Wishbone Ash:Wishbone Four
11. toukokuuta 1973 MCA Recordsin julkaisemana ilmestynyt Wishbone Four on englantilaisen rockyhtyeen Wishbone Ashin neljäs studioalbumi. Tyylillisesti mainittu pitkäsoitto eroaa voimakkaasti bändin edellisestä albumista Argus. Wishbone Fourilla kuullaan nimittäin varsin säästeliäästi kahden kitaran harmonioita ja albumin kahdeksasta kappaleessa puolessa keskeisiksi muodostuvat akustisvoittoiset folkelementit. Mainitunlaisiin kappaleisiin lukeutuvat Ballad of a Beacon, Everybody Needs a Friend, Sorrel ja Sing Out the Song. Kummankin levypuoliskon avausraidat So Many Things to Say ja Doctor ovat aggressiivisempia, mutta silti melodisia. Lyriikassaan osittain omaelämäkerrallisia aineksia sisältävää kappaletta No Easy Road värittävät ensi kertaa Wishbone Ashin uralla puhaltimet. Vaikka Wishbone Fourin akustisvoittoisten kappaleiden introihin sisältyy haikeita elementtejä Argusin kappaleiden tavoin, Wishbone Fourin biiseissä soolokitaroista jää puuttumaan Wishbone Ashin varhaisemmille töille tyypillistä energistä koristelua. Pitemmissä kappaleissa kitaroiden vuoropuhelulle on tunnusomaista hienovaraisuus ja hillittyys. Wishbone Ashin diggareiden keskuudessa Wishbone Fourista muodostui suosittu, sillä albumi merkitsi musiikillista kasvua ja suositun kaavan kokeilunhalua yhtyeen omilla ehdoilla. Brittirockin saralla vastaavantyyyppisellä tavalla yhtyeen edellisistä töistä erosi esimerkiksi Led Zeppelinin kolmas albumi. Wishbone Fourilla Wishbone Ash vastasi ensi kertaa itsenäisesti albuminsa tuotannosta. Bändin edelliset pitkäsoitot oli nimittäin tuottanut Derek Lawrence. Wishbone Fouria seuranneella yhtyeen viidennellä studioalbumilla There’s a Rub yhtyeen kokoonpanoa täydensi kitaristi/solisti Laurie Wisefield, joka tuli olemaan keskeinen osansa yhtyeen luovaa prosessia seuraavien 11 vuoden ajan. Wishbone Ashin perustajajäsen Ted Turner jätti yhtyeen Wishbone Fourin tiimoilta tehdyn kiertueen jälkeen. Albumista muodostui suhteellisen menestyksekäs, sillä se saavutti brittilistalla parhaimmillaan kahdennentoista sijan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti