torstai 21. tammikuuta 2021

Lauantain pitkä:Voimapopin klassikkoyhtyeen toinen varhainen johtohahmo

 12. tammikuuta 1951 syntynyt ja 27. joulukuuta 1978 edesmennyt Christopher Andrew Bell oli yhdysvaltalainen muusikko, kitaristi, solisti ja biisintekijä. Yhdessä Alex Chiltonin kanssa hän johti voimapopyhtyettä The Big Star sen ensimmäisen, vuonna 1972 ilmestyneen albumin aikaan. 1970-luvun puolivälistä eteenpäin Bell loi soolouraansa, jolta julkaistiin postuumisti albumi I Am the Cosmos. Chris Bellin musiikilla on ollut keskeinen vaikutuksensa esimerkiksi Beckiin, REM:iin, Teenage Fanclubiin, Pixiesiin, Primal Screamiin, The Posiesiin ja The Replacementsiin. Bellin elämä on dokumentoitu Magnolia Picturesin vuonna 2013 julkaisemaan elokuvaan Big Star:Nothing Can Hurt Me. Vuonna 2018 Bellistä ja Big Starista ilmestyi teos There Was a Light:The Cosmic History of Chris Bell and Rise of Big Star. 400-sivuinen kirja sisältää harvinaisia Bellin, hänen yhtyetovereidensa, ystäviensä, perheensä ja keskeisten diggareidensa haastatteluja. Memphisissä Bell vaikutti garageyhtyeissä 60-luvun alkupuolelta eteenpäin. Hän aloitti soittamisen 12-vuotiaana britti-invaasio keskeisimpänä innoittajanaan. Erään varhaisimman yhtyeen lineupiin kuuluivat lisäksi memphisläiset Richard Rosebrough ja Terry Manning, joiden kanssa Bell jatkoi musiikilista uraansa koko loppuelämänsä ajan. 16. syyskuuta 1949 syntynyt Rosebrough menehtyi 18. lokakuuta 2015 pitkäaikaisen sairauden jälkeen. Vuosina 1964-65 Bell vaikutti soolokitaristina britti-invaasiovaikutteisessa yhtyeessä The Jynx, johon kuuluivat lisäksi solisti Mike Harris, rytmikitaristi David Hoback, rumpali DeWitt Shy ja basisti Bill Cunningham, jonka paikan otti myöhemmin Leo Goff. Solisteina joillakin yhtyeen keikoilla, mutta ei sen levytyksillä vaikuttivat lisäksi paikalliset nuoret Ames Yates, Vance Alexander ja Alex Chilton. Jynxin lopetettua toimintansa vuonna 1966 Chiltonin ja Cunninghamin uudeksi yhtyeeksi vaihtui The Box Tops. Bell jatkoi musiikkiuraansa Memphisissä 60-luvun loppuun saakka. Hän vaikutti muun muassa raskaampaa psykedeelistä rockia edustaneessa yhtyeessä Christmas Future Terry Manningin ja Steve Rhean kanssa. Vuosikymmenen loppuun mennessä Bellin kiinnostus oli siirtynyt originaalikappaleiden kirjoittamiseen ja Manning järjesti Bellille ensimmäiset nauhoitukset studiossa studiokitaristin ominaisuudessa. Sittemmin nimellä Big Star tunnettu yhtye syntyi Bellin kahdesta 60-luvun lopussa toimintansa aloittaneesta projektiyhtyeestä Icewater ja Rock City. Niihin kuului useita muusikoita, kuten Jody Stephens ja Andy Hummel. Mainittujen yhtyeiden nauhoituksia on löydettävissä vuosina 2003 ja 2017 ilmestyneillä various artists-kokoelma-albumeilla Rockin' Memphis 1960's–1970's Vol. 1, Rock City ja Looking Forward:The Roots of Big Star. Bell pyysi Chiltonia mukaan yhtyeeseen, kun se oli treenannut jo useiden kuukausien ajan. Nimi Big Star otettiin käyttöön vaiheessa, jolloin yhtye oli nauhoittanut jo useita kappaleita esikoisalbumileen. Kokoonpanon muodostivat solisti/kitaristit Bell ja Chilton, basisti Hummel ja rumpali/solisti Stephens. Bell ja Chilton vastasivat suurimmasta osasta yhtyeen sävellystuotannosta. Manning soitti koskettimia ja lisäksi mukana oli useita sessiomuusikoita puhaltimissa. Britti-invaasio vaikutti Belliin vielä Chiltonia voimakkaammin. Insinööri Terry Manningin ja Ardent-studioiden perustajan John Fryn kanssa Bell vastasi suuresta osasta Big Starin ensimmäisen albumin miksauksia. Kun Big Starin esikoisalbumi ei juurikaan saavuttanut kaupallista menestystä, Bell jätti yhtyeen vuoden 1972 aikana. Hän nauhoitti demoja Ardent-studioilla. Bellin tunnetuimpaan soolotuotantoon lukeutuu kappale You and Your Sister, jossa Chiltonia kuullaan taustavokalistina ja kappale sisältää myös Cunninghamin jousisovituksen ja bassottelua. Vuosina 1975-76 Bell tuotti voimapopyhtyettä Prix, jossa hän vaikutti myös taustavokalistina ja kitaristina. Bellin 70-luvun loppupuolen kappaleiden teksteissä hänen kristillisyytensä alkoi tulla esiin. Chris Stameyn Car Records julkaisi Belliltä vuonna 1978 singlen I Am the Cosmos/You and Your Sister, mutta täyspitkä albumi Belliltä ilmestyi vasta lähes 14 hänen edesmenonsa jälkeen. Vuonna 1992 Rykodisc julkaisi albumin I Am the Cosmos. Big Starin levyjen tavoin myös mainittu albumi saavutti varsin myönteiset arviot. Vuonna 2009 I Am The Cosmosista ilmestyi Rhino Handmaden julkaisemana tuplacd-versio vaihtoehtoisine versioineen, bonusbiiseineen ja laajoine kansiteksteineen. Bell menehtyi 27. joulukuuta 1978 27-vuotiaana menetettyään urheiluautonsa hallinnan. Hänen hautajaisensa pidettiin jo seuraavana päivänä, joka sattui olemaan myös Alex Chiltonin syntymäpäivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti