The Pretty Thingsin todellinen mestariteos oli vuoden 1968
lopussa ilmestynyt SF Sorrow, konseptialbumi, jota on tituleerattu jopa
kaikkien aikojen ensimmäiseksi rockoopperaksi. Valitettavasti albumi jäi
ilmestymisaikanaan pahasti The Whon Tommyn varjoon ja Pretty Thingsiä
syytettiin jopa kopioinnista. Myöhemmin SF Sorrow on onneksi saavuttanut
ansaitsemansa arvostuksen. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin The Pretty Things
esitti albumin kokonaisuudessaan Abbey Roadilla ja uusioversio julkaistiin niin
audiona kuin myöhemmin myös DVD-formaatissa. Mukana olivat lisäksi Pink Floydin
David Gilmour sekä Fire-hitistään 60-luvun lopulta muistettu Arthur Brown. Myös
kiertue Yhdysvalloissa seurasi vuosikymmenten jälkeen. Pretty Thingsin
diskografiassa laatua ja psykedeelistä tyyliä jatkoi originaalia SF Sorrowta
kahta vuotta myöhemmin ilmestynyt pitkäsoitto Parachute. Vuonna 1974 ilmestynyt
pitkäsoitto Silk Torpedo ilmestyi Led Zeppelinin levy-yhtiön Swan Songin kautta
ja Peter Grant toimi myös Pretty Thingsin managerina. Kahta vuotta myöhemmin
ilmestyi albumi Savage Eye. Phil May jätti yhtyeen ennen keskeistä
Lontoon-keikkaa ja se oli merkitsevä siltä erää Pretty Thingsin loppua. Vuonna
1980 ilmestynyt albumi Cross Talk ei sekään menestynyt ja The Pretty Things
hajosi uudelleen seuraavana vuonna. Vuonna 1984 May ja Taylor elvyttivät
yhtyettä uudelleen sessiomuusikoiden kanssa. Vuonna 1988 ilmestyi livealbumi
Out of the Island. Mayn ja Taylorin
luotsaama yhtye teki loppuvuodesta 1990 menestyksekkään blueskiertueen
Euroopassa muun muassa Stan Webbin Chicken Shackin kanssa. 90-luvulla May ja
Taylor lyöttäytyivät yhteen The Yardbirdsin rumpalin Jim McCartyn kanssa
nimellä Pretty Things/Yardbird Blues Band ja levyttivät Chicagossa kaksi
albumia. Vuonna 1999 ilmestyi studioalbumi Rage Against Beauty. Sen seuraajaa
nimeltä Balboa Island saatiin odotella vuoteen 2007. Mayn ja Taylorin ympärille
kasattu Pretty Things-kokoonpano jatkoi keikkailua vuoteen 2010. Kahta vuotta
myöhemmin vuorossa oli Australian-kiertue, jossa mukana oli Mayn ja Taylorin
lisäksi originaali basisti John Stax, joka oli soittanut yhtyeessä edellisen
kerran vuonna 1967. Vuonna 2013 Pretty Things vietti perustamisensa
50-vuotisjuhlia konsertoimalla Englannissa ja myös muualla Euroopassa. 10. heinäkuuta 2015 ilmestyi The Pretty Thingsin tuorein studioalbumi The Sweet Pretty Things (Are in Bed Now, Of Course...). Kyseessä on ensimmäinen yhtyeen pitkäsoitto, jonka työstämiseen sen kiertuejäsenet Greenwood ja Woosey osallistuivat. Vuonna 2018 The Pretty Things teki jäähyväiskiertueensa. Phil May menehtyi 15. toukokuuta 2020 75 vuoden ikäisenä. Syyskuussa 2020 ilmestyi akustinen albumi Bare as Bone, Bright as Blood, jonka May, Taylor ja Mark St. John olivat ehtineet saada valmiiksi ennen Mayn edesmenoa. The Pretty Thingsin
varhaistuotanto ja SF Sorrow lukeutuivat brittiläisen rhythm and bluesin/rockin
kiistattomiin merkkipaaluihin.
perjantai 14. marraskuuta 2014
Lauantain pitkä:Brittibändien aatelia
Syyskuussa 1963 perustettu The Pretty Things on eräs
keskeisimmistä brittiyhtyeistä, vaikka se suosiollisesti jäikin loppupeleissä
kakkosdivisioonaan. Yhtyeen tärkeimmät jäsenet ovat ennen Pretty Thingsiä
Rolling Stonesin esiasteessa Little Boy Blue & The Blue Boysissa vaikuttaa
ehtinyt kitaristi Dick Taylor sekä 9. marraskuuta 70 vuotta täyttänyt
laulusolisti Phil May. The Pretty Thingsin varhaistuotanto edustaa kenties
aikakautensa rujointa ja alkuvoimaisinta rhythm and bluesia. Kyseistä
tyylisuuntaa tarjosivat yhtyeen kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa The Pretty Things
ja Get the Picture, jotka molemmat ilmestyivät vuonna 1965. Niistä ensin
mainittu sijoittui brittilistalla aina kuudenneksi. Myös yhtyeen kolme
ensimmäistä singleä, Rosalyn, aina top teniin noussut Don’t Bring Me Down sekä
omaa tuotantoa edustanut top 20-hitti Honey I Need menestyivät. David Bowie
versioi niistä kaksi ensin mainittua vuonna 1973 ilmestyneelle covereista
koostuneelle albumilleen Pin Ups. The Pretty Thingsin musiikillinen tyyli alkoi
useiden muiden virkaveljien tavoin muuttua psykedeelisempään suuntaan vuonna
1967 ilmestyneellä pitkäsoitolla Emotions.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti