sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Maanantain mainio:Michael Monroen Hanoi Rocksin reunionia seurannut sooloalbumi

 Michael Monroe:Whatcha Want


21. tammikuuta 2003 saksalaisyhtiö SPV GmbH:n julkaisemana ilmestynyt Whatcha Want on Michael Monroen viides studioalbumi. Kyseessä on Monroen ensimmäinen sooloalbumi vuoteen 2001 ajoittuneen Hanoi Rocksin reunionin jälkeen. Whatcha Want julkaistiin ainoastaan kaksi kuukautta Hanoi Rocksin paluualbumin Twelve Shots on the Rocks ilmestymisen jälkeen. Mainitulle albumille oli  lopulta päätynyt myös Whatcha Wantin nimiraidaksi kaavailtu kappale. 13 kappaleesta koostuva Whatcha Want sisältää melko runsaasti lainatuotantoa. Pubrockyhtye Eddie and the Hot Rodsilta versioituu mainitun bändin tuotannon ehkäpä tunnetuin veto, Pelle Miljoonan  nimellä Lähdetään kiitämään ansiokkaasti suomeksi levyttämä Do Anything You Wanna Do. Dave Lindholmin 90-luvun alkupuolen klassikkotuotantoa edustava Puhelinlasku on mun kääntyy luontevasti Telephone Bill Is All Mineksi Daven vieraillessa itse kepin varressa. Muut lainakappaleet edustavat 70-luvun loppuvuosien klassikkopunkkia. UK Subsilta coveroidaan I Won't Lie Down and Die, The Dead Boysilta What Love Is, X Ray Spexiltä kaksikin kappaletta, eli Germ Free Adolescents ja Identity ja The Boysilta Jimmy Brown, jossa kotimaisen rockin todellisiin moniosaajiin ja pitkän linjan puurtajiin lukeutuva Maria Hänninen vierailee taustavokalistina. Albumin päättää yllätyscoverista käyvä ja Leonard Cohenin ohjelmistosta poimittu Hey That's No Way to Say Goodbye. Whatcha Wantilla musisoivan peruskokoonpanon muodostavat kitaristi Pink Gibson, rumpali Lacu Lahtinen, basisti Timpa Laine sekä kosketinsoittaja Mr T.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti