vuonna uudelleen nimellä Can You Feel the Force? ja vuonna 1982 kokoelma-albumi 100 Minutes. The Real Thingin singleistä vuonna 1977 ilmestynyt Love’s Such a Wondeful Thing saavutti sijan 33. Vuoden 1978 singlehittejä olivat sijan 18. tavoittanut Whenever You Want My Love, sijalle 39. päätynyt Let’s Go Disco ja juuri top 40:än tavoittanut Rainin’ through My Sunshine. Can You Feel the Force nousi vuonna 1979 viidenneksi ja Boogie Down (Funky Now) saavutti sijan 33. Vuonna 1980 ilmestynyt She’s a Groovy Freak nousi sijalle 52., mutta ilmestyi muutamaa kuukautta liian myöhään ehtiäkseen  mukaan The Real Thingin ensimmäiselle ja K-Telin julkaisemalle kokoelma-albumille Greatest Hits. Vuonna 1982 The Real Thing ryhtyi jälleen yhteistyöhön David Essexin kanssa. Yhtye oli taustavokalisteina artistin kiertueella ja edellä mainittuna vuonna ilmestyneellä top 20-hitillä Me and My Girl (Nighclubbing), jonka Essex ja The Real Thing esittivät myös Top of the Popsissa. The Real Thin levy-yhtiöksi vaihtui RCA ja vuonna 1984 yhtye levytti Lynsey De Paulin ja Terry Brittenin heille varta vasten kirjoittaman sekä Nick Martinellin tuottaman kappaleen We Got Love (Real Thing), joka saavutti brittien discolistalla sijan 58. Mainittu biisi sisältyy The Real Thingin albumille Black Magic sekä vuonna 1984 Indonesiassa julkaistulle various artists-tyyppiselle mainitun vuoden suurimpia hittejä sisältävälle kokoelma-albumille. Vuonna 1986 listasijoituksen saavuttivat useiden The Real Thingin vanhojen hittien remix-versiot. You To Me Are Everythingin Decade Remixistä vastasivat DJ Froggy, Simon Harris ja KC ja se nousi brittilistalla viidenneksi 12:ksi viikoksi. Can’t Get By without Youn Second Decade Remix sijoittui ainoastaan yhtä sijaa alemmaksi ja sille kertyi 13 listaviikkoa. Can You Feel the Forcen vuoden 1986 Remix saavutti sijan 24., mutta The Real Thingin viimeinen vuonna 1986 julkaistu single Straight to the Heart joutui tyytymään listasijoitukseen 71. Yhtyeen originaalijäsenistä Kenny Davis menehtyi hukkumalla 44 vuoden ikäisenä. Heroiiniaddiktiosta kärsinyt Ray Lake päätyi itsemurhaan maaliskuun yhdeksäntenä 2000. Vuonna 2002 Daft Punkin Thomas Bangalter lyöttäytyi yhteen DJ Falconin kanssa nimellä Together. Kaksikon kappaleessa So Much Love to Give sämplättiin The Real Thingin kappaletta Love’s Such a Wonderful Thing. Togetherin kappaleesta tuli clubeissa siinä määrin suosittu, että seuraavien vuosien aikana samaa sämpläystä hyödynnettiin useissa muissa tanssikappaleissa. N-Trancen Kevin O’ Toole ja Dale Longworth levyttivät So Much Love to Givestä coverinsa Freeloadersin nimellä ja antoivat The Real Thingin lauluosuuksille krediitin toisin kuin aikaisemmin mainittu ranskalaisduo. AATW:n julkaisemana vuonna 2005 ilmestynyt single nousi brittilistalla yhdeksänneksi ja siitä muodostui samalla The Real Thingin kuudes ja samalla viimeinen top ten-hitti remixit mukaan luettuina ja lisäksi yleisesti viimeinen singlehitti. Eddie Aimoo edesmeni 23. helmikuuta 2018. Seuraavana vuonna The Real Thing oli mukana Simon Sheridanin ohjaamassa dokumentissa Everything-The Real Thing Story. Siinä käsiteltiin lisäksi Eddien varhaista doo wop-yhtyettä The Chants ja Chrisin yhtyeitä The Sophisticated Soul Brothers ja Vocal Perfection, joista viimeksi mainitun manageri Tony Hall nimesi The Real Thingiksi nähtyään Piccadilly Circusilla suuren virvoitusjuomamainoksen. Dokumentissa haastateltuihin artisteihin lukeutuivat David Essex, Billy Ocean, Five Star- yhtyeen Denise Pearson ja Imagination-yhtyeen Leee John sekä Kim Wilde. Eddie Amoo edesmeni dokumentin tuotantovaiheessa ja niinpä se päädyttiin julkaisemaan vasta kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Teatteriesitystensä jälkeen elokuva nähtiin BBC Fourilla elokuussa 2000.

Maanantain mainio:Pelle Miljoonan paluuta juurilleen merkinnyt 1980-luvun puolivälin albumi

Miljoonaliiga:Enkeltenkaupungissa

Lokakuussa 1985 Pyramidin julkaisemana ilmestynyt Enkeltenkaupungissa on Pelle Miljoonan useista kokoonpanoista ainoa Miljoonaliiga-yhtyeen julkaisema pitkäsoitto. Pellen itsensä lisäksi albumin työstämiseen osallistuivat hänen aisaparinsa vuosikymmenten ajalta, eli Tumppi Varonen, lähes Pellen luottokitaristista käynyt Stefan Piesnack sekä uutena kasvona aikaisemmin yhtyeessä Soundstorm Shock vaikuttanut ja sittemmin esimerkiksi maamme keskeisimmästä katurockryhmästä Smackistä, Balls-yhtyeestä ja myös Tumppi Varosen Problemsista muistettu basisti Jimi Sero. Tyylillisesti Enkeltenkaupungissa tuli merkitsemään Pellelle paluuta suoraviivaisempaan rockilmaisuun muutamien kokeilevampien albumien, eli Pelle Miljoona Oy:n joutsenlaulualbumin Radio Kebab, akustisvoittoisen pitkäsoiton Laulava idiootti sekä lyriikoiltaan onnistuneen ja musiikillisesti melko monipuolisen albumin Jos...jälkeen. Mainituista pitkäsoitoista kaksi viimeksi mainittua julkaistiin ainoastaan Pelle Miljoonan nimellä. Johnny on kadulla taas käynnistää Enkeltenkaupungissa- albumin viriilillä katurockauksella. Theresa ja Suuri hiljainen aika edustavat hienoisesti nyanssikkaampaa tuotantoa. Albumin kakkospuolen avaava Nuori, moderni (Konservatiivi) sisältää tietynlaisesta pelkistetystä ilmaisustaan huolimatta tartuntapintaa ja mainion kitarariffin. Albumin nimikappaleesta käyvä Enkeltenkaupunki yhdistää elämänmakuisen lyriikan ja melkoisen onnistuneen melodian. Pellen käsialaa edustavista kappaleista päätösraita Rakkauden säde huokuu otsikkonsa veroista optimismia. Tumppi Varonen värittää kokonaisuutta kolmella biisillään, joista  Ja mä menen, Hei, Baby ja Kuuno edustavat kaikki toimivaa kitararockia. Vaikka Enkeltenkaupungissa ei lukeudu Pellen tuotannon  arvostetuimpien albumien joukkoon, edustaa se artistin diskografiassa 80-luvun hiljaisempien vuosien jälkeen huomionarvoista ja osittain myös varsin onnistunutta paluuta suoraviivaisemman rockilmaisun pariin. Albumin cd-version bonuskappaleina ovat singlen Down ja out/Satelliittipoika molemmat biisit. Niistä paraatipuoli on  kruunautunut pieneksi klassikoksi.

 

Sunnuntain extra:Bob Marleyn ydintuotantoon lukeutuva ja useamman kerran levytetty kappale

 One Love on Bob Marleyn kirjoittama ja hänen yhtyeensä The Wailersin vuonna 1965 ensimmäiselle albumilleen Wailing Wailers ensiksi levyttämä skakappale. Mainittu kappale levytettiin uudelleen vuonna 1970 osaksi mainittuna vuonna ilmestynyttä medleytä All in One, joka sisälsi reggaeuusioversioita The Wailersin varhaisista skakappaleista. Se julkaistiin singleformaatissa ja lisksi kokoelma-albumilla African Herbsman. One Loven tunnetuimman version Bob Marley and the Wailers levytti vuonna 1977 ilmestyneelle albumilleen Exodus nimellä One Love/People Get Ready. Kyseinen Island Recordsin julkaisema versio antaa kirjoituskrediitin Marleyn lisäksi Curtis Mayfieldille, sillä kappaletta rikastetaan Mayfieldin käsialaa olevalla The Impressionsin kappaleella People Get Ready. Singleformaatissa One Love/People Get Ready julkaistiin vasta huhtikuun puolivälissä 1984, jolloin se promosi vielä tuossa vaiheessa julkaisuaan odottavaa Bob Marley and the Wailersin tuotannosta koostettua kokoelma-albumia Legend. Singlestä muodostui eräs Bob Marley and the Wailersin suosituimmista. Se nousi listakärkeen Uudessa Seelannissa,  oli Alankomaissa kolmantena, Belgiassa neljäntenä ja Irlannissa kuudentena. One Love/People Get Ready on sittemmin päässyt mukaan myös useille muille yhtyeen kokoelma-albumeille. Kappaleen originaaliversio ei kreditoi Mayfieldin kappaletta ja on nimeltään ainoastaan One Love. Vuonna 2007 One Loven vuonna 1965 nauhoitettu originaaliversio tuli valituksi Grammy Hall of Fameen.

Lauantain pitkä:Keskeinen New Orleans bluesin edustaja

 19. joulukuuta 1918 syntynyt ja 30. tammikuuta 1980 edesmennyt Henry Roeland Byrd, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Professor Longhair, oli yhdysvaltalainen pianisti ja solisti, jonka tyylisuuntana oli New Orleans blues. Hänen suosion kaudellaan on erotettavissa kaksi eri periodia; ensiksi varhaisen rhythm and bluesin kultakausi ja myöhemmin uudelleen herännyt kiinnostus traditionaaliseen jazziin. Viimeksi mainittuun vaikutti osaltaan keskeisesti New Orleans Jazz and Herigage Festival, jonka toiminta alkoi vuonna 1970. Longhairin pianonsoittotyyliä on kuvattu varsin tunnistettavaksi sen yhdistäessä elementtejä rumbasta, mambosta ja calypsosta. Teoksessaan Blues:From Robert Johnson to Robert Cray musiikkijournalisti Tony Russell mainitsee Longhairin olleen soitto- ja laulutyyliltään liian voimakkaasti tyypillisestä erottuva myydäkseen miljoonittain levyjä, toisin kuin Fats Domino tai Huey "Piano" Smith. Sitä vastoin hän oli isähahmona Allen Toussaintin ja Dr. Johnin kaltaisille muusikoille. Bogalusassa, Louisianassa syntynyt Byrd opetteli soittamaan ensiksi pianolla, josta puuttui muutamia koskettimia ja mainittu seikka vaikutti osaltaan keskeisesti hänen erottuvaan soittotyyliinsä. Byrd aloitti musiikkiuransa New Orleansissa vuonna 1948. Professor Longhair -nimen hänelle keksi Caldonia Clubin omistaja Mike Tessitore. Ensimmäiset levytyksensä Longhair teki vuonna 1949 Star Talent- levy-yhtiölle yhtyeen The Shuffling Hungarians jäsenenä. Neljän hänen käsialaansa olleen kappaleen joukossa oli varhainen versio sittemmin Longhairin tunnuskappaleeksi muodostuneesta Mardi Grass in New Orleansista. Kyseisten kappaleiden painos oli vielä niukka, mutta vielä samaisen vuoden aikana Longhair ehti levyttää menestyksekkäästi Mercury Recordsille. 1950-luvun aikana Longhair teki levytyksiä Atlantic Recordsille, Federal Recordsille ja paikallisille levy-yhtiöille. Kansainvälisesti Longhairin levytystuotannosta menestyi ainoastaan vuonna 1950 ilmestynyt ja nimellä Roy Byrd and His Blues Jumpers levytetty Bald Head. Lisäksi hän levytti suosikkeihinsa lukeutuneet kappaleet Tipitina ja Go to the Mardi Gras. Vaikka Longhairilta puuttui valkoisen yleisön crossover-suosio, hänellä oli keskeinen vaikutuksensa useisiin keskeisiin muusikoihin, kuten Allen Toussaintiin, Fats Dominoon sekä Dr. Johniin. Vuonna 1957 Longhair levytti kappaleen No Buts-No Maybes ja kahta vuotta myöhemmin uusioversion Go to the Mardi Grasista. Vuonna 1964 hän levytti ensimmäisen versionsa kappaleesta Big Chief  biisin säveltäjän Earl Kingin kanssa. Oltuaan välillä joitakin vuosia poissa musiikkibisneksestä Longhairin ura koki ansaitun renessanssin. Vuonna 1971 hänet kutsuttiin esiintymään New Orleans Jazz and Heritage-festivaalille ja kahta vuotta myöhemmin Newportin ja Monreuxin jazzfestivaaleille. Britanniassa nauhoitettua albumia London Concert seurannut ja  24. maaliskuuta 1975 nauhoitettu Live at the Queen Mary oli taltioitu manitulla laivalla Paul ja Linda McCartneyn järjestämässä yksityistilaisuudessa. 1980-luvulle ehdittäessä Longhairin albumeista Alligator Recordsille työstetty Crawfish Fiesta ja Atlantic Recordsin julkaisema New Orleans Piano olivat saatavilla ympäri Yhdysvaltoja. Vuonna 1974 Longhair esiintyi PBS:n sarjassa Soundstage Dr. Johnin, Earl Kingin ja The Metersin kanssa. Vuonna 1980 hän esiintyi Tuts Washingtonin ja Allen Toussaintin kanssa elokuvadokumentissa Piano Players Rarely Ever Play Together, jonka tuotannosta ja ohjauksesta vastasi Stevenson Palfi. Mainittu dokumentti nähtiin tv:ssä varmuudella ainoastaan vuonna 1982. Kyseinen dokkari sekä Longhairin pitkä haastattelu, joka oli taltioitu ainoastaan kahta päivää ennen hänen äkillistä edesmenoaan, sisältyivät vuonna 2018 ilmestyneeseen projektiin Fessed Up. Longhair menehtyi sydänkohtaukseen dokumentin kuvausten ollessa vielä kesken. Livekonsertin olisi nimittäin pitänyt olla dokumentin kliimaksi. Siihen sisällytettiin lisäksi aineistoa hänen hautajaisistaan. Longhair on haudattu Mount Olivetin hautausmaalle New Orleansissa. Professor Longhairin managerina hänen myöhäisemmän suosionsa aikoina vaikutti Allison Miner, jonka omistautuminen Professor Longhairille antoi jazztuottaja George Weinin mukaan tälle hänen elämänsä parhaat vuodet.