sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Maanantain mainio:Purplen vuonna 1988 ilmestynyt livetupla

 Deep Purple:Nobody's Perfect


28. kesäkuuta 1988 ilmestynyt Nobody's Perfect on Deep Purplen tuplalivealbumi, joka on taltioitu vuoden 1987 aikana The House of Blue Light-albumin tiimoilta tehdyllä kiertueella Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Albumin ulkokannen valokuvasta vastasi Hipgnosiksen Aubrey Powell ja grafiikasta Richard Evans. Konserteissa nauhoitettujen kappaleiden lisäksi mukana on studiossa livenä taltioitu näkemys Purplen debyyttihitistä Hush, jonka Purplen debyyttilevytyksen ilmestymisestä oli tuolloin kulunut 20 vuotta. Myös Black Night oli nauhoitettu studiolivenä, mutta kyseinen versio jäi julkaisematta. Tuoreemmat kappaleet albumeilta Perfect Strangers ja House of Blue Light ovat edustettuna  Purple Mark II:-lineupin aikaisia klassikoita niukemmin. Ensiksi mainittuihin lukeutuvassa kappaleessa Hard Lovin' Woman Richie Blackmore soittaa kitarasoolossa pätkiä myös Purplen diskogafian toisesta tuoreemmasta kappaleesta Under the Gun. Vanhoista klassikoista vuoden 1971 singlehittiä Strange Kind of Woman väritetään Jesus Christ Superstar-musikaaliin sisältyvän Superstarin kertosäkeellä. Woman from Tokyo vaihtuu puolivälin paikkeilla Buddy Hollyn kappaleeseen Rave On. The Unwritten Lawn ja Difficult to Curen kaltaiset kappaleet edustivat seteissä vakiotuotantoa, mutta ne eivät sisälly Nobody's Perfect-tuplalle. Albumista julkaistut versiot eroavat biisilistoiltaan toisistaan jossakin määrin. Originaali vuoden 1988 tuplavinyyli koostuu 13:sta kappaleesta ja pois on jätetty Dead Or Alive. Samana vuonna julkaistulta Nobody's Perfectin kasettiversiolta mainittu kappale sitä vastoin löytyy, toisin kuin vinyyliversiolle sisältyvä Bad Attitude. Originaali Nobody's Perfectistä julkaistu cd-versio on yksittäinen cd ja se koostuu 11 kappaleesta. Mainitulla versiolla Dead Or Aliven ja Bad Attituden lisäksi pois on jätetty Space Truckin'. Vuonna 1999 Nobody's Perfectistä julkaistiin viimein tuplacd-versio, jolle sisältyvät kaikki 15 biisiä. Purplen 1970-luvun tuotannosta mukana ovat lisäksi avaus Highway Star, Lazy ja Smoke on the Water vuoden 1972 klassikkoalbumilta Machine Head, vuoden 1970 singlehitti Black Night ja Child in Time samaisen vuoden merkkiteokselta In Rock. Onnistuneen paluualbumin Perfect Strangers poimintoihin lukeutuvat sen majesteetillinen nimikappale ja niin ikään keskeisintä tuotantoa edustava Knocking at Your Backdoor.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti