17. syyskuuta 1978 perustettu ja muuttuneella kokoonpanolla vuoteen 1981 saakka toimintaansa jatkanut tamperelainen Sensuuri lukeutuu keskeisimpiin toisen polven kotimaisiin punkrockyhtyeisiin. Solisti/kitaristi Pepe Lempisen ja kitaristi Vesa-Pekka "Costello" Hautamäen tiet kohtasivat musiikillisesti rippileirillä rockklassikoiden soittelun merkeissä. Sensuurin kuuluisimman kokoonpanon täydensivät rumpali Pasi Pakarinen ja basisti Jaska Oinonen. Maaliskuussa 1979 äänitettiin Pantse Syrjän tuottamana yhtyeen ensisingle, varsin onnistunut Kirjoitan seinään/Olet sokea, jonka paraatipuolta Kari "Epe" Helenius on pitänyt kaikkien aikojen parhaana kotimaisena punkrocksinglenä. Samaisen vuoden kesäkuussa äänitettiin yhtyeen ainoaksi jäänyt pitkäsoitto Hulinaa, jolle kappaleita työstivät sekä Lempinen että Hautamäki. Singlebiisistä Kirjoitan seinään albumilla kuullaan aikaisempaa nopeatempoisempi näkemys. Hulinaa-albumin parhaimmistoa edustavat Ydinvoimaa, Raskas rock, pitkäsoiton ainoa slovarimpaan tuotantoon kallistuva kappale Fiilis puuttuu, ärhäkkä Maksat sen vielä, Tulevaisuus on sensuroitu sekä nimikappale Hulinaa, joka oli orginaalilta nimeltään USA ja lukeutui Kirjoitan seinään-singlen ja sen b-puolella julkaistun Olet sokea-raidan tavoin Sensuurin varhaistuotannon kappaleisiin. Ilmestymisaikanaan suomipunkin pieniin klassikoihin laskettavissa oleva Hulinaa- albumi myi reilut 3000 kappaletta. Sensuurin aktiiviaikana yhtyeen jäsenet olivat vielä koululaisia ja tekivät ensisijaisesti pistokeikkoja sinne tänne. Sensuuri esiintyi sekä kotimaisten punkkollegoidensa että rockabilly-yhtyeiden kanssa. Yhtyeen levytystuotannosta maininnan ansaitsevat myös Hulinaa -pitkäsoittoa seuranneet mainiot pikkulevyt Kaupunki nukkuu/Katurock (ei kuole koskaan), Hengissä läpi Helsingin/Kesäduuniblues sekä Costellon johtaman, muuttuneen kokoonpanon julkaisema Goodnight NYC/Kentucky Gentlemen. Various artists-tyyppisellä ja vuonna 1980 ilmestyneellä kokoelmalevyllä Hellää terroria korville Sensuuri on mukana kappaleella Vaarallinen rakkaus. Hilse-lp:lle Sensuuri coveroi onnistuneesti Beatlesin Back in the USSR:n. Vuonna 1996 Kråklund Records julkaisi Sensuurilta kokoelma-albumin Hellää terroria korville ja huhtikuussa 2009 yhtyeeltä ilmestyi pitkäsoitto Enemmän kuin koko tuotanto, jolle sisältyvät Hulinaa-albumin ja singlebiisien lisäksi originaalidemot sekä vuoden 1980 tuotantoa edustava, mutta vasta vuonna 2009 nauhoitettu kappale Tänään ja huomenna. Paluukeikkoja Sensuuri on soittanut Tampereella ainakin vuosina 2009 ja 2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti