Sunnuntain extra:Perusarvojen rockyhtyeen malliesimerkki

San Franciscon lähettyviltä kotoisin ollut Creedence Clearwater Revival oli levymyynnillisesti 1960-ja 70-lukujen vaihteen suosituin rockyhtye. Sen muodostivat yhtyeen kaikki hittikappaleet kirjoittanut kitaristi/laulaja John Fogerty, hänen isoveljensä, rytmikitaristi Tom Fogerty, basisti Stu Cook sekä rumpali Doug Clifford. Creedencen esiasteita olivat olleet Tom Fogerty & The Blue Velvets sekä puoliammattimaisesti toiminut The Colliwogs. Vuonna 1967 Colliwogsin muusikot päättivät ryhtyä ammattilaisiksi. Nimenvaihdoksen myötä yhtyeen nimeksi tuli Creedence Clearwater Revival. Creedence oli ystävän nimi, Clearwater otettiin olutmainoksesta ja Revival merkitsi nimensä mukaisesti henkiinheräämistä. Yhtyeen nimetön debyytti ilmestyi elokuussa 1968. Toisin kuin myöhemmin, sen hiteiksi muodostuivat coverversiot, jotka kohdistuivat Dale Hawkinsin Suzie Q:hun ja Screaming Jay Hawkinsin I Put a Spell On Youhun. Fogertyn originaaleista albumilta nostettakoon erityisesti esiin erinomaiset The Working Man sekä Walk on the Water. Kakkospitkäsoitto Bayou Country ilmestyi tammikuussa 1969. Se sisälsi oman tuotannon debyyttihitin Proud Maryn muodossa, mutta muilta osin ensisijaisesti tiukkaa swamp rockia tarjoilleen albumin kappaleista mainittakoon Born on the Bayou, myöhemmin southern rock-yhtye Molly Hatchetin versioima Penthouse Pauper sekä tiukka päätöskappale Keep on Chooglin’, joka sai usein kunnian päättää Creedencen livekeikat. Kolmas albumi Green River ilmestyi samaisen vuoden elokuussa ja sen miljoonahittejä olivat nimiraita, joka on John Fogertyn oma suosikki hänen kirjoittamistaan hiteistä sekä Bad Moon Rising. Edeltäviin pitkäsoittoihin verrattuna ajoittain lähestytään countryrockia, mutta Tombstone Shadown ja Sinister Purposen kaltaisten raitojen ansiosta mukana on edelleen myös kunnon kitararevittelyä. Vielä vuoden 1969 puolella ehti ilmestyä kolmas klassikkoalbumi Willy and the Poor Boys. Sen singlehittejä olivat Down on the Corner sekä tiedostava Fortunate Son ja erinomaisen pitkäsoiton albumiraitojen eliittiin lukeutuu erityisesti pitkä ja vaikuttava päätösraita Effigy. Willy and the Poor Boysin julkaisua seurasi menestyksekäs kiertue Euroopassa.

Vuoden 1970 heinäkuussa ilmestyi Creedencen menestyksekkäin pitkäsoitto Cosmo’s Factory. Sen hittejä olivat Travelin’ Band, Who’ll Stop the Rain, uhkaaviakin sävyjä esitellyt Run through the Jungle, Lookin’ Out My Backdoor sekä sielukas Long As I Can See the Light. Maininnan ansaitsevat lisäksi erinomainen avausraita Ramble Tamble sekä upeasti svengaava, pitkän instrumentaaliosuuden sisältänyt näkemys Marvin Gayen Heard It through the Grapewinesta. Samaisen vuoden joulukuussa ilmestynyt Pendulum ja originaalikvartetin joutsenlauluksi. Hittejä pitkäsoitolla edustivat Have You Ever Seen the Rain ja Hey Tonight, ja albumiraidoista kannattaa muistaa Wish I Could Hideawayn ja Chameleonin kaltaiset helmet. Kyseisellä pitkäsoitolla John Fogerty kunnostautui biisintekotaitojensa lisäksi aikaisempaa voimakkaammin saksofonistina ja kosketinsoittajana. Tom Fogerty jätti yhtyeen ja Creedencen viimeisellä pitkäsoitolla, vasta keväällä 1972 ilmestyneellä Mardi Grassilla Stu Cook ja Doug Clifford osallistuivat kappaleiden tekoon ja myös lauloivat omat tekeleensä. John Fogertyn biiseistä jo aikaisemmin singlenä ilmestynyt rankka Sweet Hitch Hiker ja puhutteleva Someday Never Comes edustivat edelleen entisenlaista laadukasta tasoa. Creedence hajosi lokakuussa 1972. 70-luvun puoliväliin mennessä John Fogerty julkaisi kaksi sooloalbumia, niistä ensimmäisen salanimellä Blue Ridge Ranger. Runsaan kymmenen vuoden tauon jälkeen hän teki paluun vuonna 1985 ilmestyneellä upealla albumilla Centerfield ja on julkaissut siitä lähtien suhteellisen aktiivisesti musiikkia myöskään keikkailua unohtamatta. Tom Fogerty (9. marraskuuta 1941-6. syyskuuta 1990)  ehti julkaista kuusi sooloalbumia, joista viimeisin oli vuonna 1992 postuumisti ilmestynyt Sidekicks.