Ruby Tuesday on Mick Jaggerin ja Keith Richardin kirjoittama ja Rolling Stonesin marraskuussa 1966 levyttämä kappale. Se julkaistiin seuraavan vuoden tammikuussa ja Ruby Tuesdaysta muodostui Rolling Stonesin neljäs Yhdysvalloissa listakärkeen kohonnut single. Yhtyeen kotimaassa Britanniassa kappale julkaistiin kaksi a-puolta sisältäneenä singlenä Let's Spend the Night Togetherin kanssa ja sen paras listasijoitus oli kolmantena. Ruby Tuesday julkaistiin lisäksi albumin Between the Buttons Yhdysvalloissa ilmestyneellä painoksella. Britanniassa singlekappaleet jätettiin usein pois albumeilta. Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalla Ruby Tuesday saavutti sijan 310. Kappaleen nauhoitukset tapahtuivat Olympic-studioilla marraskuussa 1966 Stonesien ollessa työstämässä albumiaan Between the Buttons. Tuotannosta vastasi Andrew Loog Oldham. Ruby Tuesdayn teksti kertoo Keith Richardsin 60-luvun puolivälin tyttöystävästä Linda Keithistä. Teoksessaan Rolling with The Stones Bill Wyman mainitsee lyriikoiden olevan kokonaan Richardsin käsialaa ja Brian Jonesin auttaneen sävellystyössä. Jones soitti kappaleessa nokkahuilua ja pystybassosta vastasivat sekä Wyman että Richards. Ruby Tuesday pääsi mukaan jo kesällä 1967 Yhdysvalloissa ilmestyneelle Stonesien kokoelma-albumille Flowers. Menestyksensä ansiosta Ruby Tuesday on sisältynyt useille Rolling Stonesin tuotannosta kasatuille kokoelma-albumeille, kuten Through the Past, Darkly (Big Hits Vol. 2) (1969), Hot Rocks 1964–1971 (1971), Rolled Gold (1975) ja 30 Greatest Hits (1977). Monoversio kappaleesta on löydettävissä vuonna 1989 ilmestyneeltä kolmen cd:n boxilta Singles Collection:The London Years. Melanie Safkan Ruby Tuesdaysta vuonna 1970 levyttämä coverversio saavutti Britanniassa yhdeksännen sijan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti