sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Maanantain mainio:The Animalsin originaalikitaristi

21. toukokuuta 1943 syntynyt ja 29. tammikuuta 2021 edesmennyt Hilton Stewart Paterson Valentine oli brittiläinen kitaristi, joka identifioituu ensisijaisesti The Animalsin originaaliksi keppimieheksi. Northumberlandissa syntynyt Valentine omi ensiksi musiikillisia vaikutteita 50-luvun skiffle-skenestä. Ensimmäisen kitaransa Valentine sai 13-vuotiaana ja hän opetteli sointuja itsenäisesti teoksesta Teach Yourself a Thousand Chords. Musiikin opiskelu jatkui John Spence Community High Schoolissa ja Valentine perusti oman skiffle-yhtyeensä nimeltä The Heppers. Se soitti keikkoja paikallisissa clubeissa ja sanomalehtiarviossa The Heppersiä kuvattiin nuoreksi mutta lupaavaksi skiffle-yhtyeeksi. Noin vuoden 1959 tienoilla The Heppersin tyylisuunnaksi vaihtui rock and roll ja yhtyeen nimeksi samalla The Wildcats. Tynesiden alueella siitä muodostui suosittu keikkabändi ja näihin aikoihin yhtye nauhoitti kymppituumaisen asetaattilp:n Sounds of the Wildcats. Vuonna 1963 The Animals oli muotoutumassa. Basisti Chas Chandler oli kuullut Valentinen villistä kitaransoittotyylistä ja pyysi tätä liittymään The Alan Price Combon jäseneksi. Solisti Eric Burdon oli jo yhtyeen line-upissa ja rumpali John Steel liittyi mukaan välittömästi Valentinen jälkeen. Muutaman kuukauden kuluttua yhtyeen nimeksi vaihtui The Animals. Vaikka yhtye muistetaan ensisijaisesti Burdonin vokalisoinnista ja Pricen urkutyöskentelystä, Valentine vastasi House of the Rising Sunin kitaraintrosta, joka inspiroi lukemattomia aloittelevia kitaristeja. Se oli soitettu Gretsch Tennesseanilla ja Selmerin vahvistimella. Mainitun kitaran Valentine oli ostanut alkuvuodesta 1962 Newcastlesta ollessaan vielä The Wildcatsin jäsen. Myöhemmin vuoden 1964 aikana Rickenbacker antoi hänelle mainitun vuoden Rose Morris -kitaran, jota Valentine soitti 12-kielisen mallin lisäksi. Hän jatkoi The Animalsin jäsenenä syyskuuhun 1966 saakka, jolloin yhtyeen ensimmäinen inkarnaatio lopetti toimintansa. Valentine muutti Kaliforniaan ja levytti sooloalbumin All in Your Head, josta ei muodostunut menestystä. Mainitun pitkäsoiton tuotannosta ja sovituksista vastasi The Animalsissa myöhemmin vaikuttanut Vic Briggs. Valentine palasi Britanniaan ja oli mukana useissa The Animalsin reunioneissa. Vuonna 1994 The Animalsin originaalikokoonpano pääsi Rock and Roll Hall of Fameen. Toukokuussa 2001 yhtye tuli valituksi Hollywood's Rock Walk of Fameen. Vuonna 2004 Valentinelta ilmestyi sooloalbumi It's Folk n' Skiffle Mate! Lokakuuhun 2009 saakka Valentine konsertoi Britanniassa, New Yorkissa ja Etelä-Carolinassa Skiffledog-sooloprojektinsa tiimoilta. Helmikuun 2007 ja marraskuun 2008 välillä Valentine keikkaili myös Eric Burdonin kanssa. Vuonna 2011 Valentinelta ilmestyi sooloalbumi Skiffledog on Coburg Street sekä Peter Jay and the Jaywalkersin jäseniin lukeutuneen Big Boy Pete Millerin kanssa työstetty joulualbumi Merry Skifflemas! Viimeiset elinvuotensa Valentine asui Connecticutissa. Hän menehtyi 29. tammikuuta 2021 77 vuoden ikäisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti