The Ramones oli New Yorkin läheisyydestä Forest Hillsistä, Queensistä kotoisin ollut yhdysvaltalainen punk rock-yhtye. Vaikka se saavutti toiminta-aikanaan ainoastaan rajallista kaupallista menestystä, yhtye on sittemmin tunnustettu varsin vaikutusvaltaiseksi ja jopa kaikkien aikojen ensimmäiseksi todelliseksi punkrockyhtyeeksi. Kaikki yhtyeen jäsenet ottivat käyttöönsä pseudonymit, joiden sukunimenä oli Ramone. Idean mainittuuun käytäntöön tarjosi Paul McCartney, joka oli kirjautunut hotelleihin salanimellä Paul Ramon. The Ramones konsertoi yhtäjaksoisesti 22 vuoden ajan ja soitti 2263 konserttia. Vuonna 1996 Lollapalooza-festivaalilla soittamansa keikan jälkeen Ramones soitti jäähyväiskonserttinsa Los Angelesissa ja lopetti toimintansa. Vuoteen 2014 mennessä kaikki yhtyeen originaalijäsenet (solisti Joey Ramone 1951-2001, basisti Dee Dee Ramone 1951-2002, kitaristi Johnny Ramone 1948-2004 ja rumpali Tommy Ramone 1949-2014) olivat edesmenneitä. Ramonesin henkiinjääneet jäsenet, Dee Deen paikan vuonna 1989 ottanut ja yhtyeen hajoamiseen saakka bändissä vaikuttanut basisti C. J. Ramone ja rumpalit Marky, Richie ja Elvis Ramone ovat kaikki säilyneet musiikillisesti aktiivisina. Ramonesin merkittävyys on lisääntynyt vuosien myötä. Rolling Stonen laatimalla sadan kaikkien aikojen parhaan artistin listalla yhtye saavutti sijan 26. ja sijan 17. VH1:n sadan parhaan hardrockartistin listalla. Vuonna 2002 yhdysvaltalainen musiikkijulkaisu Spin rankkasi Ramonesin kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi yhtyeeksi heti The Beatlesin jälkeen. 18. maaliskuuta 2002 Ramonesin originaalinelikko ja Tommyn paikan rumpalina ottanut Marky Ramone pääsivät Rock and Roll Hall of Fameen. Vuonna 2011 Ramonesille myönnettiin Grammy elämäntyöstään. Tulevista Ramonesin jäsenistä John Cummings ja Thomas Ederlyi olivat vuosien 1965 ja 1967 välillä vaikuttaneet garagerockyhtyeessä The Tangerine Puppets. He ystävystyivät Forrest Hillsiin Saksasta muuttaneen Douglas Colvinin ja vuonna 1972 perustetussa glamrockyhtyeessä Sniperissa vokalisoineen Jeffrey Hymanin kanssa. The Ramones alkoi muotoutua alkuvuodesta 1974 Cummingsin ja Colvinin pyydettyä Hymania liittymään yhtyeeseensä. Colvin vaikutti lineupissa solistina ja kitaristina, Cummings kitaristina ja Hyman rumpalina. Basistiksi tuli heidän ystävänsä Richie Stern. Hänen taitonsa eivät olleet riittävät, joten Colvin siirtyi basistiksi ja Cummingsista tuli yhtyeen ainoa kitaristi. Colvin ryhtyi yhtyeen jäsenistä ensimmäisenä käyttämään Ramone-nimeä. Hänestä tuli Dee Dee Ramone ja inspiraation lähteenä oli Paul McCartneyn Silver Beetles-aikoihin käyttämä pseudonymi Paul Ramon. Dee Dee kehotti muita yhtyeen jäseniä ottamaan käyttöön Ramone-sukunimen ja ehdotti yhtyeen nimeksi Ramonesia. Hymanista ja Cummingsista tuli näin ollen Joey Ramone ja Johnny Ramone. Yhtyeen ystävä ja tuleva kiertuemanageri Monte A. Melnick järjesti yhtyeelle treeniaikaa Manhattan's Performance-studioilta, joissa hän työskenteli. Dee Dee havaitsi, ettei kyennyt soittamaan ja laulamaan samanaikaisesti ja Ederlyin rohkaisemana Hymanista tuli yhtyeen uusi solisti. Vastaavasti hän ei osannut soittaa rumpuja ja laulaa samanaikaisesti. Rumpalin paikka jäi vapaaksi ja koska ilmeni, että Ederlyi kykeni soittamaan yhtyeen musiikkia paremmin kuin kukaan toinen, hänestä tuli nimen Tommy Ramone ottanut bändin rumpali. Ramones soitti debyyttikeikkansa 30. maaliskuuta 1974 Performance-studioilla. Yhtyeen kappaleet olivat nopeita ja lyhyitä; suurin osa niistä kesti alle kaksi minuuttia. Näihin aikoihin ala-Manhattanin clubeissa, erityisesti Max Kansas Cityssä ja CBGB's:ssä oli nousemassa uusi musiikkiskene. Ramones soitti niistä jälkimmäisessä ensiksi 16. elokuuta 1974. Seuraavana vuonna Punk-magazinea perustamassa ollut Legs McNeal kuvasi myöhemmin yhtyeen keikan aiheuttamaa voimakasta vaikutusta. Ramonesista tuli säännöllinen esiintyjä CBGB's:issä ja yhtye esiintyi mainitussa clubissa 74 kertaa vuoden 1974 loppuun mennessä. Yhtyeen keskimäärin seitsemäntoista minuuttia kestoltaan olleet keikat herättivät merkittävää huomiota ja loppuvuodesta 1975 Sire Recordsin Seymour Stein solmi yhtyeen kanssa levytyssopimuksen. Hänen vaimonsa Linda Stein toimi myöhemmin yhtyeen managerina Danny Fieldsin kanssa. Tuohon mennessä Ramones tunnustettiin uuden, punkiksi kutsutun tyylisuunnan johtohahmoina. Muiden New Yorkista kotoisin olleiden yhtyeiden solistit matkivat New York Dollsin David Johansenia, mutta Jeffrey oli Dee Deen mukaan ainutlaatuinen. Helmikuussa 1976 Ramones nauhoitti nimeään kantaneen esikoisalbuminsa. Sen 14 kappaleesta pisin, I Don't Wanna Go Down to the Basement, oli kestoltaan kaksi ja puoli minuuttia. Vaikka kappaleet merkittiin koko yhtyeen nimiin ja kaikki yhtyeen jäsenet osallistuivat kirjoitustyöhön jossakin määrin, keskeisin biisintekijä tässä vaiheessa oli Dee Dee. Tuotannosta vastasi Siren Craig Leon Tommyn ollessa apulaistuottajana. Matalalla budjetilla työstetty albumi ilmestyi samaisen vuoden huhtikuussa. Sittemmin ikoniseksi muodostuneesta albumin kansikuvasta vastasi Punk-Magazinen Roberta Bayley. Huhtikuussa ilmestyi myös Ramones-kansikuvajutun sisältänyt Punk-Magazinen kolmas numero. Esimerkiksi Village Voicessa, Rolling Stonessa ja Newsdaysissä Ramonesin esikoisalbumista julkaistiin ylistävät arviot. Silti pitkäsoitto joutui tyytymään Billboardin listalla sijaan 111. Singleinä julkaistut Blitzkrieg Bop ja I Wanna Be Your Boyfriend jäivät vaille listasijoitusta. New Yorkin ulkopuolella Ramonesin ensimmäinen suuri keikka oli kesäkuussa Youngstownissa, Ohiossa. Paikalla yleisössä olivat clevelandilaisen The Dead Boysin jäsenet, jotka ystävystyivät Ramonesin kanssa. Vasta Britanniassa tekemänsä kiertueen myötä Ramones alkoi päästä nauttimaan työnsä hedelmistä. Neljäs heinäkuuta 1976 Lontoon Roundhousessa Flamin' Grooviesin lämmittelijänä soitettu keikka oli huomattava menestys. Seuraavana iltana soitetun clubikeikan yhteydessä Ramonesit tapasivat The Clashin ja Sex Pistolsin jäsenet ja tämä oli merkittävää brittiläiselle punkskenelle. Seuraavassa kuussa Flamin' Groovies ja Ramones soittivat menestyksekkäästi Roxy Theatressa Los Angelesissa. Syyskuussa seurasi esiintyminen Torontossa ja punkrockin ilosanomaa levitettiin myös Kanadaan. Ramonesin kaksi seuraavaa albumia, Leave Home ja Rocket to Russia ilmestyivät molemmat vuoden 1977 aikana. Ne olivat Tommyn ja Jon Bon Jovin pikkuserkun Tony Bongiovin tuottamia. Leave Home menestyi edeltäjäänsä heikommin, vaikka sisälsi muun muassa Ramonesin tunnuskappaleisiin lukeutuvan Pinheadin. Rocket to Russia saavutti Billboardin listalla sijan 49. ja Dave Marsh kutsui albumia Rolling Stonessa vuoden parhaaksi yhdysvaltalaiseksi rockalbumiksi. Rocket to Russialta julkaistuista singleistä Sheena is a Punk Rocker saavutti sijan 81. ja Rockaway Beach sijan 66., mikä on Ramonesin paras listasijoitus singlejen osalta Yhdysvalloissa. Joulukuun viimeisenä 1977 Ramones nauhoitti Lontoon Rainbow-teatterissa tuplalivealbumin It's Alive, joka julkaistiin tosin vasta huhtikuussa 1979. Tuplakon otsikko on viittaus vuonna 1974 valmistuneeseen kauhuelokuvaan. Keikkailuun kyllästynyt Tommy jätti yhtyeen alkuvuodesta 1978. Hän jatkoi yhtyeen levyjen tuottajana omalla nimellään Erdelyi. Hänen paikkansa rumpalina ottanut Marc Bell oli aikaisemmin soittanut 70-luvun alun hardrockyhtyeessä Dust, Wayne Countyssa ja punkrockin pioneereihin lukeutuneessa yhtyeessä Richard Hell & The Voivoids. Hän omi taiteilijanimen Marky Ramone. Myöhemmin vuoden 1978 aikana ilmestynyt albumi Road to Ruin oli Tommyn ja Ed Stasiumin tuottama. Se sisälsi uusia elementtejä, kuten akustista kitaraa, balladituotantoa ja kaksi yli kolmeminuuttista biisiä. Vaikka Road to Ruin jäi Hot 100-listan ulkopuolelle, albumilta poimittu single I Wanna Be Sedated muodostui erääksi Ramonesin tunnetuimmista kappaleista. Albumin kansitaiteesta vastasi Punk-magazinen perustajiin lukeutunut John Holmstrom. Yhtyeen esiinnyttyä Roger Cormanin vuonna 1979 valmistuneessa elokuvassa Rock N' Roll High School, uudelleen tuotantotyöt aloittanut Phil Spector kiinnostui yhtyeestä ja tuotti sen vuonna 1980 ilmestyneen albumin End of the Century. Se oli Ramonesin suurin myyntimenestys nousten Yhdysvalloissa sijalle 44. ja Britanniassa aina sijalle 14. Johnny ei kuitenkaan pitänyt mainitusta albumista. Hänelle se ei edustanut todellista Ramonesia, vaikkakin jotkin albumin hitaammista kappaleista, kuten Danny Says toimiat myös hänen mielestään. Rock N' Roll Radiota Johnny piti todella hyvänä. Jousilla kuorrutettu Ronettes-cover Baby I Love You julkaistiin albumilta singleformaatissa ja se nousi brittilistalla kahdeksanneksi. Vuonna 1981 ilmestynyt kuudes pitkäsoitto, 10CC-yhtyeen Graham Gouldmanin tuottama Pleasent Dreams jatkoi tyylillisesti edeltäjänsä viitoittamalla linjalla. Levy-yhtiö pyrki saamaan Ramonesille radiosoittoa Yhdysvalloissa. Itse albumi nousi Billboardilla sijalle 58., mutta siltä poimitut singlet eivät saavuttaneet listasijoituksia. Vuonna 1983 ilmestyi Richie Cordellin ja Glen Kolotkinin tuottama albumi Subterranean Jungle, joka merkitsi Ramonesille jonkinasteista paluuta musiikillisille juurilleen. Johnny Thunders and the Heartbreakersin rumpali Billy Rogers oli rumpalina albumin toisella singlellä, coverilla Chamber Brothersin hitistä Time Has Come Today. Albumilla kappale kreditoitiin silti Markylle ja sen musiikivideolla nähtiin Richie. Billboardilla Subterranean Junglen sijoitus oli 83. Kyseessä oli Ramonesin viimeinen top 100:n Yhdysvalloissa kohonnut albumi. Vuonna 2002 Rhino Records julkaisi Subterranean Junglesta seitsemän bonuskappaletta sisältäneen version. Albumin julkaisun jälkeen Marky sai lähteä yhtyeestä alkoholisminsa vuoksi. Hänen paikkansa otti taiteilijanimen Richie Ramone ominut Richard Reinhardt. Hänestä tuli ainoa leadia laulanut Ramonesin rumpali ja Richien sävellyksistä Somebody Put Something in My Drinkistä muodostui standardi Ramonesin keikkaohjelmistoon. Ensimmäinen Ramonesin albumeista, jolla Richie oli mukana, on vuonna 1984 ilmestynyt Too Tough to Die, jolle Erdelyi ja Ed Stasium palasivat tuottajiksi. Mainittua pitkäsoittoa pidettiin Ramonesin eräänlaisena paluuna juurilleen. Vuonna 1985 yhtye julkaisi singlen Bonzo Goes to Bitburg, joka saavutti runsaasti soittoa collegeradioissa. Vuonna 1986 ilmestyi Jean Beauvoirin tuottama yhtyeen yhdeksäs albumi Animal Boy. Vuonna 1987 ilmestynyt Halfway to Sanity oli yhtyeen viimeinen pitkäsoitto Richien kanssa. Hän jätti Ramonesin mainitun vuoden elokuussa. Nimellä Elvis Ramone esiintynyt tuossa vaiheessa hajonneen Blondie-yhtyeen rumpali Clem Burke soitti Ramonesissa vain kaksi konserttia. Vuonna 1989 ilmestyneen albumin Brain Drain tuotannosta vastasivat Beauvoir, Rey ja Bill Laswell. Basso-osuuksista vastasivat Daniel Rey ja The Dictators-yhtyeen Andy Shernoff. Dee Dee Ramone vastasi albumilla ainoastaan joistakin lauluosuuksista, mutta oli mukana sen tiimoilta tehdyllä maailmankiertueella soittaen viimeisen keikkansa Ramonesin riveissä viides heinäkuuta 1989 One Step Beyondissa Santa Clarassa. Alkuvuodesta 1989 ilmestynyt albumi vastaanotti ristiriitaisia arvioita, mutta siltä poimittu single Pet Semetery oli Ramonesin suurin singlemenestys Yhdysvalloissa. Deen Deen paikan otti taiteilijanimeä C J Ramone käyttänyt Christopher Joseph Ward, joka vaikutti Ramonesissa yhtyeen toiminnan loppumiseen saakka. Dee Dee jatkoi biisintekijänä bändille, mutta ei ollut enää sen jäsen. Viimeisenä velvoitteenaan Sire Recordsille Ramones julkaisi vuonna 1991 Loco Liven. Yhtyeen uudeksi levy-yhtiöksi valikoitui Radioactive Records. Vuonna 1992 ilmestynyt albumi Mondo Bizarro merkitsi yhtyeelle jonkinasteista comebackia. Se sisälsi Yhdysvalloissa top teniin kohonneen singlemenestyksen Poison Heart ja itse albumi saavutti Brasiliassa kultaa 100 000 kappaleen myynnillään. Vuonna 1993 ilmestyi covereista koostunut albumi Acid Eaters. Samaisena vuonna Ramones oli mukana animaatiosarjan The Simpsons jaksossa Rosebud. Vuonna 1995 Ramones julkaisi joutsenlauluksi jääneen albuminsa Adios Amigos ja ilmoitti lopettavansa toimintansa seuraavana vuonna. Yhtye konsertoi vielä ympäri Yhdysvaltoja osana Lollapalooza-festivaalia. Viimeisen konserttinsa Ramones soitti kuudes elokuuta 1996 The Palacessa, New Yorkissa. Se julkaistiin myöhemmin cd:nä ja dvd:nä nimellä We're Outta Here. Dee Dee Ramonen lisäksi mukana oli useita vieraita, kuten Motörheadin Lemmy, Pearl Jamin Eddie Vedder, Soundgardenin Chris Cornell ja Ben Shepherd ja Rancidin Tim Armstrong ja Lars Frederiksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti