Simon Dupree and the Big Sound oli vuonna 1966 perustettu brittiläinen, psykedeelistä rockia edustanut yhtye. Sen kokoonpanon muodostivat veljekset Derek (laulu), Phil (laulu, saksofoni, trumpetti) ja Ray Shulman (kitara, viulu, trumpetti, laulu). Myöhemmin he perustivat brittiprogen keskeisiin edustajiin lukeutuvan yhtyeen Gentle Giant. Shulmanin veljesten yhtye aloitti toimintansa nimellä The Howlin Wolfs ja muutti sen The Road Runnersiksi soittaen R&B:tä Porsmouthin alueella, joka oli Shulmanin veljesten kotiseutua. Alkuvuodesta 1966 yhtyeen nimeksi vaihtui Simon Dupree and the Big Sound. Muilta osin yhtyeen kokoonpanon muodostivat basisti Peter O' Flaherty, kosketinsoittaja Eric Hine ja rumpali Tony Ransley. Varhaisista yhtyeen nimivalinnoista huolimatta ohjelmisto painottui Wilson Pickettiin, Don Covayhin ja Otis Reddingiin Howlin Wolfin ja Bo Diddleyn sijaan. Yhtyeen etsiessä mieleen jäävää nimeä se päätyi vaihtoehtoon Simon Dupree and the Big Sound. Tuottaja Dave Paramour kiinnitti yhtyeen EMI:n Parlophone-merkille. Simon Dupree and the Big Soundin ensimmäiset singlet, kuten vuonna 1966 ilmestynyt I See the Light eivät nousseet listoille. Lokakuussa 1967 yhtyeen management ja levy-yhtiö päättivät vaihtaa sen musiikillisen tyylin psykedeelisvaikutteisemmaksi.Loppuvuodesta 1967 ilmestynyt ja psykedeelistä tyyliä edustanut Kites nousi top teniin brittilistalla. Yhtye piti itseään blue-eyed soulin edustajana, eikä pitänyt kappaleesta, sillä se ei edustanut lainkaan yhtyeelle tunnusomaista tyyliä. Seuraava single For Whom the Bell Tolls oli ainoastaan pieni hitti ja sitä seurannut Broken Hearted Pirates, jossa Dudley Moorea kuultiin kreditoimattomana pianistina, ei noussut listoille lainkaan. Yhtyeen vuoden 1967 Skotlannin-kiertueella tuolloin tuntematon kosketinsoittaja Reginald Dwight tuurasi sairastunutta Eric Hinea. Hänestä tuli miltei Simon Dupree and the Big Soundin pysyvä jäsen. Dwightin sävellyksistä yhtye nauhoitti tosin ainoastaan kappaleen I'm Going Home ja sekin ilmestyi yhtyeen viimeisen, sopimusteknisenä julkaisuna ilmestyneen singlen b-puolella. Dwight tultiin myöhemmin tuntemaan taiteilijanimellään Elton John. Viides huhtikuuta 1968 Simon Dupree and the Big Sound esiintyi Amen Cornerin, Gene Pitneyn, Don Partridgen ja Status Quon kanssa The Odeon Theatressa, Lewishamissa, Lontoossa osana kaksi-iltaisen brittikiertueen ensimmäistä iltaa. Alkuvuodesta 1969 Simon Dupree and the Big Sound oli buukattu esiintymään Coventryn Lanchester Polytechnicissa, mutta yhtye ei saapunut paikalle. Lämppäri Raymond Froggatt esiintyi näin ollen koko illan. Parlophone Records julkaisi Simon Dupree and the Big Soundilta vuonna 1967 studioalbumin Without Reservations ja vuonna 1980 ilmestyi kokoelma-albumi Amen. Vuonna 2004 ilmestynyt Part of My Past sisältää kaikki yhtyeen singlebiisit, albumiraidat ja myös ennen julkaisemattomia kappaleita, joita lienee kaavailtu yhtyeen toiselle ja konkretisoitumattomalle albumille. Marraskuussa 1968 Parlophone-yhtiö julkaisi yhtyeeltä The Molesin nimellä kahteen osaan jaetun singlen We Are The Moles. Singlen kannessa ei ollut tietoja artistien henkilöllisyydestä. The Beatles oli samaisen levy-yhtiön artisteja, joten kyseessä arveltiin olevan mahdollisesti itsensä Fab Fourin salanimellä julkaisema ja Ringo Starrin leadvokalisoima single. Simon Dupree and the Big Sound kyllästyi olemaan yhden hitin ihme, josta levy-yhtiö oli pyrkinyt tekemään popyhtyeen siitä huolimatta, että bändi itse oli aina kokenut itsensä soulyhtyeeksi. Yhtye lopettikin toimintansa vuonna 1969 ja Shulmanin veljekset muodostivat progressiivista rockia edustavan Gentle Giantin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti