Died Pretty, jonka nimeä nähtiin joskus myös kirjoitusasussa The Died Pretty, oli australialainen vaihtoehtorockyhtye. Sen perustivat vuonna 1983 solisti Ron Peno ja soolokitaristi/taustalaulaja Brett Myers. Yhtyeen musiikkiin vaikuttivat varhainen sähköinen Bob Dylan ja psykedeliavivahteita toivat The Velvet Undergroundin ja Televisionin kaltaiset yhtyeet. Yhtyeen managerina toiminut John Needham oli myös sen levy-yhtiön Citadel Recordsin omistaja. Died Prettyn 90-luvulla ilmestyneet albumit Doughboy Hollow, Trace ja Sold näyttäytyivät Australian albumilistalla, mutta saavuttivat voimakkaampaa suosiota vaihtoehtoskenessä. Rochistorioitsija Ian McFarlanen mukaan yhtye tuotti osaltaan inspiroituneinta Australiassa kuultua rockmusiikkia. Died Pretty lopetti virallisesti toimintansa vuonna 2002, mutta yhtye on tehnyt ajoittain sen jälkeen lyhyitä paluuturneita Australiassa. Kesä-heinäkuuhun 2017 ajoittui yhteinen kiertue Radio Birdmanin kanssa. Ennen Died Prettyn perustamista Peno oli vaikuttanut sydneyläisessä punkyhtyeessä The Hellcats Ronnie Popin nimellä vuonna 1977, sitä seurannut the 31:st oli toiminut Brisbanessa vuosien 1979 ja 1981 välillä ja Screaming Tribesmen vuosien 1981 ja 1983 välillä ensiksi Brisbanessa ja myöhemmin Sydneyssä. Huhtikuussa 1983 yhtyeessä Super K vaikuttanut kosketinsoittaja, myös musiikkijournalistina toiminut Frank Brunetti oli perustanut duon The End- yhtyeen soolokitaristin ja solistin Brett Myersin kanssa. Myers diggasi Velvet Undergroundia ja imagollisesti duoon vaikutti kokeellinen New Yorkista kotoisin ollut protopunk-yhtye Suicide. Brunetti ehdotti Penoa liittymään mukaan solistiksi. Ensimmäiset viisi keikkaansa yhtye soitti Brisbanessa nimellä Final Solution, joka oli napattu Pere Ubun kappaleesta. Peno keksi nimen Died Pretty ja kahden kuukauden ajan yhtyeen rumpalina vaikutti Radio Birdmanin ja Super K:n Rob Younger. Useiden basistikokelaiden joukosta valituksi tuli Jonathan Lickliter. Youngerin paikan rumpalina otti Colin Barwick. Uuden rytmiryhmän jäsenet olivat aikaisemmin Myersin tavoin kuuluneet The Endiin. Younger keskittyi uraansa tuottajana Citadeli Recordsilla. Died Pretty solmi levytyssopimuksen samaisen yhtiön kanssa. Died Pretty alkoi saavuttaa huomiota Australian indiemusiikkiskenessä ja tammikuussa 1984 yhtye nauhoitti ensimmäisen singlensä Out of the Unknown. Ennen Brisbaneen suuntautunutta kiertuetta Lickliterin paikan yhtyeen basistina otti aikaisemmin The Phantom Agentsissa ja Endissä soittanut Mark Lock. Samaisen vuoden elokuussa yhtye nauhoitti kymmenminuuttisen eeppisen kappaleen Mirror Blues, joka julkaistiin Australiassa seiskatuumaisen singlen eri puolilla ja Britanniassa 12-tuumaisena singlenä. Barwick oli tyytymätön Died Prettyyn ja basistiksi vaihtui lopulta Chris Welsh ja hänen kanssaan yhtye nauhoitti elokuussa 1985 ilmestyneen ep:n Next to Nothing. Se pysytteli vaihtoehtolistalla top tenissä lähes vuoden ajan ja siltä poimittiin kolme samaisen listan kärkisijan tavoittanutta singleä. What Goes On julkaisi Died Prettyn varhaiset singlet kolmesta biisistä koostuneella ep:llä The Died Pretty ja ranskalaisyhtiö Closer julkaisi Next to Nothingin niin ikään vuoden 1985 aikana.Kolme kappaletta Died Prettyn tuotannosta tuli valituksi Melody Makerissa viikon singleiksi. Silti yhtye ei saavuttanut kovin suurta huomiota britiläisessä musiikkilehdiistössä. Kesäkuussa 1986 ilmestyi seuraava single Stoneage Cinderella, jota elokuussa seurasi yhtyeen esikoisalbumi Free Dirt. What Goes On ja Citadel julkaisivat albumin kansainvälisesti. Lokakuussa Died Pretty teki ensimmäisen kiertueensa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Etenkin Ranskassa ja Italiassa yhtyeestä muodostui suosittu. Kahden viikon Ranskan-osuudella Andrew Edge tuurasi jalkansa loukannutta Welshiä. Kesäkuussa 1988 ilmestyi Died Prettyn kakkospitkäsoitto Lost. Sen julkaisijana oli Citadelin ja Festival Recordsin alamerkki Blue Mosque. Australian ulkopuolella albumin julkaisijoina olivat Beggars Banquet ja Closer. Kyseessä oli ilmestymisvuotensa toiseksi parhaiten menestynyt alternative-albumi, joka saavutti Italiassa kolmannen sijan. Myers tuotti kaksi albumia niin ikään Citadelille levyttäneelle Porcelain Busille. Lock jätti yhtyeen Lostin nauhoitusten jälkeen, mutta ennen sen julkaisua. Hän oli väsynyt keikkailuun. Lockin paikan yhtyeessä otti aikaisemmin The Glassissä ja 30/40 Purplessa soittanut Steve Clark. Died Pretty teki toisen kiertueensa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Lostilta julkaistiin singleformaatissa kappaleet Winterland, Towers of Strenght ja Out of My Hands. Brunetti oli jättänyt yhtyeen huhtikuussa 1988. Hänen viimeiseksi jäänyt levytyksensä yhtyeen riveissä, eli Everybody Moves julkaistiin seuraavana vuonna. Brunettin paikan kosketinsoittajana ottaneen John Hoen varhaisempia yhtyeitä olivat olleet Thought Criminals, X-Men ja New Christs. Died Pretty teki kolmannen kiertueensa Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta jäi Los Angelesiin valmistautumaan kolmannen albuminsa nauhoituksiin. Kyseinen pitkäsoitto Every Brilliant Eye julkastiin esimerkiksi The Gun Clubin, Plimsoulsin ja The Blastersin kanssa yhteistyötä tehneen Jeff Eyrichin tuottamana. Selkeämmin rockorientoituneelta albumilta julkaistiin singleformaatissa kappaleet Whitlam Square, True Fools Fall ja Is There Anyone? Sitä seurannut ja elokuussa 1991 Beggars Banquetin ja Blue Mosquen julkaisemana ilmestynyt Doughboy Hollow saavutti Australiassa sijan 24. Pitkäsoiton tuottanut brittiläinen Hugh Jones oli työskennellyt aikaisemmin esimerkiksi The Damnedin, Echo & The Bunnymenin ja Simple Mindsin kanssa. Singleformaatissa ilmestyneet Stop Myself, DC ja Sweetheart edustivat tarttuvaa poppia, mutta eivät saavuttaneet listasijoituksia. Albumin nauhoitusten jälkeen yhtyeen basistiksi vaihtui Robert Warren. Welschiä rumpalina tuurasivat Murray Shepherd (Screaming Tribesmen), Warwick Fraser (Screaming Tribesmen) ja Stuart Eadie (Clouds) kunnes hän palasi vuoden lopulla. Syyskuussa 1993 ilmestyneellä seuraavalla ja Sony Musicin julkaisemalla albumillaan Trace Died Pretty teki jälleen yhteistyötä tuottaja Hugh Jonesin kanssa. Pitkäsoitosta muodostui yhtyeen suosituin sen saavuttaessa Australiassa yhdennentoista sijan. Singleinä ja videoina albumilta julkaistiin kappaleet Caressing Swine, Harness Up, Headaround ja A State of a Graceful Morning. Pian albumin julkaisun jälkeen pitkäaikainen rumpali Welsh jätti yhtyeen ja ryhtyi englannin opettajaksi. Loppuvuodesta 1994 ilmestyneellä ep:llä Days rumpalina kuultiin Big Heavy Stuffissa soittanutta Nick Kennedyä. Alkuvuodesta 1994 Died Pretty soitti R.E.M:in Monster-kiertueen Australian-osuuden lämmittelijänä mainitun yhtyeen itsensä pyynnöstä. Helmikuussa 1996 ilmestyneellä seuraavalla albumilla Sold rumpaleina vaikuttivat sekä Kennedy että hänen paikkansa ottanut ja aikaisemmin Sidewinderissä soittanut Shane Melder. Originaali tuottaja Younger tuotti mainitun albumin Wayne Connollyn kanssa. Paul Korderie ja Sean Slade miksasivat albumin Fort Apache-studioilla Bostonissa. Edeltäjiään raakasoundisempi albumi vastaanotti myönteisiä arvioita ja kohosi top 30:een. Pitkäsoitolta poimitut singlet eivät nousseet listoille ja Sony Music pudotti Died Prettyn huhtikuussa 1996. Toukokuussa aikaisemmin Juicessa soittanut Simon Cox vaihtui yhtyeen rumpaliksi. Died Pretty palasi Citadelin artistiksi ja jukaisi marraskuussa ep:n Deeper. Hoodoo Gurusin kitaristi Brad Shepherd vieraili ep:llä ja avauskappaleessa You Need Wings. Connollystä oli tullut yhtyeen tuottaja ja hän jatkoi yhteistyötä kaikilla Died Prettyn myöhäisemmnillä studiotallenteilla. Died Prettyn kaksi viimeistä albumia Using My Gills as a Roadmap (1998) ja Everydaydream edustivat varhaisempaa sähköisempää soundia esimerkiksi Kraftwerkin ja David Bowien Lown innoittamana. Vuonna 1999 Citadel julkaisi Died Prettyltä kokoelma-albumin Out of the Unknown-The Best of Died Pretty. Toukokuussa 2002 Died Pretty ilmoitti lopettavansa toimintansa tehtyään viimeisen kiertueensa Australiassa. Mainitun vuoden elokuussa ilmestyi vielä kolmesta kappaleesta koostuva jäähyväissingle My Generation Landslide. Solisti/kitaristi Kim Salmonin kanssa Peno muodosti vuonna 2005 country-yhtyeen Darling Downs, joka julkaisi vuosina 2005 ja 2007 albumit How Can I Forget This Heart of Mine ja From One to Another. Vuonna 2007 Peno ja Myers julkaisivat itsenäisesti albumin Noises and Other Voices, joka sisältää myös Died Prettyn julkaisematta jääneelle albumille alun perin kaavailtua tuotantoa. Helmikuussa 2008 Died Prettyn Doughboy Hollown aikainen lineup soitti mainitun albumin osana All Tomorrow’s Partiesin Don’t Look Back -sarjaa. Samaan aikaan Citadel julkaisi albumista laajennetun ja remasteroidun version ja sen tiimoilta tehtiin suurissa kaupungeissa vieraillut kiertue. Tammikuuhun 2009 ajoittui Big Day Out -kiertue. Loppuvuodesta 2008 Actez Music julkaisi Died Prettyn esikoisalbumista Free Dirt kahden cd:n deluxe-version ja kesäkuussa 2013 seurasi laajennettu versio kakkosalbumista Lost. Lokakuussa 2010 Doughboy Hollow pääsi mukaan teokseen 100 Best Australian Albums. Peno oli palannut soolouralleen samaisen vuoden toukokuussa. Huhtikuussa 2012 Died Pretty esiintyi ympäri Australiaa Dig it up!-konserttisarjassa, jossa juhlistettiin Hoodoo Gurusin 30-vuotista levytysuraa. Maaliskuussa 2016 Died Pretty soitti ympäri Australiaa osana the 'A Day on the Green' – konserttisarjaa Hoodoo Gurusin, Sunnyboysin, Violent Femmesin ja Ratcatin kanssa. Kesä-heinäkuuhun 2017 ajoittui yhteiskiertue Radio Birdmanin kanssa. Virallisen paluunsa Died Pretty teki 17. huhtikuuta 2021 soittaessaan Factory Theatressa, Sydneyssä. 24. maaliskuuta 2023 ilmestyi tupla-albumi Live, joka oli taltioitu Melbournen Forum Theatressa vuonna 2008 Don’t Look Back-konserttisarjaa edustaneessa konsertissa. Peno edesmeni 10. elokuuta 2023 68 vuoden ikäisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti