tiistai 11. marraskuuta 2025

Keskiviikon klassikko:Neil Youngin ja Crazy Horsen raaka konserttitaltiointi

 Neil Young & Crazy Horse:Weld


22. lokakuuta 1991 Reprise Recordsin julkaisemana ilmestynyt Weld on Neil Youngin ja Crazy Horsen livealbumi, joka taltioitiin yhtyeen edellisen studioalbumin Ragged Gloryn tiimoilta tehdyllä kiertueella. Alun perin kyseessä oli kolmesta albumista koostunut rajoitettu painos Arc-Weld, jonka Arc osuus koostui ainoastaan kovaäänisesta kitarasta feedbackeineen. Arc julkaistiin sittemmin yksittäisenä levynä. Weldin 16:sta selkeän rockorientoituneesta kappaleesta seitsemän oli ilmestynyt 11 vuotta aikaisemmin Neil Youngin ja Crazy Horsen edellisellä konserttitaltioinnilla Live Rust. Suuri osa Neil Youngin 80-luvusta oli kulunut hänen tavanomaisesta tyylistään eroavien musiikillisten kokeiluiden parissa. Viimeistään Ragged Glory oli merkinnyt artistin paluuta rockiin ja Weldin myötä mainittua paluuta juhlistettiin sekä tuplalivealbumilla että konserttielokuvalla. Ragged Gloryn tiimoilta tehty kiertue osui samaan aikaan Irakin sodan kanssa ja Weld sisältääkin Youngin sähköisen näkemyksen Bob Dylanin varhaistuotannon ytimeen lukeutuvasta Blowin' in the Windistä. Sodan vuoksi Young lisäsi kiertueen settilistaan väkivaltateemaisia kappaleitaan, kuten Cortez the Killer ja Powderfinger. Marraskuussa 1991 Rolling Stonen David Frickelle antamassaan haastattelussa Young kertoi pyrkineensä imitoimaan kitarallaan sodan ääniä. Konsertti julkaistiin sekä VHS:nä että laserlevynä. Miksauksesta videolla vastasi pitkään Youngin kanssa yhteistyötä tehnyt David Briggs ja elämäkerturi Jimmy McDonoughin teoksen Shakey mukaan kyseessä on raaka, mutta silti varsin onnistunut miksaus. Toukokuussa 2009 videosta ilmestyi digitaalisesti ladattava versio. Vaikka Ragged Gloryn kappaleet ovat Weldillä luontevasti melko voimakkaasti edustettuina, sen edeltäjältä Freedomilta livelle sisältyvät itseoikeutettu Rockin in the Free World sekä Crime in the City. Tonight's the Nightilta mukana ovat tuplan kakkoslevyn päättävät nimikappale ja Roll Another Number ja iäkkäämmistä klassikoista Cinnamon Girl Neil Youngin ja Crazy Horsen vuoden 1969 ensimmäiseltä yhteiseltä albumilta Everybody Knows This Is Nowhere sekä Like a Hurricane vuoden 1977 pitkäsoitolta American Stars n' Bars.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti