perjantai 12. tammikuuta 2024

Lauantain pitkä:Useiden huippunimien kanssa työskennellyt yhdysvaltalaismuusikko

 Kolmas tammikuuta 1943 syntynyt Van Dyke Parks on yhdysvaltalainen muusikko, lauluntekijä tuottaja ja sovittaja, joka on vastannut useista tv- ja elokuvasoundtrackeistä. Dyke Parksin soolotuotannosta tunnetuin lienee hänen vuonna 1967 ilmestynyt albuminsa Song Cycle. Dyke Parks on tehnyt runsasta yhteistyötä Brian Wilsonin ja Beach Boysien kanssa etenkin albumilla Smile. Dyke Parks on vaikuttanut tuottajana tai sovittajana  Randy Newmanin, Harry Nilssonin, Phil Ochsin, Little Featin, Happy Endin, Ry Cooderin ja Joanna Newsomin albumeilla. Lisäksi hän on työskennellyt  Syd Strawin, Ringo Starrin, U2:n, Grizzly Bearin, Inara Georgen, Kimbran, Suzy Williamsin ja Silverchairin kaltaisten artistien ja yhtyeiden kanssa. Hattiesburgissa, Mississippissä syntynyt Parks opiskeli nuoruudessaan klarinetin ja pianonsoittoa ja kuului Princetonissa, New Jerseyssä toimineeseen poikakuoroon. 1950-luvulla hän työskenteli elokuvien ja tv:n parissa. Carnegie Institute of Techologyssa Parksin pääaineena oli musiikki. Hän jätti yliopiston vuonna 1963 ja muutti Los Angelesiin. Parksin ensimmäinen maksettu keikka oli vuonna 1967, jolloin hän vaikutti sovittajana kappaleessa The Bare Necessities Disney-elokuvassa The Jungle Book. Parks päätyi osaksi länsirannikon musiikkiskeneä ja hän oli mukana  the Mothers of Inventionin, the Byrdsin, Judy Collinsin, Paul Revere & the Raidersin ja Harper's Bizarren levyillä. Parksin vuoden 1967 albumi Song Cycle oli tyylillisesti monipuolinen sisältäen esimerkiksi bluegrassia, ragtimea ja showkappaleita 60-luvun popmusiikin kontekstiin sijoitettuina. Vaikka albumi ei ollut ilmestyessään menestys, on se saavuttanut sittemmin kulttistatuksen. 1970-luvulta lähtien Parks on ollut tekemisissä afro-kuubalaisen musiikin kanssa. Mainittua tyylisuuntaa edustaa hänen vuonna 1972 ilmestynyt albuminsa Discover America sekä Esso Trinidad Steel Bandille ja Mighty Sparrowlle tuottamansa levyt. Samaan aikaan Dyke Parks oli managerina Warner Bros Recordsin audio/visuaalisella osastolla, joka oli lajissaan varhaisin tuottaessaan musiikkivideoita yhtyeille ja artisteille. Vuosien aikana Parks on säveltänyt, ohjannut, tuottanut ja sovittanut musiikkia elokuvien soundtrackeille ja tv:n showohjelmiin, kuten s Popeye (1980), Sesame Street Presents: Follow That Bird (1985), ja The Brave Little Toaster (1987). Myöhäisempinä töinään Parks on työstänyt orkesterisovituksia useille vähemmän tunnetuille indieartisteille ja -yhtyeille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti