keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Torstain terävä:Merkittävän yhdysvaltalaisrockarin vuoden 1983 pitkäsoitto

 John Cougar Mellencamp:Uh-Huh


25. lokakuuta 1983 ilmestynyt Uh-Huh on John Mellencampin seitsemäs pitkäsoitto ja samalla ensimmäinen albumi, jonka hän julkaisi nimellä John Cougar Mellencamp. Billboardin listalla mainittu pitkäsoitto saavutti parhaimmillaan yhdeksännen sijan. Uh-Huhilta poimittiin kolme Billboardin Hot 100-listalla top 20:een kohonnutta singleä. Crumblin' Down saavutti yhdeksännen sijan, Pink Houses oli yhtä sijaa ylempänä ja Authority Songin paras sijoitus oli viidentenätoista. Rolling Stonen laatimalla 80-luvun sadan parhaan albumin listalla Uh-Huh saavutti sijan 32. Maaliskuun lopussa 2005 Mercury/Island julkaisi albumista remasteroidun ja lisäksi yhden bonuskappaleen sisältävän version. Mellencamp vastaa lähes täysin itse kaikesta sävellysmateriaalistaan. Uh-Huhilla julkaistuista kappaleista Jackie O edustaa yhteistyötä John Prinen ja Lovin Mother Fo You vähemmän tunnetun Will Caryn kanssa. Viimeksi mainitun kappaleen Mellencamp oli kirjoittanut aikaisemmin ja esitti sitä vuoteen 1982 ajoittuneella American Fool-kiertueellaan ennen kappaleen levytystä. Vuonna 2003 Louisville.comissa ilmestyneen artikkelin mukaan Cary oli lähettänyt Mellencampin kitaristille Mike Wanchicille The Nighcrawlers-yhtyeen kanssa levyttämänsä albumin Out of My Dreams. Se sisälsi muun muassa kappaleen Cruisin' in the Park, jonka Mellencamp olisi halunnut levyttää Uh-Huh-albuminsa ensimmäiseksi singleksi. Lopulta hän käytti ainoastaan mainitun biisin neljättä säkeistöä kappaleensa Lovin' Mother Fo Youn alkajaisiksi. Kirjoituskrediittidiili sainattiin ja Cary vastaanotti 15 % mainitun biisin rojalteista. Albumin kappaleista Play Guitar edustaa Mellencampin, hänen kitaristinsa Larry Cranen sekä Dan Rossin yhteistyötä. Musiikillisesti mainitussa kappaleessa on yhtäläisyyksiä Van Morrisonin varhaisen Them-yhtyeen kappaleeseen Gloria. Arviossaan Cash Box ylisti etenkin singlebiisiä Authority Song sekä albumiraitaa Serious Business.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti