lauantai 21. marraskuuta 2015

Sunnuntain extra:Neljän ruusun uuden vuosikymmenen upea avaus


Neljä ruusua:Hyvää yötä Bangkok

Ilkka Alangon, Kode Koistisen, Lade Laakkosen ja Kämy Kämäräisen 90-luku käynnistyi lokakuussa 1990 julkaistulla Neljän ruusun neljännellä pitkäsoitolla Hyvää yötä Bangkok. Reilut 26 vuotta myöhemmin kyseessä on edelleen vahva ja monipuolisesta kappalemateriaalista koostuva kokonaisuus. Sen hittejä edustivat todella pitkään keikkasetissä säilynyt säkättävä Sukellus ja melodinen popraita Tiina tanssii taas. Selkeää kitaravetoisuutta tarjoavat raidat Elämä ja Pelimies Welin, joista ensin mainitusta muodostui jonkinasteinen hitti ja se  syntyi Neljän ruusun ja Pääkkösten yhteiskiertueella. Slovariosastolla Hyvää yötä Bangkok sisältää useamman pienen klassikon. Kode Koistisen säveltämä Muisto tarjoaa puhuttelevassa tekstissään todellisia takautumia Ilkan ja Koden rippikoululeiriin. Tekstinsä osalta jopa ekologiseksi kannanotoksi tulkittavissa oleva Tänä keväänä muistuttaa musiikillisesti Stone Rosesin ja Charlatansin kaltaisia, tuolloin pinnalla olleita brittiyhtyeitä.

Balladiosaston kunnianhimoisin näyte albumilla on kuitenkin vakavan tekstin ja tyylikkäästi paisuttelevan musiikillisen kokonaistoteutuksen yhdistävä James. Pitkäsoitto on saanut nimensä kappaleiden Hyvää yötä ja Bangkok yhdistelmästä. Niistä edellinen on albumin konevoittoisin. Bangkok ja Koden säveltämä Luotan itseeni muistuttavat vastustamattomalla svengillään edellisellä pitkäsoitolla Hyvää päivää lopulliseen kukkaansa puhjenneesta karjalasoulista. Iskevä Hei! lukeutui keikkasetissä albumin keskeisimpään tuotantoon ja pitkäsoiton päättää upean melodinen ja akustisvoittoinen Sisko. Hyvää yötä Bangkok on eräs Ruusujen laadukkaimmista albumikokonaisuuksista kautta aikojen. Haloo-pitkäsoiton suurmenestyksen vanavedessä se myi ansaitusti kultalevyksi, mikä noihin aikoihin tarkoitti kunnioitettavaa 25 000 myytyä albumia. Kyseisten pitkäsoittojen väliin Neljän ruusun diskografiassa sijoittuu erinomainen maxisingle 06:00 (Eräs päiväkirja), joka sai kunnian olla Ruusujen keikkojen avauskappaleena kesällä 1991.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti