tiistai 7. heinäkuuta 2020

Keskiviikon klassikko:Heavyrockin pienen suuren miehen kaksi 80-luvun konserttia

Dio:At Donington:UK Live 1983 & 1987

Yhdeksäs marraskuuta 2010 Dion Niji Entertainment Groupin ensimmäisenä julkaisuna ilmestynyt At Donington:Uk Live 1983 &1987 on tuplacd, joka sisältää Ronnie James Dion luotsaaman Dio-yhtyeen Monsters of Rock-konserteissa Doningtonissa vuosina 1983 ja 1987 soittamat konsertit. Ne olivat osa albumien Holy Diver ja Dream Evil tiimoilta tehtyjä kiertueita. Vuoden 1983 konsertissa pääpaino on luontevasti Holy Diver -pitkäsoiton kappaleissa, mutta mukana ovat Man on the Silver Mountain, sen Reprise-versio, Stargazer ja Starstruck Dion vokalisoiman Rainbown ohjelmistosta ja Heaven and Hell sekä Children of the Sea Black Sabbathin vuonna 1980 ilmestyneeltä klassikkoalbumilta Heaven and Hell. Vastaavasti vuoden 1987 konsertissa kuullaan useampia näytteitä Dion tuossa vaiheessa tuoreimmalta Dream Evil-albumilta, joita edustavat nimiraidan lisäksi Naked in the Rain ja All the Fools Sailed Away. Rainbown ohjelmistosta on tällä kertaa Man on the Silver Mountainin lisäksi mukana vuonna 1978 ilmestyneen albumin Long Live Rock N' Roll nimikappale ja Black Sabbathilta Heaven and Hellin nimiraidan lisäksi mainitun albumin ärhäkkä avauskappale Neon Knights sekä slovarivoittoisesti käynnistyvä Children of the Sea. Dion tuotannosta vuoden 1987 konsertissa nostettakoon erityisesti esiin erinomainen Rock N' Roll Children vuonna 1985 julkaistulta pitkäsoitolta Sacred Heart. Blabbermouth.netissä julkaistussa albumista laaditussa arviossa At Donington vastaanotti kahdeksan tähteä kymmenestä. Myös BBC Musiciin kirjoittanut Greg Moffitt antoi albumille myönteisen arvion ja kuvasi sitä hienoksi matkamuistoksi Dion kuningasajoille ja tribuutiksi todelliselle legendalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti