Perjantain pohjat:Onnistunut ja menestynyt jamittelulevy

Mike Bloomfield, Al Kooper & Stephen Stills:Super Session

Super Session on vuonna 1968 ilmestynyt ja Columbia Recordsin julkaisema, erityisesti sessiomuusikon työstään tunnetun Al Kooperin pitkäsoitto, jolla häntä säestävät kitaristit Mike Bloomfield ja Stephen Stills. Kaksikko ei kuitenkaan soita albumilla yhdessä, sillä Bloomfieldin kitarointia on tarjolla pitkäsoiton ykkös-, ja Stillsin kakkospuolella. Super Session nousi Billboardin listalla sijalle 12. ja myi kultalevyyn oikeuttavan määrän. Bloomfield ja Kooper olivat aikaisemmin työskennelleet yhdessä Bob Dylanin vuonna 1965 ilmestyneellä klassikkoalbumilla Highway 61 Revisited ja soittaneet myös Dylanin käänteentekevässä konsertissa Newportin Folkfestivaaleilla heinäkuussa 1965. Kooper oli juuri jättänyt Blood, Sweat and Tearsin osallistuttuaan keskeisesti yhtyeen esikoisalbumin Child is a Father to the Man työstämiseen ja työskenteli Columbia Recordsilla tuottajan tehtävissä. Bloomfield taas oli erkaantumassa yhtyeestä Electric Flag. Kooper soitti Bloomfieldille ja pyysi tätä saapumaan studioon jammailemaan. Bloomfield suostui ja jätti sovituksista huolehtimisen Kooperille. Toukokuussa 1968 Kooper varasi kaksi päivää studioaikaa ja järjesti mukaan kosketinsoittaja Barry Goldbergin ja basisti Harvey Brooksin, jotka kumpikin kuuluivat Electric Flagin jäsenistöön, sekä sessiorumpali ”Fast” Eddie Hohin. Ensimmäisenä päivänä kvartetti levytti joukon bluespohjaisia instrumentaalikappaleita. Niiden joukossa oli loppuaikojen John Coltranelle kunniaa tekevä His Holy Medal Majesty, joka muistutti tyylillisesti myös Paul Butterfield Blues Bandin kakkospitkäsoiton East-West päättävää samannimistä instrumentaalikappaletta.  Toisena äänityspäivänä nauhurit olivat valmiina pyörimään, mutta Bloomfield ei enää saapunut paikalle. Lisämateriaalia tarvittiin vielä, joten Kooper otti yhteyttä Stephen Stillsiin, joka oli niin ikään jättämässä senhetkistä yhtyettään Buffalo Springfieldiä. Stillsin kanssa Kooperin sessiomuusikot nauhoittivat ensisijaisesti myös vokalisointia sisältäneitä kappaleita. Niiden joukossa olivat näkemys Dylanin Highway 61 Revisitediltä löytyvästä kappaleesta It Takes A Lot to Laugh, It Takes A Train to Cry, sekä pitkä ja tiivistunnelmainen versio Donovanin keskeisiin hittikappaleisiin lukeutuvasta Season of the Witchistä. Albumin miksausvaiheessa lisättiin joitakin puhaltimia ja studiokustannuksiltaan suhteellisen edullinen pitkäsoitto myi kultalevyksi. Kyseisen albumin menestys raivasi osaltaan tietä 60-luvun lopun ja 70-luvun superyhtyeille aina Blind Faithista ja Crosby, Stills and Nashista lähtien. Kooper antoi anteeksi Bloomfieldille ja kaksikko teki Super Sessionin julkaisun jälkeen useita yhteisiä esiintymisiä. Eräästä niistä kasattiin tupla-albumi The Live Adventures of Mike Bloomfield and Al Kooper. Huhtikuussa 2008 Legacy Records julkaisi Super Sessionista neljä bonusraitaa sisältävän cd-version. Mukana oli yksi Bloomfieldin kanssa äänitetty outtake ja yksi Fillmore Westissä taltioitu livebiisi sekä originaalilla pitkäsoitolla julkaistut Albert’s Shuffle ja Season of the Witch sillä erotuksella, että bonusraidoilta puhaltimet oli jätetty pois. Originaalin albumin yhdeksästä raidasta kolme oli Al Kooperin ja Mike Bloomfieldin käsialaa. Pitkäsoiton päättää Harvey Brooksin käsialaa oleva instrumentaalikappale Harvey’s Tune.