tiistai 19. tammikuuta 2021

Keskiviikon klassikko:Stonesien uuden vuosikymmenen upea avaus

The Rolling Stones:Sticky Fingers

23. huhtikuuta 1971 ilmestynyt Sticky Fingers on Rolling Stonesin kotimaassaan Britanniassa yhdeksäs ja Yhdysvalloissa 11. albumijulkaisu. Lisäksi kyseessä on Stonesien ensimmäinen 70-luvulla julkaisema studioalbumi ja ensimmäinen yhtyeen oman Rolling Stones Recordsin kautta ilmestynyt Stonesien pitkäsoitto. Vuodesta 1963 lähtien Stonesien levy-yhtiönä oli ollut Britanniassa Decca ja Yhdysvalloissa London Records. Sticky Fingers on yhtyeen albumeista ensimmäinen, jonka työstämiseen kitaristi Mick Taylor osallistui täyspainoisesti ja samalla ensimmäinen, joka työstettiin kokonaisuudessaan Brian Jonesin kuoleman jälkeen. Sticky Fingers on yleisesti tunnustettu lukeutuvaksi Rolling Stonesin laadukkaimpien albumien joukkoon. Yhdysvalloissa se saavutti kolminkertaisesti platinaa ja pitkäsoiton keskeisestä tuotannosta mainittakoon singlemenestys Brown Sugar, balladiklassikot Wild Horses ja I Got the Blues, kahdesta osasta koostuva pitkä ja vakuuttava Can't You Hear Me Knocking sekä ärhäkkä rockrypistys Bitch. Vaikka Sticky Fingersin nauhoitukset olivat alkaneet jo joulukuussa 1969 ja jatkuneet seuraavan vuoden maaliskuussa, suurin osa albumista nauhoitettiin Stargrovesissa kesän ja syksyn 1970 aikana. Samoihin aikoihin treenattiin jo varhaisia versioita  suuresta osasta niitä kappaleita, jotka ilmestyivät Sticky Fingersin seuraajalla, vuonna 1972 julkaistulla tupla-albumilla Exile on Main Street. Sticky Fingers nousi brittilistan kärkeen toukokuussa 1971 ja se säilytti ykkössijansa neljän viikon ajan. Albumi nousi uudelleen listakärkeen viikon ajaksi kesäkuun puolivälissä. Yhdysvalloissa albumi nousi ykköseksi pian julkaisunsa jälkeen pysyen listakärjessä kuukauden ajan. Vaikka Sticky Fingers saavutti ilmestyessään ainoastaan suhteellisen hyvät arviot, Village Voicen kriitikkoäänestyksessä albumi äänestettiin ilmestymisvuotensa toiseksi parhaaksi. Vuonna 1994 Colin Larkinin tuhannen kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Sticky Fingers saavutti kymmenennen sijan. Vuonna 2003 Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Sticky Fingersin sijoitus oli 63. Vuonna 1994 Virgin Records julkaisi Sticky Fingersistä remasteroidun uusintapainoksen. Vuonna 2009 Universal Music Enterprises julkaisi Sticky Fingersin jälleen uudelleen remasteroituna.  Kesäkuussa 2015 Stones julkaisi vuoden 2009 remasteroinnin albumista uudelleen useissa eri formaateissa uutta konserttikiertuettaan The Zip Code Touria mainostaakseen. Sticky Fingersistä julkaistut Deluxe - ja Super Deluxe-editionit sisälsivät formaatista riippuen tietyn määrän ennenjulkaisematonta bonusmateriaalia. Mukana oli joidenkin kappaleiden vaihtoehtoisia ottoja, livebiisejä, jotka oli taltioitu 14. maaliskuuta 1971 Lontoon The Roundhousessa sekä kokonaisuudessaan 13. maaliskuuta 1971 Leedsin yliopistossa soitettu konsertti. Sticky Fingers nousi vielä uudelleen top teniin Atlantin molemmin puolin. Britanniassa albumi saavutti parhaimmillaan seitsemännen sijan ollen Billboardin albumilistalla kahta sijaa ylempänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti