keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Torstain terävä:Little Featin harvinaisemmasta tuotannosta koostuva vuoden 1981 tuplakokoelma

Little Feat:Hoy-Hoy!


Heinäkuussa 1981 Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt Hoy-Hoy! on keskeisimpiin yhdysvaltalaisyhtyeisiin lukeutuvan Little Featin kokoelma-albumi. Se julkaistiin kaksi vuotta yhtyeen toiminnan väliaikaisen loppumisen jälkeen, johon vaikutti johtohahmo Lowell Georgen edesmeno. Alun perin kyseessä oli tupla-albumi, joka julkaistiin myöhemmin lisäksi yksittäisenä cd:nä. Hoy-Hoy! koostuu suurimmaksi osaksi aikaisemmin julkaistun Little Featin tuotannon kappaleiden vaihtoehtoisista ja liveversioista. Lisäksi mukana on aikaisemmin julkaisematonta tuotantoa. Albumin kansikuva on yhdysvaltalaistaiteilija Neon Parkin käsialaa. Uutta tuotantoa Hoy! Hoylla edustaa ensiksikin Hank Williamsin tuotannosta poimittu Lonesome Whistle. Bill Paynen käsialaa olevaa Gringoa Little Feat on esittänyt konserteissaan säännöllisesti jatkettuaan toimintaansa vuodesta 1988 alkaen. Hoy Hoylla kappaleesta julkaistu versio on vuodelta 1981 ja siinä kuullaan David Sanbornia saksofonistina ja Nicolette Larsonia taustavokalistina. Over the Edge on Paul Barreren käsialaa oleva kappale. Se nauhoitettiin vuonna 1981 samannimiseen elokuvaan, jonka editoinnista vastasi hänen veljensä Robert Barrere. Framed on harvinainen Jerry Leiberin ja Mike Stollerin käsialaa oleva kappale, jonka Hoy-Hoylla! versioi Little Featin originaali kvartettikokoonpano. China White on Lowell Georgen demo 70-luvun alkuvuosilta. Hoy! --Hoylla kappaleesta julkaistussa versiossa musisoivat rumpali Jim Keltner, pianisti David Foster ja Little Featissä vuodesta 1988 eteenpäin vaikuttanut kitaristi Fred Tackett. Kolme livenä taltioitua numeroa, eli Skin It Back, Red Streamliner ja Teenage Nervous Breakdown on nauhoitettu elokuussa 1977 Lisner Auditoriumissa, Washingtonissa arvostettua livealbumia Waiting for Columbus varten. Ne ilmestyivät tosin vasta mainitun, alun perin tuplavinyylinä julkaistun albumin vuonna 2002 ilmestyneellä deluxe edition-versiolla. Red Streamlinerin versiossa taustavokalisteina ovat The Doobie Brothersin Michael McDonald ja Patrick Simmons. The Fan oli nauhoitettu Ultrasonic -studioilla Hempsteadissa, New Yorkissa 19. syyskuuta 1974. All That You Dream oli taltioitu Lowell Georgelle järjestetystä tribuuttikonsertista ja solistina sillä kuultiin Linda Ronstadtia. Täysin originaaleja versioita Hoy-Hoylla! edustavat ainoastaan Forty-Four Blues ja Strawberry Flats, jotka ilmestyivät alun perin Little Featin vuonna 1971 julkaistulla ja yhtyeen nimeä kantavalla esikoisalbumilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti