Tiistain tukeva:80-luvun alussa perustettu ja paluun tehnyt sekä covereita että omaa tuotantoaan esittävä brittiyhtye

 Doctor and The Medics on brittiläinen, vuonna 1981 Lontoossa perustettu glamrockyhtye. Suosituimmillaan se oli 80-luvun puolivälin tienoilla, jolloin yhtyeen versio Norman Greenbaumin kappaleesta Spirit in the Sky nousi brittilistan kärkeen. Nykyisin yhtye esiintyy muuttuneella lineupilla. Doctor and the Medics loi maineensa eräänlaisena tribuuttiyhtyeenä muille artisteille ja yhtyeille, mutta sittemmin bändin keikkasettiin on sisältynyt myös omaa tuotantoa. Musiikilllisesti yhtye edustaa uuspsykedeliaa, glam rockia, uutta aaltoa ja poprockia. Knotty Ashissa, Liverpoolissa seitsemäs heinäkuuta 1961 syntynyt solisti, myös Lontoossa dj:nä vaikuttanut Clive Jackson perusti yhtyeen vuonna 1981 kitaristi Steve McGuiren, rumpali Steve Richien, basisti Richard Searlen ja taustalaulajattarina ja tanssijoina vaikuttaneen The Anadin Brothersin kanssa. Doctor and the Medicsin ulkoiseen lookiin vaikuttivat 60-luvun psykedelia ja seuraavalta vuosikymmeneltä Kiss. Whaam Records julkaisi vuonna 1982 Doctor and the Medicsin ensimmäisen singlen The Druids Are Here. Seuraavan kerran yhtyeeltä ilmestyi levytystuotantoa vasta kolme vuotta myöhemmin, mutta Alice in Wonderlandissa, soholaisessa clubissa livenä nauhoitettua neljästä kappaleesta koostunutta ep:tä oli hankittavissa yhtyeeltä itseltään. The Anadin Brothersin nimellä tunnettuja taustalaulajattaria oli alun perin kolme, mutta heidän määränsä kapeni Wendi Westiin ja Colette Applebyhin. Vuonna 1985 Doctor and the Medics solmi levytyssopimuksen IRS Recordsin kanssa ja julkaisi viidestä kappaleesta koostuneen 12-tuumaisen ep:n Happy but Twisted, joka  sisälsi muun muassa coverin Hawkwindin kappaleesta Silver Machine. Se nousi kakkossijalle indie-listoilla. Doctor and the Medicsin seuraava levytys oli XTC-yhtyeen Andy Partridgen tuottama The Miracle of the Age. Näihin aikoihin yhtye taltioi Limehousessa, Lontoossa tv:tä varten konsertin, jossa yhtyeen peruslineupia täydensi koskettimissa ja kakkoskitarassa The Damned-yhtyeen Roman Jugg. Vuonna 1986 ilmestyneestä versiosta Norman Greenbaumin Spirit in the Skysta muodostui kansainvälinen hitti, joka nousi Britanniassa listakärkeen. Seuraavista singleistä Burn saavutti sijan 29. ja Abba-cover Waterloo, jossa saksofonissa, taustalaulussa ja myös musiikkivideossa oli mukana Roy Wood, sijan 45. Vuonna 1996 yhtye julkaisi omalla levy-yhtiöllään Mad Manilla viimeisen studioalbuminsa Instant Heaven. 2000-luvun alussa muotoutui Doctor and the Medicsin uusi kokoonpano, joka esiintyi retrohenkisissä brittiläisissä tv-show:issa, kuten iTV:n Hit Me Baby One More Time ja Top of the Popsin jouluspeciaalissa, jossa juhlistettiin  brittien singlelistaa 50 vuoden ajalta. Kesäkuussa 2006 yhtye esiintyi Channel 4:n ohjelmassa Bring Back One Hit Wonders. Samoihin aikoihin Doctor and the Medicsiltä ilmestyi ep Timewarped. Yhtye on jatkanut live-esiintymisiään. Richard Searle jätti yhtyeen vuonna 1990 pian Wom Richien lähdön jälkeen. Searlen paikan otti Gareth Thomas. Searle muodosti acid-jazz-yhtyeen Corduroy aikaisemmin Sire Recordsille levyttäneen Boys Wonderin entisten jäsenten kanssa. The Medicsin jätettyään rumpali Richien yhtyeitä ovat olleet  Last of the Teenage Idols, Stiv Bators, B-Bang Cider, The Boys, Wet Dog  ja viimeksi Die Toten Hosen. Solisti Clive Jackson on Doctor and the Medicsin nykyisen kokoonpanon ainoa originaalijäsen.

Maanantain mainio:The Allman Brothers Bandin viimeinen henkiin jäänyt jäsen

 Kahdeksas heinäkuuta 1944 syntynyt John Lee Johnson, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Jaimie Johanson, on yhdysvaltalainen rumpali ja perkussionisti, joka identifioituu ensisijaisesti erääksi The Allman Brothers Bandin perustajajäsenistä. Dickey Bettsin edesmentyä 18. huhtikuuta 2024 Johanson on yhtyeen viimeinen henkiin jäänyt jäsen. 1960-luvun alusta mainitun vuosikymmenen puoliväliin hän soitti useiden keskeisten soulartistien, kuten Otis Reddingin sekä Sam and Daven taustalla sekä levyillä että konserteissa. Levytystensä ja keikkailunsa kautta Johnson tutustui tuleviin The Allman Brothers Bandin jäseniin. Vaikka identifioituikin southern rockiin, yhtyeen musiikillinen ilmaisu oli varsin monipuolista sisältäen elementtejä R&B:stä, bluesista, jazzista, countrysta ja rockista. The Allman Brothers Band on eräs harvoista kokoonpanossaan kaksi rumpalia (Johansonin lisäksi Butch Trucks) sisältävistä yhtyeistä. Originaalibasisti Berry Oakleyn edesmentyä moottoripyöräonnettomuudessa syksyllä 1972 Johanson järjesti hänen tilalleen Lamar Williamsin. Johansonin pitäessä 1970-luvun lopussa taukoa The Allman Brothers Bandista hän perusti niin ikään samaisen yhtyeen jäsenistöön lukeutuneiden Williamsin ja kosketinsoittaja Chuck Leavelin kanssa yhtyeen Sea Level. Johanson liittyi The Allman Brothers Bandiin jälleen vuonna 1979, mutta erosi jo seuraavana vuonna selkävaivojensa vuoksi. 1980-luvun aikana hän soitti ensisijaisesti Georgian alueella vaikuttaneissa yhtyeissä. Johanson vaikutti The Allman Brothers Bandissa jälleen vuodesta 1989 eteenpäin. Tässä vaiheessa yhtye muuttui tyylillisesti southern rockista selkeämmin jamittelurockin suuntaan. Samalla The Allman Brothers Bandin lineupia täydensi kolmas rumpali/perkussionisti  Marc Quiñones.  Yhtye jatkoi aktiivista toimintaansa vuoteen 2014 saakka. Tuosta eteenpäin Johanson on johtanut omaa jazzorientoitunutta yhtyettään  Jaimoe's Jasssz Band. The Allman Brothers Bandin jäsenistön kanssa hän on soittanut yksittäisiä konsertteja ja ollut mukana erilaisissa sivuprojekteissa. The Allman Brothers Bandin jäsenenä Jaimoe Johanson pääsi Rock and Roll Hall of Fameen 1990-luvun puolivälissä.

Sunnuntain extra:Ian Dury & The Blockheadsin 80-luvun tuotannon käynnistänyt albumi

 Ian Dury & The Blockheads:Laughter

28. marraskuuta 1980 Stiff Recordsin julkaisemana ilmestynyt Laughter on Ian Dury & The Blockheadsin kolmas studioalbumi. Samalla se oli Duryn viimeinen The Blockheadsin kanssa työstämä albumi ennen vuonna 1998 ilmestynyttä pitkäsoittoa Mr Love Pants. Vuonna 1991 oli tosin ilmestynyt livelevy Warts n' Audience. The Blockheads oli kokenut merkittävän miehistönvaihdoksen edellisen albuminsa Do It Yourself jälkeen. Ensisijaisesti koskettimia soittanut ja myös biisintekoon osallistunut Chaz Jankel oli jättänyt yhtyeen ennen stressaavaa kiertuetta. Hänen paikkansa otti aikaisemmin Dr. Feelgoodissa kitaroinut ja paremmin nimellä Wilko Johnson tunnettu John Wilkinson. Hän oli jo päättänyt jättää musiikkibisneksen, mutta sai vanhoilta pubrockympyröistä tutuilta ystäviltään Davey Paynelta ja Duryltä pyynnön liittyä The Blockheadsiin. Yhtyeen uuden lineupin ensimmäinen levytys oli ennen Laughter-pitkäsoittoa ilmestynyt ja brittilistalla sijalle 22. yltänyt single Be Straight. Treenit albumia varten käynnistyivät alkuvuodesta 1980 Milner Soundilla Fulhamissa kosketinsoittaja Mick Gallagherin palattua The Clashin kanssa Yhdysvalloissa tekemältään kiertueelta. Useista ongelmista kärsinyt Dury huolehti treeneistä, joissa syntyivät pohjat uudelle albumille. Hän toi Johnsonin mukaan yhtyeeseen informoimatta sen muita jäseniä. Albumia edelsi vielä singleformaatissa sen avauskappale Suepersman's Big Sister, jonka otsikko oli tarkoituksellisesti kirjoitettu väärin pyrkimyksenä välttää coyprightongelmat DC Comicsin kanssa. Seiskatuumaisen kakkosbiisinä oli Laughter-pitkäsoitolta löytymätön You'll See Glimpses ja 12-tuumaisella toisena kappaleena oli albumin päätösraita Fucking Ada. Laughter-albumi sai kriitikoiden keskuudessa ristiriitaisen vastaanoton eikä ollut myyntimenestys. Sitä vastoin albumin tiimoilta tehty kiertue Soft as Baby's Bottom oli loppuunmyyty. Stiffin ja Duryn välinen sopimus purettiin ja hän solmi lyhytaikaisen soolodiilin Polydor Recordsin kanssa. Edsel julkaisi myöhemmin Laughterista tuplacd-version. Perusalbumin jälkeen sen ensimmäisen cd:n bonuksina oli kolme singlekappaletta ja kakkoslevyllä albumin kappaleiden outtakeseja sekä The Blockheadsin demoinstrumentaalikappaleita yhteensä 16 kappaleen verran.

Lauantain pitkä:Vuonna 1979 perustettu ja paluun tehnyt brittiläinen uuden aallon yhtye

 A Flock of Seagulls on vuonna 1979 Liverpoolissa perustettu brittiläinen uuden aallon yhtye. Sen tunnetuimman kokoonpanon muodostivat Mike Score, Ali Score, Frank Maudsley ja Paul Reynolds. A Flock of Seagullsin suosion huippuvaihe ajoittui 1980-luvun alkuvuosiin. Yhtyeen suurimpiin hitteihin lukeutuvat vuonna 1982 ilmestyneet singlet I Ran (So Far Away), Space Age Love Song ja Wishing (I Had a Photograph of You) sekä vuonna 1984 ilmestynyt The More You Live, The More You Love. I Ran (So Far Awaysta) työstetty musiikkivideo saavutti rotaatiota MTV:llä toisen britti-invaasion aikaan. Vuonna 2018 A Flock of Seagullsin originaali lineup kokosi rivinsä ja nauhoitti albumin Ascension Prague Philharmonic Orchestran kanssa. Vuonna 2021 yhtye työsti albumin String Theory samaisen orkesterin kanssa. A Flock of Seagullsin perustajajäseniin lukeutuivat Mike ja Ali Score sekä Frank Maudsley. Mike vastasi syntetisaattorista, Frank bassosta ja Ali rummuista. Kuudesta kitaristikokelaasta valituksi tuli Willie Woo. Tämä toi mukanaan Mark Edmondsonin, joka otti Alin paikan yhtyeen rumpalina. Mark Edmondson lähti ja Ali teki paluun yhtyeeseen. Pian tämän jälkeen Woo lähti ja hänen paikkansa otti Paul Reynolds, joka oli Mark Edmondsonin 17-vuotias ystävä. Alun perin yhtyeellä ei ollut leadvokalistia. Mike oli kappaleiden säveltäjä ja niinpä hän lauloi kappaleet näyttääkseen, miltä niiden tulisi hänen mielestään kuulostaa. Frank ehdotti Mikea yhtyeen solistiksi. Tämä oli aluksi vastahakoinen tehtävään, mutta suostui lopulta ottamaan pestin vastaan. A Flock of Seagulls aloitti keikkailunsa paikallisissa clubeissa ja solmi lopulta levytyssopimuksensa Jive Recordsin kanssa. Yhtyeen ensimmäinen single, Talking, oli Bill Nelsonin tuottama ja siitä muodostui Britanniassa jonkinasteinen hitti. Vuonna 1982 ilmestyi A Flock of Seagullsin toinen single Telecommunication, jonka tuotannosta Nelson niin ikään vastasi. Mainitusta biisistä muodostui clubitasolla edeltäjäänsä suurempi menestys. Yhtyeen kolmas levyjulkaisu oli ep Modern Love is Automatic. Se julkaistiin Yhdysvalloissa ja ep:lle sisältyivät sekä Telecommunication että I Ran (So Far Away), joista jälkimmäisestä muodostui yhtyeen suurin hitti ja sen matalalla budjetilla työstetystä musiikkivideosta muodostui MTV:llä varsin suosittu. A Flock of Seagullsin nimeä kantava esikoisalbumi ilmestyi vuonna 1982. Siitä muodostui menestys sekä ostavan yleisön että kriitikoiden keskuudessa. Albumi nousi Australiassa listakärkeen ja oli top tenissä Yhdysvalloissa ja Uudessa Seelannissa.  A Flock of Seagullsin esikoisalbumi edusti tyylillisesti uutta aaltoa ja siihen vaikuttivat syntikkapop, postpunk sekä uusromantiikka. Loppuvuodesta 1982 A Flock of Seagulls saavutti viimein suosiota kotimaassaan, kun yhtyeen single Wishing (I Had a Photograph of You) nousi top teniin. Kappale oli saanut ideansa lyhyestä romanssista, joka solisti Mike Scorella oli ollut tyttöön yhtyeen Yhdysvaltain-kiertueen aikana. Vuoden 1983 alkajaisiksi A Flock of Seagulls esiintyi MTV:n New Year's Eve Ballissa. Tässä vaiheessa single Space Age Love Song kapusi listoilla Yhdysvalloissa seuraten I Ran (So Far Awayn menestystä. Huhtikuun lopussa 1983 ilmestyi yhtyeen toinen albumi Listen. Mainitun vuoden aikana A Flock of Seagulls saavutti edelleen suosiota sekä ostavan yleisön että kriitikoiden keskuudessa. AllMusicin Tom Demalon kehui singlehitin lisäksi albumin kappaleita Nightmares ja Transfer Affection. Toukokuussa 1983 A Flock of Seagulls konsertoi US Festivaalilla San Bernardinossa ja heinäkuussa Holleder Memorial Stadiumilla Rochesterissa, New Yorkissa. Kakkosalbumi Listeniltä julkaistiin vuoden 1983 aikana vielä kolme singleä, mutta ne menestyivät ainoastaan kohtuullisesti. Seuraavalla albumillaan Story of a Young Heart A Flock of Seagulls muutti tyyliään. Kyseessä on konseptialbumi, jossa käsitellään esimerkiksi itsemurhan ja sydämensärkymisen teemoja. Steve Lovelin tuottaman albumin lyriikat olivat Mike Scoren käsialaa. Hänen ystävänsä oli päätynyt itsemurhaan. Albumin kappaleista Remember David oli kirjoitettu hänen sairastuneen ystävänsä kunniaksi. Yhtyeen kunnianhimosta huolimatta Story of a Young Heart ei ollut A Flock of Seagullsin esikoisalbumin veroinen menestys. Albumilta poimituista singleistä The More You Live The More You Love ja Never Again (The Dancer) nousivat top 40:ään sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa, mutta Remember David oli vaatimattomampi menestys. Albumin tiimoilta tehdyllä kiertueella kitaristi Paul Reynoldsin huumeongelmat johtivat hänen eroamisestaan yhtyeestä kesken kiertueen. Reynoldin lähtö oli menetys A Flock of Seagullsille. Hänen paikkansa otti Classic Nouveauxissa soittanut Gary Steadman ja lisäksi A Flock of Seagullsin kokoonpanoa täydennettiin kosketinsoittaja Chris Chryssaphisilla. Mainittu yhtyeen lineup työsti albumin Dream Come True, joka ilmestyi Britanniassa vuonna 1985 ja Yhdysvalloissa seuraavana vuonna. Albumista muodostui pettymys  kaupallisesti ja se vastaanotti lisäksi negatiivisia arvioita. A Flock of Seagulls lopettikin siltä erää toimintansa vuoden 1986 aikana. Vuonna 1988 Mike Score muodosti uuden yhtyeen paikallisten philadelphialaisten muusikoiden kanssa. Seuraavana vuonna lineupilta ilmestyi single Magic. Vuonna 1994 vuorossa oli uusi yhtye Ed Bernerin, A.J. Mazzettin ja Dean Pichetten kanssa. Se työsti albumin The Light at the End of the World. Se ilmestyi ainoastaan Yhdysvalloissa vuonna 1995. Albumi ei menestynyt eikä saavuttanut myönteisiä arvioita. Scoren itsensä mukaan kyseessä oli yritys tuoda yhtye grungeaikaan. Vuonna 1998 Score muodosti uuden yhtyeen Joe Rodriguezin, Darryl Sonsin ja Rob Wrightin kanssa. Vuonna 1999 yhtye nauhoitti coverinsa Madonnan kappaleesta This Used to Be My Playground, joka julkastiin seuraavana vuonna ilmestyneellä Madonnalle työstetyllä tribuuttialbumilla The World's Greatest 80s Tribute. Marraskuussa 2003 yhtyeen originaali lineup teki yhden paluuesiintymisen VH1:n sarjassa The Bands Reunited. Syyskuuhun 2004 ajoittui kiertue Yhdysvalloissa. Vuonna 2013 Mike Score siirtyi soolouralleen ja julkaisi singlet All I Wanna Do ja Someone Like You. Vuonna 2016 Kevin Rankin otti rumpalina Michael Brahmin paikan. Joulukuussa 2017 kanadalaishtye Spoonsin Gordon Deppe otti Joe Rodriguezin paikan. Vuonna 2018 A Flock of Seagullsin neljä originaalijäsentä kokosivat rivinsä ja nauhoittivat albumin Ascension. Heinäkuussa 2018 ilmestynyt pitkäsoitto saavutti myönteiset arviot ja sen ilmestymisen jälkeen Mike Score ilmaisi kiinnostuksensa tehdä kiertue yhtyeen originaalin lineupin kanssa. Vuonna 2019 A Flock of Seagullsin originaalijäsenet kokoontuivat jälleen ja nauhoittivat albumin Inflight (The Extended Essentials). 12. heinäkuuta 2019 ilmestynyt albumi sisälsi pidennettyjä versioita joistakin yhtyeen suurimmista hiteistä. Samana vuonna Classic Popille antamassaan haastattelussa Mike Score kertoi olevansa työstämässä sooloalbumiaan Space Boy. Mainittua pitkäsoittoa ei kuitenkaan ole toistaiseksi julkaistu. Vuonna 2021 A Flock of Seagulls ilmoitti julkaisevansa uuden orkesterin kanssa työstetyn albumin String Theory. Se ilmestyi elokuussa 2021 ja edellisessä kuussa julkaistiin seitsemänä eri versiona single Say You Love Me, jonka musiikkivideo ilmestyi Youtubessa. Yhdeksäs elokuuta 2024 yhtye ilmoitti julkaisevansa ensimmäisen uudesta tuotannosta koostuvan albuminsa sitten The Light at the End of the Worldin. Uutta singleä Some Dreams seurasi samaisen vuoden joulukuussa  samanniminen albumi, joka on järjestyksessään yhtyeen kuudes studiolevy. A Flock of Seagullsin nykyisen lineupin muodostavat solisti Mike Score, basisti Pando, The Spoonsin kitaristi Gordon Deppe sekä rumpali Kevin Rankin.

Perjantain pohjat:Ronald Padavonan johtaman bluesrockyhtyeen esikoisalbumi

 Elf:Elf

Elokuussa 1972 Epic Recordsin julkaisemana ilmestynyt Elf on samannimisen ja Ronnie James Dion johtaman bluesrockyhtyeen esikoispitkäsoitto. Deep Purplen rytmiryhmän, eli Roger Gloverin ja Ian Paicen tuottamalla albumilla Ronnie James Dio on kreditoitu syntymänimellään Ronald Padavona. Dio oli tosin käyttänyt Padavona-nimeä biisintekokrediiteissä varhaisemmilla singleillä, mutta vuonna 1994 antamassaan haastattelussa hän mainitsi käyttäneensä syntymänimeään tribuuttina vanhemmilleen, jotta he voisivat nähdä perheensä nimen albumin kannessa ainakin kerran. Elfin esikoisalbumin ilmestymisen jälkeen Steve Edwards otti yhtyeessä kitaristin paikan David Feinsteinilta ja Craig Gruberista tuli yhtyeen basisti Ronnie Jamesin siirtyessä pelkästään vokalistin tehtäviin. Edwardsia vajaasta Elfin kokoonpanosta tuli Richie Blackmoren luotsaaman Rainbow-yhtyeen ensimmäinen lineup Blackmoren jätettyä Deep Purplen keväällä 1975. Kaikki Elfin esikoisalbumille sisältyvät kahdeksan kappaletta edustavat koko yhtyeen, eli Padavonan, David Feinsteinin, Micky Lee Soulen sekä Gary Driscollin yhteistyötä.

Torstain terävä:Merkittävän yhdysvaltalaisartistin esikoisalbumi

 Suzanne Vega:Suzanne Vega

Toukokuun ensimmäisenä 1985 A&M Recordsin julkaisemana ilmestynyt Suzanne Vega on samannimisen yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijän esikoisalbumi. Mainittu pitkäsoitto nauhoitettiin ensisijaisesti Celestial Soundilla, New Yorkissa ja sen tuotannosta vastasivat Steve Adabbo ja Lenny Kaye. Suzanne Vegan esikoisalbumin folktyyli ja pelkistetyt sovitukset erosivat aikakautensa trendeistä ja raivasivat osaltaan tietä laulaja/lauluntekijöiden uudelle aikakaudelle. Suzanne Vegan esikoisalbumi oli sekä arvio-, että jossakin määrin lisäksi kaupallinen menestys. Yhdysvalloissa albumia meni levy-yhtiön ja artistin itsensä yllätykseksi kaupaksi yli 200 000 kappaletta ja Britanniassa yli 300 000 kappaletta, mikä riitti saarivaltakunnassa platinamyyntiin. Singleformaatissa albumilta julkaistiin kappaleet Marlene on the Wall, Small Blue Thing ja Knight Moves. Niistä ensiksi mainittu nousi Britanniassa top 30:een, kun kappale julkaistiin singleformaatissa toistamiseen vuonna 1986. Itse Suzanne Vegan esikospitkäsoitto kohosi Britannian albumilistalla top 20:een ollen parhaimmillaan yhdentenätoista. Billboard 200-listalla Vegan debyyttipitkäsoitto saavutti sijan 91. Rolling Stonen myöhemmin laatimalla 80-luvun sadan parhaan albumin listalla Suzanne Vegan esikoisalbumi saavutti sijan 80. Albumilta poimituista singleistä Marlene on the Wall saavutti ensimmäisellä julkaisullaan brittilistalla sijan 83. Vuoteen 1986 ajoittunut mainitun singlen uudelleenjulkaisu saavutti mainitulla listalla sijan 21. ja siitä muodostui Britanniassa Vegan parhaiten menestynyt single ja lisäksi yleisesti eräs artistin suurimmista hiteistä. Suzanne Vegan debyyttialbumista laaditut arviot olivat melko myönteisiä.

Keskiviikon klassikko:Ac/Dc:n ensimmäisen kansainvälisesti julkaistun albumin nimikappale

 High Voltage on australialaisen hardrockyhtyeen Ac/Dc:n varhaistuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin singleformaatissa yhtyeen kotimaassa heinäkuussa 1975. Youngin veljesten Malcolmin ja Angusin sekä Bon Scottin kirjoittama High Voltage ilmestyi lisäksi Ac/Dc:n toisella Australiassa julkaistulla albumilla T.N.T. ja lisäksi se on yhtyeen ensimmäisen kansainvälisesti julkaistun albumin, toukokuussa 1976 ilmestyneen High Voltagen päätös- ja samalla nimikappale. High Voltage on myös Ac/Dc:n ensimmäisen Australiassa ilmestyneen albumin nimi, mutta kansainvälinen versio sisältää mainitulta pitkäsoitolta ainoastaan kaksi biisiä; muut ovat Australiassa ilmestyneeltä kakkoslevyltä T.N.T. High  Voltage -kappale mukaan lukien. Brittien singlelistalla High Voltage saavutti vuonna 1980 sijan 48. Kappale oli tosin julkaistu singleformaatissa Britanniassa ja myös monissa muissa Euroopan maissa jo vuoden 1976 aikana. Vaikka Phil Rudd on kreditoitu biisin rumpaliksi, rumpuosuuksista High Voltage-kappaleessa vastasi studiorumpali Tony Currenti pian sen jälkeen, kun Ac/Dc:n esikoisalbumin High Voltage nauhoitukset oli saatu valmiiksi. Vuonna 1978 ilmestyneen livelevyn If You Want Blood, You've Got It lisäksi High Voltage on päässyt Bon Scottin vokalisoimana mukaan albumeille Live from the Atlantic Studios (1977) ja Let There Be Rock:The Movie-Live in Paris (1979) sekä Brian Johnsonin laulamana vuonna 1992 ilmestyneen tuplan Live 2 cd:stä koostuvalle Special Editionille. Konserteissa High Voltagesta on muodostunut yleisön kanssa laulettu numero sekä Bon Scottin että hänen paikkansa ottaneen Brian Johnsonin yhtyeessä vaikuttamisen aikana. Kappaleen bridgen kohdassa "I said High) viimeistä sanaa toistetaan voimistuen ja yleisö vastaa siihen niin ikään ääntään korottaen. Vuorolaulua seuraa kestoltaan useamman minuutin mittainen taustarytmi, jonka päälle Angus Young improvisoi kitarallaan. Vuoteen 2010 ajoittuneella Black Ice-kiertueellaan Ac/Dc kunnioitti 30 vuottaa aikaisemmin edesmennyttä Bon Scottia; High Voltagen kertosäkeen aikana lavan screeneille heijastettiin kuvia Scottista.