tiistai 5. tammikuuta 2021

Keskiviikon klassikko:Lahden rokujen lopullinen läpimurtolevy

 Tehosekoitin:Varoittava esimerkki

Syyskuussa 1998 Levy-yhtiön julkaisemana ilmestynyt Varoittava esimerkki on Lahden rokujen, toivon mukaan ensi kesänä paluun keikkalavoille tekevän Tehosekoitin-yhtyeen kolmas ja varsin onnistunut studioalbumi. Sen pitkäkestoisimpiin hittikappaleisiin lukeutuvat tyylikkäästi slagermainen Pillitä Elli pillitä, upea slovarikaunokki Pakko päästä pois ja Mitch Ryder & The Detroit Wheelsistä muistuttava, liki pitäen revittelevä avausraita Fiksu ja kypsä. Sut vien minne vaan on riffissään hienoisesti Train Kept a Rollingia muistuttava rocksivallus ja Oh Boy en lopettaa mä voi kallistuu tyylillisesti toisaalta Stray Catsin, toisaalta 60-luvun britti-invaasion keskeisten edustajien suuntaan. Pikku narttu käy sitä vastoin liki pitäen silkasta pastissista Brian Setzerille, Slim Jim Phantomille ja Lee Rockerille. Rock n' roll-klisheillä albumilla leikitellään erityisesti raidoilla Elvari on mun faijani ja Susanna.  Upealla jousisovituksella kuorrutettu pianoballadi Fiilis jäi albumin kappaleista aikanaan melko vähälle huomiolle, mutta osoittaa osaltaan Tehosekoittimen laajentaneen musiikillista palettiaan melkoisesti jo reilua puolta vuotta  ennen keväällä 1999 ilmestynyttä neljättä albumiaan Freak Out. Mainittu pitkäsoitto olikin vaikutteidensa laaja-alaisuudessa suoranainen runsaudensarvi. Varoittavan esimerkin kappaleista Ei enempää blues, ei enempää down huokuu sinisävyjä tehokkaan rockriffittelyn ja tyylitajuisen paisuttelun kera. Syksy saapuu-vanha suola janottaa edustaa onnistuneesti romanttisempaa slovarituotantoa. Varoittavan esimerkin päättää kokonaan solisti Otto Grundströmin käsialaa oleva 14-minuuttinen suurteos Luulen niin, jonka instrumentaatiossa jouset ovat jälleen merkittävässä roolissa. Kappaleen loppuosassa päästään nauttimaan verevästä blueshuuliharpismista. Varoittavasta esimerkistä muodostui Tehosekoittimen lopullinen läpimurtolevy, joka nousi parhaimmillaan Suomen virallisen albumilistan kymmenenneksi ja listaviikkoja levylle kertyi kaikkiaan viisi. Varoittavan esimerkin aikaan tarjoutui tilaisuus myös tsekata Tehosekoitin jopa kahdella clubikeikalla Joensuun Kerubissa ja omien iskusävelmien lisäksi ohjelmistosta jäi mieleen The Sonicsin garagerockklassikko Have Love Will Travel.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti