Ten Years After:Undead
Elokuussa 1968 Deram- levy-yhtiön julkaisemana ilmestynyt Undead on brittiläisen bluesrockyhtyeen Ten Years Afterin toinen pitkäsoitto ja samalla ensimmäinen livealbumi. Se on taltioitu samaisen vuoden toukokuussa Lontoossa pienessä jazzclubissa nimeltä Klooks Kleek. Vaikka albumi sisältää elementtejä jump- bluesista, boogiesta ja rock and rollista, sillä on lisäksi tarjottavanaan runsaammin jazzvaikutteita kuin millään muulla Ten Years Afterin levyllä. Jazzvaikutteet ovat voimakkaimmillaan pitkäsoiton ykköspuolen kappaleilla I May Be Wrong But I Won't Be Wrong Always ja Woodchopper's Ball, joista ensin mainittu on Ten Years Afterin johtohahmon, kitaristi/solisti Alvin Leen käsialaa. Vaikka Lee dominoi molempia kappaleista, hän antaa myös kosketinsoittaja Chick Churchilille ja basisti Leo Lyonsille tilaa lyhyeen sooloiluun. Erityisesti Lee pääsee loistamaan Woodchopper's Ballin viimeisten minuuttien aikana. Undeadin ainoa puhdas bluesnumero on kestoltaan lähemmäs kahdeksanminuuttinen Spider in My Web. George Gerschwinin Summertimen versiota väritetään Ric Leen rumpusoololla Shantung Cabbage. Undeadin originaali versio huipentuu lähes kuusi ja puoliminuuttisen varhaiseen näkemykseen kappaleesta I'm Going Home, josta muodostui noin vuotta myöhemmin eräs Woodstockin mammuttifestivaalin kohokohdista. Vuonna 2002 Undeadista julkaistiin neljä bonuskappalettta sisältävä cd-versio. Sen extrojen huipentuma on yli 17-minuuttinen näkemys kappaleesta I Can't Keep from Crying Sometimes, joka sisältää myös pienen yllätyksen Extension on One Chordin muodossa. Ten Years Afterin vuonna 1973 ilmestynyt tupla-albumi Recorded Live on yhtyeen livelevyistä sen rocktyylin kiistaton huipentuma. Undeadin suurin ansio on siinä, että mainitulla albumilla yhtye tuo ansiokkaasti esiin myös vähemmän ilmeisiä musiikillisia vaikutteitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti