tiistai 20. kesäkuuta 2023

Maanantain mainio:Carly Simonin kakkosalbumi

 Carly Simon:Anticipation


Marraskuussa 1971 Elektra Recordsin julkaisemana ilmestynyt Anticipation on Carly Simonin toinen sooloalbumi. Sen nimikappaleesta muodostui Billboardilla top 20-hitti ja vuodesta 1973 mainittua kappaletta hyödynnettiin useissa Heinz-ketsuppiin liittyneissä mainoksissa. Mainitun kappaleen lyriikka viittaa Simonin mielentilaan vaiheessa, jolloin hän olisi tahtonut mennä treffeille Cat Stevensin kanssa. Peter Simonin ottama albumin kansikuva on napattu Lontoon Regents Parkissa, Queen Mary's Gardenin porteilla. Pitkäsoiton päätöskappale, cover Kris Kristofferssonin kappaleesta I've Got to Have You julkaistiin Australiassa singleformaatissa ja se nousi siellä top teniin. Rolling Stoneen Anticipationin arvioinut Stephen Davis  kehui pitkäsoiton nimikappaletta, jonka romanttisessa tilanteessa kukaan ei tiedä mitä on tapahtumassa, tai mitä tulee tapahtumaan. Lisäksi Davis ylistää albumin tuotannosta etenkin kappaleita Our First Day Together ja I've Got to Have You, joista ensiksi mainitun soinnutuksessa on hänen mukaansa kuultavissa Joni Mitchellin vaikutus. Tuoreemmassa arviossa AllMusicin William Ruhlmann antoi Antipationille kolme ja puoli tähteä viidestä mahdollisesta. Cash Boxiin albumista laaditussa arviossa kehuttiin etenkin kappaletta The Girl You Think You See ja pidettiin sitä potentiaalisena listahittinä siitä huolimatta, ettei mainittu kappale ilmestynyt singleformaatissa. Anticipationin kappaleista Anki levytti Legend in Your Own Timen suomeksi nimellä Hetken legenda vuonna 1973 ilmestyneelle ja runsaasti covertuotantoa sisältävälle albumilleen Aikalintu. Kappaleen originaaliversio on päässyt mukaan useille Simonin tuotannosta kootuille kokoelma-albumeille. Stephen Davisin mukaan kappaleen teemana ovat ihmiset, jotka ovat nuoresta asti halunneet tulla kuuluisiksi ja lopulta ainakin jossakin määrin saavuttaneet tavoitteensa. Anticipationin nimikappaleen mukaan Legend of Your Own Timen on mainittu kertovan Cat Stevensistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti