keskiviikko 18. lokakuuta 2023

Torstain terävä:Laura Nyron tuotannon ainoa covereista koostuva albumi

 Laura Nyro:Gonna Take a Miracle


Marraskuussa 1971 Columbia Recordsin julkaisemana ilmestynyt Gonna Take a Miracle on yhdysvaltalaisen solistin, biisintekijän ja pianistin Laura Nyron viides studioalbumi. Mainitun pitkäsoiton työstämiseen otti lisäksi osaa taustavokaaleista vastannut lauluhtye Labelle. Kyseessä on Nyron tuotannon ainoa täysin covereista koostuva albumi. Sen biisivalinnat painottuvat 50- ja 60-lukujen R&B- ja soulkappaleisiin. Nyro oli saanut idean coveralbumin työstämisestä vuoden 1970 aikana. Ollessaan kiertueella edellisen albuminsa Christmas and the Beads of Sweat tiimoilta hän esitteli useita Gonna Take a Miraclelle päätyneistä kappaleista. kuten Spanish Harlem sekä Dancing in the Street.Sekä musiikillisten ansioidensa että Kenny Gamblen ja Leon Huffin klassista Philadelphia-soulia edustavan tuotantonsa ansiosta Gonna Take a Miracle on säilyttänyt asemansa kriitikoiden suosikkialbumina Laura Nyron tuotannosta. Samalla kyseessä on Nyron diskografian viimeinen kaupallisesti hyvin menestynyt albumi, joka saavutti Billboardin listalla sijan 46. Gonna Take a Miraclen jälkeen Nyro piti yli neljän vuoden levytystauon. Hän muodosti elämän kestäneen ystävyyden albumin työstämisessä mukana olleen Patti La Bellen kanssa. Vuonna 2005 musiikkilehti Word listasi Gonna Take a Miraclen 60 parhaan aliarvostetun albumin listalleen. Pitkäsoiton sofistikoituneimpaan tuotantoon lukeutuvat kappaleet The Wind ja Desiree, joista ensiksi mainittu edustaa doo wop-yhtye Nolan Strong and the Diablosin vuoden 1954 originaalituotantoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti