keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Torstain terävä:Merkittävän skotlantilaislaulajattaren 70-luvun puolivälin konserttitaltiointi

 Maggie Bell:Live in  Boston USA 1975

Live in Boston USA 1975 on aikaisemmin bluesrockia ja progea edustaneessa yhtyeessä Stone the Crows vokalisoineen Maggie Bellin livealbumi, joka on taltioitu artistin Suicide Sal -albuminsa tiimoilta tekemällä Yhdysvaltain-kiertueella ja ilmestynyt alun perin vuonna 2003. Coming on Strong käynnistää setin sielukkaasti ja vakuuttavasti ja seuraavaksi vuorossa on niin ikään myös Suicide Sal -albumilla versioitu, brittirockin klassikoihin lukeutuvan Free-yhtyeen merkkiteos Wishing Well. Bellin laulusuoritus on mainio, samoin kitarasoolo, mutta kappaleen sovitus ei kenties ole onnistunein mahdollinen. Balladikappale I Was in Chains edustaa niin ikään alun perin Suicide Salilla ilmestynyttä Bellin soolotuotantoa. Samaiselta albumilta poimittu What You Got lukeutuu ärhäkkiin, Bellin erinomaisella vokalisoinnilla kuorrutettuihin rockrypistyksiin. The Beatles-coveria I Saw Him Standing There lukuun ottamatta Live in Boston 1975-albumin loppuosa koostuu bluesiin kallistuvista kappaleista, jotka tyylillisesti edustavatkin Bellin ydinosaamista. Niihin lukeutuvat If You Don't Know (I Can Tell You) sekä myös Stone The Crowsin ohjelmistosta löytyvät Penicillin Blues sekä Going Down, joista ensiksi mainittu yltää 12 ja puolen minuutin maratonmittaan. Pitkä kitaraintro haukkaa tosin viisi minuuttia mainitun kappaleen alusta. Live in Boston USA 1975 on keskeinen dokumentti Maggie Bellin 70-luvun puolivälin mainiosta keikkakunnosta. Muutama lisäkappale biisilistaan olisi kuitenkin ollut suotavaa. Settilistasta jää kaipaamaan erityisesti Suicide Sal in upeaa nimibiisiä, joka täällä kotimaassa päätyi Marjo Leinosen vokalisoimana todellisen juurimusiikin helmen, eli The Balls -yhtyeen ohjelmistoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti