Torstain terävä:Erään kotimaisen progressiivisen rockin keskeisimmän edustajan varhaiskausi

 Tasavallan Presidentti oli vuonna 1969 toimintansa aloittanut kotimainen rockyhtye. Sen perustajajäsenet olivat kitaristi Jukka Tolonen ja rumpali Vesa Aaltonen. Pressan originaalin lineupin täydensivät aikaisemmin Mosaic-yhtyeessä ja hetken aikaa myös Blues Sectionissa vaikuttanut, 16. marraskuuta 2024 78 vuoden ikäisenä edesmennyt brittiläinen solisti Frank Robson, niin ikään aikaisemmin Blues Sectionissa soittanut basisti Måns Groundstoem sekä saksofonisti-huilisti Juhani Aaltonen. Ohjelmatoimisto ER Soundin myymänä Tasavallan Presidentti pääsi esiintymään tanssilavoille ja kouluille. Levytyssopimuksensa yhtye solmi Love Recordsin kanssa. Esikoisalbuminsa Tasavallan Presidentti nauhoitti lokakuussa 1969 ja ensimmäinen yhtyeen nimeä kantava pitkäsoitto ilmestyi samaisen vuoden joulukuussa. Tasavallan Presidentin varhaistuotantoa voisi kuvailla rhythm and bluesista vaikutteita ammantaneeksi popiksi. Samoihin aikoihin yhtyeen esikoisalbumin kanssa julkaistiin single Time Alone with You/Obsolete Machine, jonka b-puoli on mukana myös pitkäsoitolla. Tasavallan Presidentin esikoisalbumin tunnetuinta tuotantoa edustaa sofistikoitunut balladikappale I Love You Teddy Bear ja revittelevämmästä tuotannosta biisi Driving Through. Tasavallan Presidentti soitti taustat Pekka Strengin vuonna 1970 ilmestyneellä esikoisalbumilla Magneettimiehen kuolema. Mainitun vuoden keväällä yhtye levytti toisen singlensä Solitary/Deep Thinker. Tasavallan Presidentti lukeutui myös samaisen vuoden elokuussa järjestetyn ensimmäisen Ruisrockin esiintyjäkaartiin.  Ranskalaisen Barclay-yhtiön edustaja Bob Azzam kiinnostui Tasavallan Presidentistä kuultuaan yhtyeen livekeikan Helsingissä N-clubilla. Azzamin kautta Pressa solmi levytyssopimuksen Ruotsin EMI:n kanssa. Mainitulle yhtiölle yhtye nauhoitti niin ikään nimeään kantaneen kakkosalbuminsa elokuussa 1970 tukholmalaisessa Metronome-studiossa. Pressan kakkospitkäsoitto sisältää sekä progressiivisempaa että helpommin omaksuttavaa tuotantoa. Mainittu albumi jäi lähes tyystin vaille promootiota ja myi melko niukasti. Pressan kakkosalbumin tuotannosta nostettakoon esiin yhtyeen jäsenten yhteistyötä edustava pitkä ja itämaisvaikutteinen Sinking. Azzam menetti yhtyeeseen kohdistamansa kiinnostuksen, mutta hänen kauttaan Tasavallan Presidentti oli päässyt EMA Telstar-ohjelmatoimiston yhtyeeksi ja teki vuoden 1971 Ruisrock-esiintymisensä jälkeen onnistuneen kiertueen Ruotsissa. Vuoden 1972 alussa EMA Telstar järjesti Pressalle levytyssopimuksen Sonet-yhtiölle. Robson sai lähteä yhtyeestä mainitun vuoden maaliskuussa. Hänen treenimotivaatiossaan oli parantamisen varaa ja kokeellisemman tyylin vastapainoksi Robson olisi halunnut esittää covereita esimerkiksi Stevie Winwoodin ja John Mayall's Bluesbreakersin  ohjelmistosta.

Keskiviikon klassikko:Eräs brittiläisen pubrockin todellisista suunnannäyttäjistä

 Graham Parker & The Rumour:Howlin Wind

Kriitikoiden keskuudessa varsin arvostettu rockyhtye Graham Parker & The Rumour julkaisi vuonna 1976 esikoispitkäsoittonsa Howlin Wind. The Rumourin muusikot olivat aikaisemmin tulleet tutuiksi pubrockin parista; esimerkiksi kitaristi Brinsley Swartz ja kosketinsoittaja Bob Andrews olivat soittaneet edellisen mukaan nimetyssä yhtyeessä. Graham Parker & The Rumourin musiikki oli varsin monipuolinen mikstuura rockia, rhythm and bluesia, reggaeta ja folkia. Parkerin lyriikat olivat tiedostavia ja laulutyyli varsin omistautunutta. Parkerin ja The Rumourin musiikilla oli oma keskeinen vaikutuksensa brittiläiseen orastavaan punkrockiin ja yhtyeen esikoisalbumi toimi osaltaan eräänlaisena suunnannäyttäjänä. Parin vuoden kuluessa Howlin Windistä esikoisalbuminsa julkaisivat esimerkiksi Elvis Costello & The Attractions sekä Joe Jackson. Monista Graham Parker & The Rumourin esikoislevyn kappaleista muodostui standardeja yhtyeen keikkaohjelmistoon. Niistä ehkäpä tunnetuin oli reggaevaikutteinen Don't Ask Me Questions. Back to Schooldays - kappaleen teksti loi Parkerille lehdistön keskuudessa vuosien ajaksi vihaisen nuoren imagon. Siinä Parker kritisoi koulutussysteemiä, joka lupasi enemmän kuin pystyi tarjoamaan. Pitkäsoiton kappaleista iäkkäintä osastoa edustaa Between You and Me, josta Parker oli muutaman muun kappaleen tavoin nauhoittanut demoversion Dave Robinsonia varten. Robinson perusti myöhemmin uuden aallon artisteille varsin keskeisen levy-yhtiön Stiff Recordsin. Kyseisiä demoja lähetettiin levy-yhtiöihin ja ne saivat osakseen myös radiosoittoa. Howlin Windin julkaisijana oli yhtyeen kotimaassa Englannissa Vertigo ja Yhdysvalloissa Mercury Records. Albumin tuotannosta vastasi Parkerin ja The Rumourin edustaman tyylisuunnan parissa suorastaan mestarillinen Nick Lowe. Village Voicen kriitikkoäänestyksessä vuoden 1976 parhaista albumeista Howlin Wind sijoittui neljänneksi. Graham Parker & The Rumourin kakkospitkäsoitto Heat Treatment menestyi samaisella listalla vielä paremmin; sen sijoitus oli toisena. Howlin Windin vuonna 2001 ilmestynyt uusintajulkaisu sisältää yhden bonuskappaleen.

Tiistain tukeva:Crazy Horsen varhainen kitaristi ja Neil Youngin musiikillinen yhteistyökumppani

 Kahdeksas toukokuuta 1943 syntynyt ja 18. marraskuuta 1972 edesmennyt Danny Whitten oli yhdysvaltalaiskitaristi, joka muistetaan jäsenyydestään Neil Youngin yhtyeessä Crazy Horse sekä kirjoittamastaan kappaleesta I Don't Wanna Talk About It, josta hiteiksi muodostuneet levytyksensä työstivät Rod Stewart sekä Everything But the Girl. Columbuksessa, Georgiassa syntyneen Whittenin vanhemmat erosivat hänen ollessaan nuori. Siskonsa Brendan kanssa Danny asui äitinsä luona. Tämä teki pitkiä päiviä tarjoilijana. Äiti meni uudelleen naimisiin Dannyn ollessa yhdeksänvuotias ja perhe muutti Cantoniin, Ohioon. Billy Talbotin, Ralph Molinan ja Benjamin Roccon kanssa Whitten liittyi doo wop-yhtyeeseen Danny and the Memories. Nauhoitettuaan harvinaisen singlen Can't Help Loving That Girl of Mine yhtyeen jäsenet muuttivat San Franciscoon, missä he vaikuttivat psykedeelistä folkrockia edustaneessa yhtyeessä The Psyrcle. Mainitussa bändissä Whitten soitti kitaraa, Molina rumpuja ja Talbot bassoa sekä pianoa. Vuoteen 1967 mennessä veljekset George ja Leon Whitsel täydensivät yhtyeen kokoonpanon kitaristin ja solistin tehtävissä ja viulistiksi liittyi Bobby Notkoff. Yhtyeen nimeksi vaihtui The Rockets, se solmi levytyssopimuksen itsenäisen White Whale Recordsin kanssa. Yhtyeen nimeä kantanut ja vähälle huomiolle jäänyt albumi ilmestyi vuonna 1968. Buffalo Springfieldistä eronnut ja yhden sooloalbumin julkaissut biisintekijä Neil Young jammaili The Rocketsin kanssa ja ilmaisi kiinnostuksensa työstää nauhoituksia Whittenin, Molinan ja Talbotin kanssa. Kolmikko suostui sillä ehdolla, että saisi silti jatkaa työskentelyään myös The Rocketsin riveissä. Young myöntyi, mutta laati treenausaikataulun, joka teki The Rocketsin toiminnasta mahdotonta. Taustayhtyeelleen Young antoi ensiksi nimen War Babies, mutta se tultiin tuntemaan nimellä Crazy Horse. Nauhoitukset johtivat Youngin toiseen albumiin Everybody Knows This Is Nowhere, joka julkaistiin nimellä Neil Young with Crazy Horse. Mainitulla pitkäsoitolla Whitten vaikutti toisena kitaristeista ja solisteista. Avauskappaleessa Cinnamon Girl hän jakoi lauluosuudet Youngin kanssa ja soolokitaraosuudet biiseissä Down by the River ja Cowgirl in the Sand. Mainituilla kappaleilla tuli olemaan oma keskeinen vaikutuksensa 90-luvun alun grungeliikkeeseen ja ne ovat jääneet vuosikymmeniksi Youngin keikkaohjelmistoon. Kvintetiksi laajentunut Crazy Horse julkaisi alkuvuodesta 1971 ainoaksi jääneen albuminsa, jonka merkkiteoksia ovat Whittenin käsialaa oleva ja sittemmin ahkerasti versioitu I Don't Wanna Talk About It sekä myös Youngin albumille Tonight's the Night päätynyt, hänen ja Whittenin yhteistyötä edustava (Come on Baby Let's Go) Downtown. Huumeet tuhosivat Whittenin elämän. Molina ja Talbot käyttivät hänen tilallaan sijaiskitaristeja kahdella Crazy Horsen vuoden 1972 aikana ilmestyneellä albumilla. Mainitun vuoden huhtikuussa Whittenin olisi ollut tarkoitus osallistua Youngin Harvest-albuminsa tiimoilta tekemälle kiertueelle The Stray Gatorsin jäsenenä. Young antoi Whittenille fudut 18. marraskuuta 1972, mutta myös matkalipun Los Angelesiin. Whitten menehtyi myöhemmin samaisena iltana metakvalonin yliannostukseen. Vuosia myöhemmin Young kertoi elämäkerturi Jimmy McDonoughille olleensa vastuussa Whittenin kuolemasta. Kesti vuosia ennen kuin Young lakkasi syyttämästä itseään. Whitten oli hänen mukaansa varsin lahjakas ja hänellä olisi ollut musiikillisesti paljon annettavaa.

Maanantain mainio:Keskeisen heavyrockin peruskiviä muuranneen yhdysvaltalaisyhtyeen esikoisalbumi

 Vanilla Fudge:Vanilla Fudge

Elokuussa 1967 Yhdysvalloissa Atcon ja Britanniassa Polydorin julkaisemana ilmestynyt Vanilla Fudge on samannimisen yhdysvaltalaisen psykedeelistä rockia edustavan yhtyeen esikoisalbumi. Mainittu pitkäsoitto koostuu ensisijaisesti hidastetuista coverkappaleista. Mainitunlaiseen käsittelyyn ovat päätyneet The Beatlesin Ticket to Ride ja Eleanor Rigby, joista ensiksi mainittu on albumin avaus- ja jälkimmäinen päätöskappale, Sonnyn ja Cherin Bang Bang, Curtis Mayfield and the Impressionsin People Get Ready, varsin onnistunut sovitus The Zombiesin esikoishitistä She's Not There, Ivy Sandsin balladikappale Take Me for a Little While ja tunnetuimpana The Supremesin You Keep Me Hanging On, jonka lyhennetystä singleversiosta muodostui nelivitosten osalta Vanilla Fudgen suurin menestys. Lisäksi mukana on lyhyt kolmiosainen, yhtyeen omista sävellyksistä koostuva Illusions of My Childhood. Yhdysvalloissa Vanilla Fudgen esikoisalbumista muodostui yhtyeen tuotannon suosituin. Billboardin listalla se nousi parhaimmillaan kuudenneksi ja oli myös Suomessa ainoastaan kahta sijaa alempana marraskuussa 1967. AllMusiciin albumista laatimassaan retrospektiivisessä arviossa Paul Collins antoi Vanilla Fudgen esikoispitkäsoitolle neljä tähteä viidestä mahdollisesta. Hän kehui pitkäsoiton kappalevalintoja ja totesi suurimman osan albumin biiseistä sisältävän samantyyppisen rakenteen, eli lämmittelyjamin, keskiosassaan voimakkaita Hammond-urkuja ja lauluharmonioita ja jälleen loppujamin. Silti jokainen albumin kappaleista käy aikamatkasta yhdysvaltalaiseen psykedeliaan.

Sunnuntain extra:Keskeisen brittiprogen edustajan vuoden 1977 tupla-albumi

 Emerson Lake & Palmer:Works Volume 1

25. maaliskuuta 1977 Atlantic Recordsin julkaisemana ilmestynyt Works Volume I on brittiläisen progressiivisen rockin keskeisimpiin edustajiin lukeutuvan Emerson Lake & Palmerin viides albumi ja lisäksi kyseessä on tupla. Tehtyään maailmankiertueen vuonna 1973 ilmestyneen albuminsa Brain Salad Surgery tiimoilta yhtye piti taukoa ennen kuin se kokosi rivinsä vuonna 1976 nauhoittaakseen uuden albuminsa. Yhtyeen jäsenet olivat veropakolaisia ja Works Volume 1:n nauhoitukset tapahtuivat Lontoon lisäksi Montreuxissa, Sveitsissä ja Pariisissa, Ranskassa. Works Volume I koostuu kolmesta levypuoliskosta, joista kukin sisältää jokaisen yhtyeen kolmesta jäsenestä itsenäisesti kirjoittamaa ja sovittamaa tuotantoa neljännen levypuoliskon koostuessa yhteisesti esitetyistä kappaleista. Keith Emerson kirjoitti ensimmäisen pianokonserttonsa, Greg Lake useita kappaleita tekstintekijä Peter Sinfieldin kanssa ja Carl Palmer tyylillisesti toisistaan voimakkaastikin eronneita kappaleita. Britannian albumilistalla Works Volume 1 saavutti yhdeksännen sijan ja oli Billboardilla parhaimmillaan sijalla 12. Albumi saavutti kultalevyn molemmissa maissa, mikä merkitsi Yhdysvalloissa  puolta miljoonaa myytyä albumia. Kolmikon yhteislevytyksiin tuplakolla lukeutuva Fanfare for the Common Man oli Keith Emersonin adaptaatio Aaron Coplandin vuoden 1942 tuotantoa edustavasta sävellyksestä. Se julkaistiin singleformaatissa toukokuussa 1977 ja kohosi brittilistalla kakkossijalle ollen Britanniassa Emerson Lake & Palmerin suurin singlemenestys. Muuta vuonna 1976 nauhoitettua tuotantoa sekä aikaisemmista nauhoituksista kotoisin olleita biisejä julkaistiin marraskuussa 1977 ilmestyneellä albumilla Works Volume 2. Molempien albumien tiimoilta Emerson Lake & Palmer teki vuosiin 1977-1978 ajoittuneen kiertueen. Joissakin sen varhaisissa konserteissa bändi esiintyi orkesterin kanssa.

Lauantain pitkä:Tyypillisestä erottuva yhdysvaltalainen top teniin kohonnut yhtye

 Primus on El Sobrantessa, Kaliforniassa vuonna 1984 perustettu rockyhtye. Sen tämänhetkisen kokoonpanon muodostavat basisti/solisti Les Claypool, kitaristi Larry "Ler" LaLonde ja rumpali Tim "Herb" Alexander. Primuksen originaalijäseniä olivat Claypool ja kitaristi Todd Huth. Rumpali Jay Lane täydensi myöhemmin yhtyeen lineupin. Kaksi viimeksi mainittua jättivät Primuksen vuoden 1989 aikana ja heidän paikkansa ottivat LaLonde ja Alexander. Claypoolin yhtiö Prawn Song julkaisi Primukselta ensiksi omakustanteisesti livealbumin Suck on This, jonka uudelleenjulkaisusta vastasi vuotta myöhemmin Caroline Records. Vuoden 1990 aikana Caroline julkaisi lisäksi Primuksen ensimmäisen studioalbumin Frizzle Fry. Mainittu pitkäsoitto vastaanotti myönteisiä arvioita ja Primus herätti kiinnostusta myös suurten levy-yhtiöiden taholta. Yhtyeen debyytti suuremmalle levy-yhtiölle oli vuonna 1991 Interscope Recordsin julkaisemana ilmestynyt Sailing the Seas of Cheese. Mainitulta albumilta poimittiin singlemenestys Jerry Was a Race Car Driver ja itse pitkäsoitto saavutti platinalevyn vuosikymmen julkaisunsa jälkeen. Primus jatkoi listamenestystään vuosina 1993 ja 1995 ilmestyneillä albumeillaan Pork Soda ja Tales from the Punchbowl, jotka molemmat nousivat Billboardin listalla top teniin. Ensiksi mainitulta poimittu Big Mud nousi Billboardin rocklistalla top teniin ja jälkimmäiseltä löytyvä Wynona's Big Brown Beaver menestyi yhtyeen singleistä ainoana Yhdysvaltojen ulkopuolella. Alexander jätti yhtyeen vuonna 1996. Hänen paikkansa otti Bryan "Brain" Mantia, jonka kanssa Primus työsti vuosina 1997 ja 1999 ilmestyneet pitkäsoittonsa Brown Album ja Antipop, vuonna 1998 julkaistun ep:n Rhinoplasty sekä tunnusmusiikin tv-sarjaan Southpark. Yhtye siirtyi tauolle vuonna 2000, mutta teki paluun kolme vuotta myöhemmin lineupilla, jossa Alexander oli mukana. Primus julkaisi ep:n/dvd:n Animals Should Not Try to Act Like People ja jatkoi ajoittaista konsertointiaan koko 2000-luvun ajan, kunnes Alexander jätti yhtyeen jälleen vuonna 2010. Lane teki paluun yhtyeen riveihin ja oli mukana Primuksen seitsemännellä ja vuonna 2011 ilmestyneellä albumilla Green Naugahyde. Kyseessä oli lisäksi yhtyeen ensimmäinen uutta tuotantoa sisältävä albumi 12 vuoteen. Lanen jätettyä yhtyeen vuonna 2013 Alexander teki jälleen paluun Primuksen riveihin. Hänen kanssaan yhtye on työstänyt tuoreimmat pitkäsoittonsa  Primus & the Chocolate Factory with the Fungi Ensemble (2014) ja The Desaturating Seven (2017). Vuonna 2022 Primukselta ilmestyi ep Conspiranoid. Claypoolin biisinkirjoituksessa basso on keskeisessä roolissa ja Primuksen musiikki on hankalasti kategorioitavissa. Siihen sisältyy elementtejä progesta, metallista, funkista ja psykedeelisestä musiikista. Primukseen on viitattu termillä funk metal, jota yhtye ei itse tunnusta.  Robert Christgaun mukaan Primus on todennäköisesti kummallisin top teniin noussut yhtye, ja mainittu seikka on bändille hyväksi.

Perjantain pohjat:Keskeisen laulajattaren esikoisalbumi

 Minnie Riperton:Come to My Garden

23. syyskuuta 1970 GRT Recordsin julkaisemana ilmestynyt Come to My Garden on yhdysvaltalaislaulajatar Minnie Ripertonin esikoisalbumi, jonka tuotannosta, sovituksista ja orkesteroinnista vastasi Charles Stepney. Ripertonin menestyttyä albumillaan Perfect Angel ja etenkin  mainitulta pitkäsoitolta pomitulla singlellään Lovin' You Janus -levy-yhtiö julkaisi Come to My Gardenin uudelleen vuonna 1974. Albumista julkaistu ensimmäinen cd-versio ilmestyi vuonna 1990 ja sittemmin Come to My Garden on ollut saatavilla myös digitaalisesti. Billboardin 200 -listalla albumi joutui tyytymään sijaan 160. Ramsey Lewis esitteli Minnie Ripertonin sooloartistina Chicagon kuuluisassa London Housessa. Albumin tuottajan Charles Stepneyn säestämänä Ripperton esitti Come to My Gardenilta useita kappaleita. Vaikka pitkäsoiton kaupallinen menestys jäi siis suhteellisen vaatimattomaksi, kriitikot ovat kohottaneet Come to My Gardenin mestariteokseksi. Albumin tunnetuinta tuotantoa edustanee singlebiisi Les Fleurs, joka saavutti sijan 34. sekä Billboardilla että Britanniassa. Rippertonin soolouraa edeltäneen yhtyeen Rotary Connectionin ajoittainen raskassoundisuus loistaa albumilla poissaolollaan. Stepneyn ja Rippertonin aviomiehen Richard Rudolphin käsialaa olevat kappaleet edustavat ensisijaisesti balladituotantoa.