maanantai 16. lokakuuta 2023

Tiistain tukeva:Boney M:n toinen keskeinen vokalisti

14. lokakuuta 1948 syntynyt  Marcia Barrett on brittiläis-jamaikalainen solisti, joka on eräs Boney M- yhtyeen originaaleista vokalisteista. Saint Catherinen pitäjässä, brittiläisellä Jamaikalla syntynyt Barrett muutti vuonna 1963 Croydoniin, Britanniaan vanhempiensa kanssa. 1960-luvun lopussa Barrett muutti Saksaan, missä hän konsertoi Karell Gottin ja Rex Gildon kanssa. Vuonna 1971 Barrett solmi levytyssopimuksen Metronome Recordsin kanssa ja levytti ensimmäisen singlensä, joka oli Drafi Deutscherin käsialaa ollut Could You Love. Samoihin aikoihin Barrettin keikkaohjelmistoon lukeutuivat esimerkiksi Dusty Springfieldin Son of a Preacher Man, Staple Singersin Oh Happy Day ja Peggy Leen Big Spender. Vuonna 1975 Barrett liittyi tanssijoiden ja mallien muodostamaan yhtyeeseen Boney M, joka teki aluksi tv-esiintymisiä tuottajansa Frank Farianin  käsialaa olevan kappaleen Baby Do You Wanna Bump tiimoilta. Singleä myytiin Benelux-maissa. Solisti Claudja Barryn jätettyä Boney M:n alkuvuodesta 1976 Barrett ehdotti hänen tilalleen jamaikalaista solistia Liz Mitchelliä. Hän oli vokalisti ja työsti Barrettin kanssa uuden kappaleen Daddy Cool. Boney M:n ensimmäinen albumi oli vuonna 1976 ilmestynyt Take the Heat off Me. Syyskuussa 1976 yhtye esiintyi saksalaisessa musiikkiohjelmassa Musikladenissa ja sitä seurasi useita vuosia kestänyt menestys albumien ja singlejen muodossa. Mitchell miellettiin yhtyeen leadvokalistiksi. Barrett lauloi taustoja, mutta myös leadia Mitchellin kanssa Boney M:n hiteillä, kuten Daddy Cool, Ma Baker, Rasputin ja Gotta Go Home. Vuonna 1981 ilmestyneeseen Christmas Albumiin saakka Barrettilla oli myös muutama soolonumero jokaisella Boney M:n albumeista. Niistä keskeisin lienee vuonna 1978 ilmestyneellä pitkäsoitolla Nightflight to Venus julkaistu Never Change Lovers in the Middle of the Night. Esikoisalbumilta julkaistu single Take the Heat off Me/Lovin' or Leavin' julkaistiin vuonna 1977 Barrettin soolosinglenä. Kakkosalbumilta, vuonna 1977 ilmestyneeltä Love for Salelta singlenä julkaistu Belfast oli niin ikään Barrettin leadvokalisoima ja se nousi Saksassa listakärkeen. Vuonna 1983 Barrett esiteltiin Eddy Grantille, jonka kanssa hän työsti demoja CBS:lle. Boney M lopetti toimintansa vuonna 1990. Vuonna 1997 Barrett työskenteli Scott Christinan kanssa tanssikappaleilla. Marraskuussa 1999 ilmestyi Barrettin esikoisssooloalbumi Survival ja vuonna 2005 toinen soolo Come into My Life, joka sisälsi mm. coverin Hey Joesta ja uuden version Belfastista. Biisilistassa oli myös Fleetwood Macin Albatross, johon Barrett työsti lyriikat Peter Greenin luvalla. Barrett konsertoi oman Boney M-kokoonpanonsa kanssa. Farianin ja Mitchellin kanssa hänet nähtiin lokakuussa 2007 Daddy Cool-musikaalin ensi-illoissa Lontoossa ja Berliinissä. Barrett asuu Berliinissä, aviomiehensä, Eddy Grantin kitaristin Marcus Jamesin kanssa. Pari on ollut naimisissa vuodesta 1984. Vuonna 2018 ilmestyi Marcia Barrettin elämäkertateos Forward-My life with and without Boney M. Mainitusta kirjasta julkaistiin myös saksankielinen painos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti