Torstain terävä:Stonesien vuoden 1969 klassikkoalbumin päättävä merkkiteos

 You Can't Always Get What You Want on brittiläisen Rolling Stonesin marraskuun lopussa 1969 ilmestyneellä albumilla Let It Bleed julkaistu kappale. Mick Jaggerin ja Keith Richardsin käsialaa oleva biisi saavutti Rolling Stonen vuonna 2004 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalla sadannen sijan. Mick Jagger on on maininnut kyseessä olleen kappale, jota hän soitti akustisella kitaralla. You Can't Always Get What You Wantista muodostui ensimmäinen Let It Bleed-albumille nauhoitettu kappale,  ja koska Charlie Watts ei löytänyt oikeaa groovea, kappaleen rumpuosuuksista vastasi Jimmy Miller. Idea kappaleessa hyödynnetystä kuorosta oli niin ikään Jaggerin ja mainittuun tehtävään valikoitui London Bach Choir. Kappaleen single mixin kesto on 4:51 ja albumiversion 7:28. You Can't Always Get What You Want nauhoitettiin 16.-17. marraskuuta 1968 Electric Sound-studioilla Lontoossa. London Bach Choir avaa kappaleen albumiversion ja kuoron osuus on erityisen keskeinen myös biisin loppuhuipennuksessa. Al Kooper soitti You Can't Always Get What You Wantissa urkuja ja pianoa vastaten myös alun ranskalaisesta puhallinintrosta. Rocky Dijon soitti congia, marakassia ja tamburiinia. Kappaleen neljässä säkeistössä käsitellään 60-luvulle tunnusomaisia aiheita; rakkautta, politiikkaa ja kiellettyjä lisäaineita. Vaikka You Can't Always Get What You Want sisältää lyriikassaan optimismia, kappale kuvastaa osaltaan svengaavan 60-luvun Lontoon loppua. Biisin singleversio ilmestyi ensiksi Honky Tonk Women -singlen b-puolella. Vuonna 1973 London Records julkaisi You Can't Always Get What You Wantin singlen paraatipuolena ja se saavutti Billboardin Hot 100 -listalla sijan 42. ja Cash Boxilla sijan 34. Kappaleesta on muodostunut Stonesien repertuaarissa melko keskeinen ja se on päässyt mukaan kokoelma-albumeille  Hot Rocks, Singles Collection (single versio), Forty Licks, Rolled Gold+: The Very Best of the Rolling Stones (2007  vuoden painos), Singles 1968-1971 (single versio), Slow Rollers (single versio) ja GRRR! (single versio). Liveversiot You Can't Always Get What You Wantista ovat löydettävissä albumeilta  Love You Live, Flashpoint, Live Licks, Brussels Affair, Hyde Park Live ja Havana Moon. Biisi on mukana vuonna 1968 kuvatussa The Rolling Stones Rock and Roll Circuksessa. Stonesien konserttielokuvista kappale on mukana seuraavissa: Ladies and Gentlemen: The Rolling Stones, From the Vault – L.A Forum - Live in 1975, Let's Spend the Night Together, Stones at the Max, Bridges to Babylon Tour '97–98, Four Flicks, The Biggest Bang, Sweet Summer Sun: Hyde Park Live ja Havana Moon.

Keskiviikon klassikko:ZZ Topin Eliminatorin ensimmäinen singlemenestys

 Gimme All Your Lovin' on ZZ-Topin tunnetuimpaan tuotantoon lukeutuva kappale, joka julkaistiin ensimmäisenä singlenä yhtyeen albumilta Eliminator alkuvuodesta 1983. Billboardin Hot 100 -listalla kappale saavutti sijan 37. ja oli Britanniassa parhaimmillaan kymmenentenä. Elvis Presley-cover Viva Las Vegasin kanssa kyseessä on Teksasin pienen boogieyhtyeen suurin singlemenestys Britanniassa.  Gimme All Your Lovin':in tuotannosta vastasi yhtyeen manageri Bill Ham ja nauhoituksesta sekä miksauksesta Terry Manning. Gimme All Your Lovin':ista työstetyssä musiikkivideossa esiintyvistä näyttelijättäristä tunnetuin on Joeana Tomasino. Jeff Ayeroffin liityttyä Warner Brosiin alkuvuodesta 1983 hän kehotti levy-yhtiötä maksamaan ZZ-Topin ensimmäisestä musiikkivideosta. Gimme All Your Lovin':in ohjauksesta vastasi elokuvantekijä Tim Newman, joka on Randy Newmanin serkku. Tim Newman keskusteli musiikkivideolla hyödynnettävistä ideoista Bill Hamin ja yhtyeen kanssa. Eliminatorilta poimituista singlekappaleista Newman ohjasi videoversiot lisäksi Sharp Dressed Manista ja Legsistä. Martayn ZZ-Topin kanssa Gimme All Your Lovin':ista levyttämä versio Gimme All Your Lovin' 200 nousi top 40:ään useissa Euroopan maissa ollen Britanniassa parhaimmillaan sijalla 28. Juurevampaa osastoa edustavista yhtyeistä kappaleesta ovat levyttäneet coverversionsa  vuonna 2002 Lonestar ja vuonna 2011 Filter. Niistä ensiksi mainittu ilmestyi tribuuttialbumilla Sharp Dressed Men:A Tribute to ZZ Top ja jälkimmäinen tribuuttilevyllä ZZ Top:A Tribute from Friends. Vuonna 1993 Leningrad Cowboys taltioi Gimme All Your Lovin':ista version, jonka yhtye esitti Helsingin Senaatintorilla Puna-armeijan kuoron kanssa.

Tiistain tukeva:Bad Companyn esikoisalbumin nimikappale

 Bad Company on samannimisen brittiläisen hardrockyhtyeen kappale, joka julkaistiin sen vuonna 1974 ilmestyneellä nimikko- ja samalla esikoisalbumilla. Solisti Paul Rodgersin ja rumpali Simon Kirken yhteistyötä edustava kappale on ottanut nimensä Viktoriaanisen ajan moraalia käsittelevästä teoksesta. Ultimate Classic Rockiin kirjoittaneen Matt Wardlawin mukaan kappalessa on länsimaista henkeä ja Paul Rodgers on maininnut Bad Company-kappaleessa olevan raamatullinen, lähes luvattua maata muistuttava tunne. Classic Rockin Wardlaw ja Malcolm Dome ovat kohottaneet Bad Companyn nimibiisin yhtyeen tuotannon parhaaksi kappaleeksi. Heistä ensiksi mainittu on ylistänyt etenkin kappaleen pianointroa ja jälkimmäinen kappaleen utuista ilmapiiriä, Rodgersin vokalisointia sekä Mick Ralphsin kitarointia. Classic Rock Historyyn kirjoittaneen Janey Robertsin mielestä kyseessä on Bad Companyn tuotannon neljänneksi paras kappale ja hän on ylistänyt sen Paul Rodgersin vokalisoinnin ympärille sijoittuvaa pianoriffiä kappaleen alussa sekä sen voimakasta kertosäettä. Five Finger Death Punch on levyttänyt Bad Companysta coverin vuonna 2009 ilmestyneelle toiselle albumilleen War is the Answer ja yhtyeen versio on ilmestynyt lisäksi singleformaatissa. Tori Amos on esittänyt Bad Companya coverina konserteissaan vuosien 1994 ja 1996 välillä. Bill Chaplin esitti mainitusta kappaleesta coverin, joka nähtiin vuonna 1990 The Young Ridersin toisen tuotantokauden yhdeksännessä jaksossa, joka on niin ikään nimeltään Bad Company. Fantasianovellinsa The Dark Tower alussa Stephen King lainaa Bad Company -kappaleen lyriikkaa:" "I was born 6-gun in my hand, Behind a gun I'll make my final stand". Garth Brooksin Bad Companysta levyttämä cover on löydettävissä hänen tuotannostaan kasatulta boxilta Blame It All on My Roots:Five Decades of Influences ja Rickie Lee Jones on levyttänyt mainitun kappaleen vuonna 2019 ilmestyneelle albumilleen Roots. Mark Hazesta, Dozista ja Ghapista koostunut eteläafrikkalainen trio on työstänyt Bad Companysta coverin vuonna 2013 ilmestyneelle albumilleen Rocking Buddies. Kotimaassa Maria Hänninen levytti Bad Companyn Avantin kanssa työstetylle ja Radiomafia-tuotantoa edustavalle albumille Rockover! jonka muita solisteja ovat Hannu Leiden, Veeti Kallio sekä Anna Kuoppamäki.

Maanantain mainio:Superyhtyeen 70-luvun viimeinen albumi

 Cactus:Ot n' Sweaty

Psykedeelistä rockia edustaneen Vanilla Fudge-yhtyeen lopetettua toimintansa bändin tiukka rytmiryhmä, eli rumpali Carmine Appice ja basisti Tim Bogert kasasi uuden yhtyeen, joka otti nimekseen Cactus. Sen lineupin täydensivät Ted Nugentin Amboy Dukes- yhtyeessä solistina vaikuttanut Rusty Day sekä aikaisemmin Mitch Ryder&The Detroit Wheels -yhtyeessä kitaroinut Jim Mc Carty. Kyseinen Cactus-miehitys julkaisi kolme tyylillisesti tiukkaa boogierockia edustanutta pitkäsoittoa. Kyseisistä albumeista erityisen onnistuneita ovat vuoden 1970 nimetön debyytti sekä seuraavana vuonna ilmestynyt Restrictions. Yhtyeen joutsenlauluksi jääneen albumin Ot n’ Sweaty aikoihin Day ja McCarty olivat jo antaneet yhtyeen lineupissa tilaa aikaisemmin Leaf Houndissa sekä Atomic Roosterissa vokalisoineelle Pete Frenchelle sekä kitaristi Werner Fritzschingsille. Lisäksi yhtyeen kokoonpanoa täydennettiin kosketinsoittaja Duane Hitchingsillä. Ot n’ Sweatyn ykköspuoli on taltioitu livenä Puerto Ricon Mary sol pop festivaaleilla huhtikuussa 1972. Erityisesti yhtyeen perusteoksiin lukeutuvasta ja alun perin Cactuksen esikoisalbumilla ilmestyneestä Let Me Swimistä on tarjolla raivoisa näkemys ja mainiosti jytisevät myös muut livevedot Bad Mother Boogie ja Our Little Rock N’ Roll Thing. Ot n’ Sweatyn studiopuoli on kuitenkin se, joka ensisijaisesti tekee albumista pienen klassikon. Bedroom Mazurka on todellinen jytähelmi, Bringing Me Down tyylitajuinen balladikappale  ja Telling You käy pienestä teoksesta. Cactuksen hajottua Bogert ja Appice pääsivät viimein soittamaan kitaravelho Jeff Beckin kanssa. Yhteistä yhtyettä oli suunniteltu jo vuonna 1969, mutta tuolloin Beckin auto-onnettomuus oli pistänyt suunnitelmat jäihin. Superryhmä Beck Bogert Appice julkaisi yhden studioalbumin ja pari livelevyä.  Cactus on ollut toiminnassa jälleen vuodesta 2006 lähtien ainoina originaalijäseninään Bogert ja Appice, joista ensiksi mainittu edesmeni tammikuussa 2021.

Sunnuntain extra:Eräs The Clashin London Callingin kirkkaimmista helmistä

Lost in the Supermarket on Joe Strummerin ja Mick Jonesin kirjoittama ja The Clashin 14. joulukuuta 1979 ilmestyneellä tupla-albumilla London Calling julkaistu kappale. Tavanomaisesta poiketen mainittu biisi on Mick Jonesin leadvokalisoima. Tavaratalo, johon kappaleessa viitataan, on 471-473 Kings Roadilla sijaitseva International. Lost in the Supermarketin kirjoittamisen aikaan Strummer asui 31 Whistler Walkissa tyttöystävänsä Gaby Salterin, kahden nuoremman veljensä ja äitinsä kanssa. Tyylillisesti Lost in the Supermarket sisältää elementtejä post-punkista, popista, R&B:stä ja soulista. Kappaleen lyriikat kertovat enenevässä määrin kaupallistuvan maailman ja rehottavan kulutusmyönteisyyden kanssa kamppaleivasta henkilöstä. Lost in the Supermarket alkaa Strummerin muistoilla vanhempiensa Warlinghamin alakaupungissa sijainneesta kodista ja suojasta, jonka yli hän ei kyennyt näkemään. Kertoja vaikeroi itseään ympäröivän maailman epätodellisuutta. Kappale puhuu alakaupungin vieraantuneisuuden aiheuttamasta tunnottomuudesta ja pettymyksen tunteista, jotka kulkevat nuoruuden läpi modernissa yhteiskunnassa. Vuonna 2004 ilmestyneen London Callingin 25-vuotisjuhlapainoksen mukana julkaistulla dvd:llä London Calling. The Last Testament Strummer kertoo kirjoittaneensa Lost in the Supermarketin lyriikat kuvitellessaan Mick Jonesin asuvan kellarissa äitinsä ja isoäitinsä kanssa. Kappaleen nauhoituksissa Topper Headon soitti tom- tom-rumpua virvelirummun sijaan. Valintaan vaikutti hänen Lost in the Supermarketin nauhoitusta edeltävänä iltana todentamansa Taj Mahallin konsertti, jossa rumpali soitti niin ikään tom -tom- rumpua.

Lauantain pitkä:Erään kaikkien aikojen blueskitaristin biografia

Alan Paul & Andy Aledort:Stevie Ray Vaughanin tarina (Aviador)

Alan Paulin ja Andy Aledortin Stevie Ray Vaughanin tarina ei ole lajissaan ensimmäinen, mutta mitä todennäköisimmin ainakin kattavin aiheestaan kirjoitettu teos. Dallasissa kolmas lokakuuta 1954 syntynyt ja varttunut Stevie Ray aloitti kitaransoiton seitsemänvuotiaana ensiksi reilut kolme vuotta vanhemman isoveljensä Jimmien innoittamana. Hänen ensimmäinen yhtyeensä oli 1960-luvun puolivälissä toimintansa aloittanut The Chantones. Helmikuussa 1970 Vaughan liittyi lineupissaan myös puhallinsektion sisältäneeseen yhdeksänhenkiseen yhtyeeseen Liberation. Maaliskuussa 1973 Vaughan liittyi Marc Bennon yhtyeeseen The Nightcrawlersiin, jonka solistina vaikutti Doyle Bramhall. Vuonna 1975 hänen yhtyeekseen vaihtui Paul Ray and the Cobras, jossa vaikuttivat lisäksi kitaristi Denny Freeman ja saksofonisti Joe Sublett. Tässä vaiheessa Vaughan oli kehittynyt jo siinä määrin taitavaksi blueskitaristiksi, että hän pääsi jammailemaan useiden keskeisten esikuviensa, kuten Buddy Guyn, Jimmy Rodgersin ja Lightnin’ Hopkinsin kanssa. Erityisen merkittäväksi muodostui jamittelu Albert Kingin kanssa. Suurin osa vuodesta 1977 Vaughanilla kului keikkailuun Cobrasin riveissä. Mainitun vuoden syyskuussa Vaughan perusti kuitenkin selkeämmin valtavirran tyyliä edustaneen yhtyeen Triple Threat Revue, johon kuuluivat lisäksi solisti Lou Ann Barton, basisti WC Clark sekä rumpali Fredde "Pharaoh" Walden. Toukokuussa 1978 Clark siirtyi perustamaan omaa yhtyettään ja Vaughan nimesi jäljelle jääneen yhtyeen Double Troubleksi Otis Rushin samannimisen klassikkokappaleen mukaan. Yhtyeestä kehittyi eräs Austinin musiikkiskenen suosituimmista ja David Bowie kiinnostui Stevie Rayn soitosta todennettuaan hänen ja Double Troublen konsertin Montreuxin festivaaleilla heinäkuussa 1982. Stevie Ray päätyi soittamaan Bowien huhtikuussa 1983 ilmestyneen suurmenestysalbumin Let’s Dance lähes kaikki kitaraosuudet. Hän halusi kuitenkin keskittyä omaan uraansa ja kieltäytyi lopulta pestistä Bowien kiertuekitaristina. Stevie Ray Vauhan ja Double Trouble solmi levytyssopimuksen Epic Recordsin kanssa ja yhtyeen esikoisalbumi, kesäkuussa 1983 ilmestynyt Texas Flood sisälsi useita sen diskografian keskeisiä kappaleita, kuten Love Struck Baby, Pride and Joy, nimikappale sekä Dirty Pool. Stevie Ray Vaughan ja Double Trouble teki yllättäen kiertueen The Moody Bluesin kanssa. Toukokuussa 1984 ilmestynyt kakkosalbumi Couldn’t Stand the Weather sisälsi melko runsaasti covertuotantoa, kuten esimerkiksi näkemyksen The Jimi Hendrix Experiencen Voodoo Chile (Slight Returnista) Vaughanin oman tuotannon klassikoihin albumilla sisältyy etenkin sen erinomainen avauskappale, instrumentaali Scuttle Buttin’. Couldn’t Stand the Weatherin jälkeen SRV ja Double Trouble soittivat Huey Lewis and the Newsin lämmittelijänä. Svengaavaa Amerikan rockia edustaneen yhtyeen kolmannesta albumista Sports oli muodostunut suuri menestys ja Huey Lewis oli Vaughanin diggari; hän oli jopa lähettänyt tälle erään ensimmäisistä kitaristin vastaanottamista ihailijakirjeistä. Vuonna 1985 ilmestynyt kolmas albumi Soul to Soul ei menestynyt edeltäjiensä veroisesti, mutta myös sille sisältyi avausraita Say What!:in ja sielukkaan päätöskappaleen Life Without You kaltaisia kultakimpaleita. Vuoden 1986 keikkoihin ehdittäessä päihteet olivat ehtineet ottaa Stevie Raystä yliotteen. Samaisena vuonna ilmestyneellä tuplakonserttitaltioinnilla Live Alive Stevie Ray ja Double Trouble eivät olleetkaan parhaimmillaan. Puhdistautuminen onnistui kuitenkin onneksi ja paluukeikkojensa aikaan maestro oli kovemmassa vedossa kuin koskaan. Kesäkuussa 1989 ilmestyi upea neljäs albumi In Step, jonka hittien Crossfire ja Tightrope lyriikoissa Stevie Ray käsitteli selätettyjä ongelmiaan. Vuoden 1989 aikana Stevie Ray ja Double Trouble keikkaili muun muassa Jeff Beckin kanssa. Seuraavana vuonna veljekset Stevie Ray ja Jimmie Vaughan levyttivät viimein yhdessä ja tuloksena oli albumi Family Style Hard to Ben, Tick Tockin ja Telephone Songin kaltaisine kiistattomine onnistumisineen. Kaupallisesta aspektista tarkasteltuna albumi menestyi Stevie Ray Vaughanin levyttämistä parhaiten sijoittuen top teniin. Stevie Ray menehtyi traagisesti helikopteriturmassa 27. elokuuta 1990 soitettuaan sitä ennen Eric Claptonin kiertävän seurueen, eli lisäksi Buddy Guyn, Robert Crayn ja veljensä Jimmien kanssa Alpine Valley Music Theatressa. Postuumi albumi, vuonna 1991 ilmestynyt The Sky is Crying on sekin varsin onnistunut sisältäen mm. onnistuneet coverit Hendrixin Little Wingistä ja Lonnie Mackin Whamista. Albumin nimikappale edustaa Elmore Jamesin tuotantoa ja tunteikas päätöskappale Life by the Drop on Doyle Bramhallin ja Barbara Loganin tuotantoa. Stevie Ray Vaughan on eräs kaikkien aikojen blueskitaristeita ja Paulin sekä Aledortin kirja ansiokas ja seikkaperäinen teos. Esimerkiksi soittoteknisten seikkojensa kuvauksessa kenties hienoisesti turhan seikkaperäinen.

 

Perjantain pohjat:John Lennonin käsialaa oleva kappale Revolverilla

 And Your Bird Can Sing on The Beatlesin levyttämä ja ensisijaisesti John Lennonin käsialaa oleva; joskin Lennonin ja McCartneyn nimiin laitettu kappale, joka ilmestyi Britanniassa Fab Fourin albumilla Revolver, mutta Yhdysvalloissa ja Kanadassa sitä vastoin pitkäsoitolla The Beatles Yesterday and Today. George Harrison ja Paul McCartney soittavat And Your Bird Can Singissä pidennetyn kahden kitaran harmonian. Mainitunlaista kahden kitaran harmoniaa tultiin myöhemmin hyödyntämään ensisijaisesti southern rockissa, mutta lisäksi hardrockin ja jopa heavy metallin genreissä. John Lennnon ei itse pitänyt And Your Bird Can Singiä erityisen laadukkaana kappaleena. Hän ei ole kertonut kappaleen lyriikoiden taustaa ja niinpä niistä onkin esitetty erilaisia tulkintoja. And Your Bird Can Singin on tulkittu olevan osoitettu Frank Sinatralle tai Mick Jaggerille. Jälkimmäisessä tapauksessa kappaleessa tehdään lisäksi viittaus Marianne Faithfulliin. Beatles levytti And Your Bird Can Singistä ensiksi The Byrdsiä muistuttavan näkemyksen. Mainittu versio pääsi mukaan Beatles Anthology 2:lle ja siinä kuullaan Lennonin ja McCartneyn naurua kaksikon tehdessä epäonnistunutta lauluosuuksiensa päällekkäisäänitystä. Vuonna 2022 Revolver-albumista julkaistiin Super Deluxe Edition, jonka toiselle levylle mainittu versio sisältyy. Matthew Sweet ja Susanna Hoffs levyttivät And Your Bird Can Singistä onnistuneen coverinsa albumilleen Under the Covers.