lauantai 14. lokakuuta 2023

Sunnuntain extra:The Moody Bluesin tuotannon vuoden 1971 singlemenestys

 The Story in Your Eyes on brittiläisen rockyhtyeen The Moody Bluesin vuoden 1971 tuotantoa edustava kappale. Kitaristi Justin Haywardin käsialaa oleva biisi ilmestyi ensiksi singleformaatissa b-puolellaan kappale My Song ja pian sen jälkeen albumilla Every Good Boy Deserves a Favour. The Moody Bluesin tuotannossa The Story in Your Eyes on viimeinen kappale, jonka instrumentaatiossa hyödynnettiin Mellotronia. Vuonna 1972 ilmestyneeseen yhtyeen seuraavaan albumiin Seventh Sojourn ehdittäessä Mellotronin oli yhtyeen instrumentaatiossa korvannut Chamberlin. SACD:n Every Good Boy Deserves a Favourista julkaisemassa versiossa Mellotron oli vielä keskeisemmässä roolissa. Cashboxissa ja The Record Worldissa Story in Your Eyesista kirjoitettiin myönteisesti. Classic Rock Historyn Brian Kachejian nimesi Story in Your Eyesin The Moody Bluesin tuotannon toiseksi parhaaksi kappaleeksi. Hänen mukaansa kappaleen avaava kitaralikki lukeutuu classic rockin helpoimmin tunnistettaviin. Kachejian ylisti kappaleen kitarasooloa, lauluosuuksia sekä Mellotronin soittoa. Ultimate Classic Rockin Dave DeRison nimesi The Story in Your Eyesin The Moody Bluesin tuotannon kolmanneksi laadukkaimmaksi kappaleeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti