keskiviikko 17. tammikuuta 2024

Torstain terävä:Janis Joplinin merkittävä postuumi tuplalivealbumi

 Janis Joplin:In Concert


Vuonna 1972 ilmestynyt In Concert on keskeisen teksasilaislaulajattaren Janis Joplinin tuplalivealbumi, joka julkaistiin lähes kaksi vuotta artistin edesmenon jälkeen. Tupla-albumin ensimmäinen levy sisältää Joplinin Big Brother and the Holding Companyn kanssa työstämiä nauhoituksia vuodelta 1968 ja jälkimmäinen Joplinia Full Tilt Boogie Bandin solistina vuoden 1970 aikana. In Concertille ei sisälly lainkaan Joplinia Kozmic Blues Bandin solistina, tosin Full Tilt Boogie Bandin kanssa Janis esitti myös In Concertille päätyneitä, alun perin Kozmic Blues Bandin kanssa levyttämiään kappaleita. Big Brother and the Holding Companyn kanssa In Concertilla esitetyt versiot Down on Mestä ja Ball and Chainista päätyivät myös vuotta myöhemmin ilmestyneelle Joplinin Greatest Hits-kokoelmalle. All Is Lonelinessista ja Ego Rockista taltioidut versiot Joplin esitti Big Brother and the Holding Compayn kanssa Fillmore Westissä, San Franciscossa. Kyseessä oli Joplinin reunion-keikka Big Brotherin kanssa yli vuosi sen jälkeen, kun hän oli jättänyt mainitun yhtyeen. In Concertille päätyneet Joplinin biisit Full Tilt Boogie Bandin kanssa ovat Festival Express-kiertueelta Torontosta 28. kesäkuuta 1970 ja Calgarysta, Kanadasta heinäkuun neljänneltä samaiselta vuodelta. Originaalilla tuplavinyylillä ensimmäinen ja neljäs levypuolisko olivat samalla levyllä ja toinen ja kolmas levypuolisko toisella. AllMusicin William Ruhlmann laati In Concertista varsin myönteisen arvion, jossa hän muun muassa mainitsi Joplinin kuvaavan elämäänsä esitystensä kautta yleisölleen. Lester Bangsin Rolling Stoneen In Concertista laatima arvio oli varauksellisempi. Hänen kritiikkinsä kohdistui ensisijaisesti Joplinin Full Tilt Boogie Bandin kanssa tekemiin nauhoituksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti