torstai 5. lokakuuta 2023

Perjantain pohjat:Erja Lyytisen juhlakiertue Kerubissa

 Maamme blueskuningattaren Erja Lyytisen ura on kestänyt jo kunnoitettavan 20 vuoden ajan ja juhlakiertue pysähtyi myös Joensuun Kerubissa lähes tarkalleen vuosi edellisen Lyytisen Kerubissa soittaman konsertin jälkeen. Juhlakiertueen setti käynnistyi Diamonds on the Roadilla, joka on myös Lyytisen uunituoreen livealbumin nimikappale. Sitä seurannut Oil and Water edusti vuonna 2010 ilmestyneen pitkäsoiton Voracious Love tuotantoa. Grip of the Blues oli eräs setin sofistikoituneimmista poiminnoista. Sitä seurasi seitsemän minuuttia kitaran revitystä liki pitäen Lyytisen konserttien standardeihin lukeutuvan Black Oceanin erinomaisen version myötä. Bad Seed on artistin tuoreimman studioalbumin Waiting for Daylight ensimmäinen singlekappale ja sitä seurasi levyttämättömään tuotantoon lukeutuva Lullaby. Erja's Contribution to Jazz sisälsi viitteitä The Champsin Tequilasta ja tunnelmapalan Change of Season Lyytinen esitti duettona koko konsertin ajan mainiota työskentelyä tarjonneen kosketinsoittaja Harri Taittosen kanssa. Waiting for Daylightin nimikappale lukeutui niin ikään konsertin huippuhetkiin. Vuonna 2017 ilmestyneeltä albumilta Stolen Hearts kuultiin Lyytisen Alan Darbyn kanssa kirjoittamaan tuotantoon lukeutuva 24 Angels. Waiting for Daylightin biisistöön palattiin You Talk Dirtyn version myötä instrumentaalikappaleen Skinny Girl edustaessa vuonna 2012 ilmestyneen pitkäsoiton Dreamland Blues tuotantoa. Varsinainen setti päättyi Wedding Dayhin ja encorena kuultiin On the Roof vuonna 2003 ilmestyneeltä albumilta Wildflower. Juhlakiertueensa konsertissa Lyytinen tarjosi tyylikkään kimaran tuotantoaan vuosikymmenten varrelta. Kyseessä oli takuuvarman ammattitaitoista työskentelyä edustanut keikka, jolla artisti myös otti yleisönsä tuttuun tapaansa. Erityisen myönteisesti setissä erottuivat muutamat harvemmin soitetut helmet kohokohtanaan 24 Angels.

Erja Lyytinen Kerubissa viides lokakuuta 2023.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti